keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Juhlat ja onnellisuus

Vieraat tekevät juhlan, se on päivänselvää viimeistään nyt. Minulla oli niin sydäntälämmittävän ihanat nelikymppiset reilu viikko sitten, että niistä tihkuu onnellisia asioita mieleen tämän tästä. Ja nyt en yhtään liioittele. 
Halusin rennot juhlat jollain erityisellä ruualla ja yöksijäämismahdollisuudella. Halusin koolle paljon rakkaita ihmisiä pitämään hauskaa tanssien, nauraen ja yleisesti humputellen. Sain tämän kaiken ja vielä enemmänkin. 

Juhlia edeltävänä yönä heräsin pienessä paniikissa ja yökkäyttämään laittamassa vatsakivussa. Tajusin, että minä joka en yleensä jännitä, hermostuin juhlista ihan fyysisestikin. Aamulla muutaman tunnin nukuttuani heräsin edelleen vatsakipuisena ja yökkäävänä, naama riemunkirjavana hermostuksesta. Ei se paras alku juhlapäivään. 
huomaa ihkaoikeat variksenvarpaat

Kävin istumaan Johannan kampaajan tuoliin ja suurin jännitys alkoi laukeamaan. Meikkaajan tuolissa huono olo vielä kupli, mutta juhlapaikalle touhuamaan päästessä suurimmat paineet jo hellittivät. En vieläkään tiedä mitä jännitin, sillä paikalle oli tulossa tuttuja, rakkaita ihmisiä ja etukäteisohjeistuksena oli rentous. 
Juhlat polkaistiin käyntiin French 75 drinkillä, joka yhdistää kaksi lempijuomaani: ginin ja kuohuviinin. Pidin "puheen" joka kertoi elämänpolustani tähän asti sisällyttäen samalla vieraiden esittelyn sitä mukaa kun he ovat elämääni tulleet, sillä kaikki eivät olleet tuttuja keskenään. Olen kova plikka liikuttumaan, joten paikoin meinasi mennä itkuksi. Niissä kohdin mieheni Jukka onneksi luki tekstiä tarvittavan matkaa eteenpäin. 

Ystävät olivat tehneet lahjaksi ohjelmanumerona  Napakympin Kaitsuineen, jonka lopputulemana sain hienon matkalahjakortin. 
Siskot olivat suunnitelleet hauskan bingon minut ja tapani tuntien. Lopputulos voittajan suhteen on vieläkin kovin epäselvä. 

Jukka oli tehnyt minusta, meistä ja harrastuksistani "kalvosulkeiset", jotka kaikilta kuvavalinnoiltaan eivät olleet sitä hehkeintä minua. Kiva se oli silti!
                                                    kuva: Hanna Hurtta Photography

Hanna, Jaakko ja Nanna olivat suunnitelleet ja toteuttaneet hienon ginibaarin itseuuttamastaan juhlaginistä ja mausteista. 

Tällaiset vaivaa vaatineet asiat ovat minulle todella sydäntälämmittävä asia, sillä mikään ei ihmiselämässä ole niin arvokasta kuin aika. Samoin kiitin niin monella tapaa Campasimpukoiden seuraavan aamun lahjaa, kun he muun aamupalan lisäksi kypsensivät mukanaan tuomiaan pekoneita. 

Muina lahjoina sain esimerkiksi rentoutuskelluntaa, korulahjakortin, bilelasit, ginejä, sampanjaa, ihanan Ho Chi Minh Cityn julistekartan ja patalaput. Kaikki yltiöhienoja ja sellaisia joista riittää iloa pitkäksi aikaa. 

Rehellisesti sanottuna paras lahja oli kuitenkin se, että ystävät saapuivat paikanpäälle juhlimaan. 
Ruuaksi juhlissani tarjottiin kokonaisena varrastettua Herrakunnan karitsaa, josta kirjoitinkin enemmän jo täällä. Sen keralle tein ginillä maustettua palsternakka-ohrapataa, sillä minusta nämä kaikki maut käyvät hyvin yksiin karitsan kanssa. Raikkautta tuomassa oli simppeli vihersalaatti, johon sopi eri kipoista laittaa maun ja allergioiden mukaan pähkinöitä, Kreikan tuliaisoliiveja, marinoitua punasipulia, oliiviöljyä ja balsamicoa. Leivän keralle tein voin lisäksi suppilovahverotahnaa ja fetatahnaa. Kylmäksi kastikkeeksi sekoitin pienittyjä, paistettuja suppilovahveroita ranskankerman ja mausteiden kanssa. 
Jälkiruuaksi oli simppelisti juustoja varsiselleri-omenahillolla ja lakritsia. Itsehän olin jo niin tanssimisen lumoissa, että unohdin maistaa koko jälkiruokia.
Iltapalaksi tarjottiin kinkku-, kehnäsieni- ja suppilovahveropiirakkaa, kun joku tutuista vieraista ymmärsi niitä kysyä. Me Jukan kanssa hummasimme menemään jo sen minkä kerkesimme. 
Bändinä juhlissa soitti todella toimiva Duo E.Alavillamo. Olin heiltä jo etukäteen toivonut (ja myös ei-toivonut) muutamia biisejä netistä löytyvän listansa perusteella. Kaikki sopimiset ja juhlapäivän touhut sujuivat yltiöhienosti, myös juhlaväen mukaansa tempaaminen. Siitä kertonee sekin että porukka lähti ex tempore-mukaan juhlapaikkaa kiertäneeseen letkaan tai se että "Nothing else Matters"-biisiä nojailivat melkein kaikki parilliset. 

Tanssiessa tuli juteltua ihmisten kanssa monenmoista, syntyjä syviäkin. "Mä tykkään susta niin että halkeen" biisistä en suuremmin pidä, mutta nyt se sai uuden merkityksen kun sen aikana moni juhlija kävi halaamassa minua. Tämä laulu päättyi ryhmähaliin jonka loppumista ei voi kuvata kyynelehtimiseksi vaan parkumiseksi. Ilosta.  
Tanssi jatkui Spotifyn turvin pitkälle aamuun, niin pitkään ettei eräs vieras kuulemma ole moista tehnyt sitten vuoden 1988. Muutama vieraista taas oli syntynyt niillä paikkein, mikä kertoo minusta oivallisesti siitä miten eri ikäisiä ystäviä minulla ja meillä on. 
Aamupalalle kokoontui 37:sta vieraasta 28. Katoin aamupalaksi jo mainittujen Campisten pekonien, kahvin ja teen lisäksi jogurttia ja granolaa, fetauunimunakasta, leipää, cocktailpiirakoita, metvurstia, kinkkua, suolakurkkuja, mandariinia, tuoremehuja ja jämiä edellisen päivän juhlapöydästä. 

Yön pimeinä tunteina esiintynyt illuusionisti toisti showsa vielä aamullakin, mikä sai naurun raikumaan aina vaan. 
Puheeni juhlan alussa loppui alla oleviin sanoihin. Lie sanomattakin selvää että Jukka joutui lukemaan ne. 
Minulle ystävät ja kaverit ovat ihan suunnaton ilon aihe. Teistä ja yhteisistä muistoista ammennan paljon iloa myös niinä harmaina tai ihan paskoina päivinä. On rikkautta että olette niin erilaisia ja tulleet elämääni ihan eri aikoina. Pidän suurena aarteena sitä että olen saanut pitää osan matkassa melkein koko elämäni ja toisaalta taas sitä että  olen saanut mukaan uusia tyyppejä vielä aikuisenakin. 

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kokonaisena varrastettu karitsa - loistava juhlaruoka

yhteistyössä Herrakunnan Lammas
Juhlin viime viikonloppuna nelikymppisiäni. Miettiessäni tarjottavia sain tuumata kerran jos toisenkin. 

Halusin tarjota ruokaa, rennosti. En halunnut viettää itse aikaa keittiössä varsinaisena juhlapäivänä, enkä toisaalta toivonut että niin kävisi miehelleni Jukallekaan. Tarjoilijoita emme lopulta halunneet kun emme niitä tunnetuista reippaista henkilöistä saaneet. Silti halusin tarjota jotain arkisesta poikkeavaa, lämmintä ruokaa köyhtymättä kohtuuttomasti.
Kuin taivaan lahjana Herrakunnan Lampaan Sari laittoi heidän insta-tililleen kuvan kokonaisena paistetusta karitsasta. Sytyin ideaan heti! Karitsa olisi näyttävä tarjottava juhlissa ja monelle varmasti eksoottinen tapa valmistaa ja maistaa kyseistä eläintä. Otin yhteyttä Sariin ja pian saimmekin sovittua asiasta. Saimme myös reilun alennuksen itse karitsan hinnasta kun lupasin tehdä juttua asiasta tänne blogiinkin. 
Kaikesta sopiminen kävi loistavasti sähköpostiviestittelyn keinoin. Kuulin jälkeenpäin että karitsan paistajat olivat käyneet jo etukäteen tutustumassa paikkaan jotta kaikki olisi selvää itse juhlapäivänä. He toivat mukanaan ihan kaiken grillihiilistä ja sähköjohdoista leikkuupöytään ja leikkuvälineisiin. Meidän osuudeksi jäi vain ihastella paistajien kylmänsietokykyä syksyn purevassa tuulessa ja myöhemmin maistella herkullista karitsaa.
Vaihtoehtona olisi ollut saada valmiiksi kypsennetty karitsa juhlapaikalle, mutta minä pidin mielenkiintoisempana sitä että karitsa tehtäisiin juhlapaikan pihalla. Tuulinen päivä sai karitsanpaistajat hakeutumaan suojaisampaan paikkaan kuin pihamaalle, mutta tuo ei haitannut mitään. Ne juhlijoista joita karitsan vartaassa kypsentäminen kiinnosti, malttoivat uhmata purevaa tuulta ja mennä rantaan nuotiopaikalle katsomaan kypsennystoimitusta. 
Karitsan paistajana toimi Jugoslaviaan aikoinaan syntynyt Petar tyttärensä kanssa. He kertoivat että vartaassa paistetut karitsat ja possut ovat entisen Jugoslavian alueella yleistä juhlaruokaa. Heilläpäin niiden kanssa tarjotaan yleensä kaaliraastetta ja leipää ilman levitteitä. 

Karitsa maustetaan pelkällä suolalla paistaessa. Näin lisukkeiden mauille jää enemmän tilaa. Suomessa karitsa teurastetaan säännösten takia eri tavalla kuin mihin Petar on tottunut, esimerkiksi päätä ei saa ruhoon jättää. Olisin itse pitänyt enemmän pääpitoisesta ruhosta, mutta ymmärrän toki että joillekin vieraille se olisi voinut olla turhan krouvi tarjoilutapa. 
Karitsan irrotetut etujalat laitetaan vatsan alle kypsymään. Näin valmistettuja etujälkoja pidetään kuulemma erityisen herkullisena, joten minä syntymäpäiväsankarina nappasinkin ensimmäisenä toisen etukoiven. 
Karitsa oli todella hyvän makuista. Paistettavaksi oli valittu mahdollisimman läskinen yksilö. Nuotion lämmössä läski osin suli lihaan makustaen ja mehevöittäen sitä. Suolausta ei saa tehtyä tällä menetelmällä koko ruhoon tasaiseksi, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Suolaahan nyt saa aina lautasella lisää ja tähän olinkin varautunut. Karitsan nahka oli grillautunut ihanan rapeaksi, paikoin kuin sipsiksi. 
Juhlissa vartaassa grillattu karitsa tarjoiltiin leivän, levitteiden, vihersalaatin, kylmän suppilovahvero-ranskankermakastikkeen ja ginisen palsternakka-ohrapadan kanssa. Jukka keittiöhengettärenä oli saanut paljon kiitosta ruuista ja etenkin karitsa tuntui kirvoittavan kiitoksia juhlaväessä. 
Juhlakalu ja taitavia työmiehiä: 
keittiöhengetär Jukka, karitsan paistaja Petar ja karitsan kasvattaja Jaakko

Suosittelemme lämpimästi tilaamaan Herrakunnan lampaan kautta kokonaisena paistetun karitsan vaikkapa juhliisi. Kaikki sujui upean vaivattomasti ensimmäisestä yhteydenotosta karitsan leikkuuseen ja siivoamiseen asti. 

Juhlien jälkeen pakastimme syömättä jääneet lihat pienempinä palasina kun ensin perkasimme ne irti luista. Luut keitimme liemeksi, jotka pakastimme jääpalakokoisina patoja, risottoja ja keittoja varten. 

tiistai 30. lokakuuta 2018

Juustotarjotin rennosti

kaupallinen yhteistyö ARLA
Vietin nelikymppisiäni kavereiden ja ystävien kesken viime viikonloppuna. Juhlat tekivät minut hurjan onnellisiksi, sillä sain paikalle roppakaupalla tärkeitä ihmisiä. Vieraat todella tekevät juhlan! 

Muusta juhlasta lisää myöhemmin, mutta tässä alkuun jälkiruuasta. 

Olen aiemmin ollut melkoinen suklaahiiri ja nauttinut kovasti kaikesta makeasta. Ikä (?) on tehnyt tässä(kin) suhteessa tehtävänsä ja maku on muuttunut melko radikaalistikin. Otan ravintolassa ruokaillessa mieluummin alkupaloja pidemmän kaavan mukaan ja jätän vaikka jälkiruuan syömättä. Olen myös ottanut tartarin jälkiruuaksi kun en makeiden listalta löytänyt passelia vaihtoehtoa. Juustot ovat kuitenkin ikuinen intohimoni, varsinkin makean hillon kanssa naposteltuna. 
Omiin juhliini en siis lähtenyt väkästämään kakkua tai edes viitsinyt tilata moista. Sen sijaan ostin itselleni parhaiten passaavia kovia, kypsytettyjä juustoja. Tällä kertaa ne meinasivat Kalbach gruyereä ja kolmevuotista comtéa. 
Koska monet pitävät homejuustoista, päätin hankkia niitäkin valikoimaan yhteistyökumppaniltamme Arlalta. Castellon kermaisen pehmeässä Black-sinihomejuustossa yhdistyy lehmän- ja lampaanjuusto, mikä tuo siihen pientä makeutta. Castellon Brie-valkohomejuustossa ilahduttaa luomuisuus. Molemmat juustot ovat laktoosittomia. 

Juustojen keralle laitoin tarjolle suolaisia keksejä ja piparkakkuja, jotka sopivat erityisen hyvin sinihomejuuston kanssa. Itsekeitelty omena-varsisellerihillo toimii hienosti varsinkin kypsytettyjen juustojen kanssa, joten sitä halusin ehdottomasti tarjota juhlavieraille. 

Kyse oli rennon letkeistä juhlista, joten juustolautasten stailaukseen en käyttänyt aikaa lainkaan - kuten huomaatte. Hyvin näytti maistuvan näinkin, joskin olisi maistunut kuulemma enemmältikin jos leikkuuvälineet varsinkin kovemmilla juustoilla olisi olleet paremmat. Onneksi tutut ihmiset olivat minun hummatessa ymmärtäneet itse hakea keittiöstä kunnon puukon leikkaamiseen.

Pieneksi makeaksi tarjosin lakritsia, joka nykyään on suuhuni usein parempaa kuin suklaa. 

Itsehän unohdin maistaa jälkiruokia kokonaan, 
sillä tässä vaiheessa tanssitutti jo kovasti. 


tiistai 9. lokakuuta 2018

Muistojen menu syntymäpäivillä

Sain synttärieni kunniaksi pöydän täyteen rakkaita ihmisiä viime viikonloppuna. Vietimme oikein leppoisan ja makoisan päivän yhdessä kippistäen, jutustellen ja nauraen. Vaikka lahjatkin olivat todella hienoja, minulle ehdottomasti tärkeintä oli saada ihmiset paikalle. 
Syntymäpäiviä suunnitellessa pyörittelin ajatuksia ravintolaruokailusta tai kokin kutsumisesta kotiin tekemään meille ruokaa. Sitten sain idean "muistojen ruokailusta", johon kuuluisi makumuistojani paikalla oleviin ihmisiin liittyen. Tästä muodostui ihan päähänpinttymä, eikä paluuta enää ollut. 
Ihanaa juhlia valmistellessa oli se, että vaikka edelleen asumme vesivahinkoremontin keskellä eivätkä kaikki paikat ole vielä tiptop, en saanut muodostettua siitä stressiä. En ole ikinä ollut mikään viimeisen päällä siivoushullu, mutta jossain vaiheessa elämää esimerkiksi kodinhoitohuoneen kaappi olohuoneessa olisi tuonut juhlien alla minulle näppylöitä ja hammastenkiristelyä. Ikä lunkiuttaa? Ihanaa oli myös se, miten me perheenä yhdessä siivosimme kodin kuntoon samalla kun teimme kokkailuvalmisteluja. Kun neljä ihmistä puuhasi, valmista tuli muutamassa tunnissa. 
Seitsemän ruokalajin menusta muodostui lopulta tosi kiva! Ei fiinistelevä, mutta fiilistelevä. Naureskelimme mieheni kanssa jälkeenpäin että harvan 40-vuotismenussa ainoa liha on jauheliha. Minun ja mieheni Jukan vanhemmilta, äidin siskolta ja perheeltäni oli menussa joko heistä muistuttava raaka-aine tai heiltä saatu resepti. Rennolla ranteella mentiin siis ruokalajienkin suhteen. Osa ruuista oli tehty jo etukäteen, mutta osa vain valmisteltu niin että kokkailin niitä sitten syömisen myötä valmiiksi. Jukka ja lapset auttoivat koko ajan kattamisessa ja astioiden korjaamisessa sekä juomien kaatamisessa. 

Menun aloitti proseccon kanssa nautittu pannuleipä, suupalakoossa. Tämä on poikamme bravuuri. Pannulla paahdettuun leipää tulee ketsuppia, juustoa ja palvikinkkua. "Oikea ääni paistaessa on rapeuden kannalta olennaista" ohjeistaa nuorimies. 
Seuraavana menulla oli paneroitu haukimureke ja rakuunaporkkanat. Hauki tulee Jukan isältä, sillä hänen luonaan järvestä nousee hyvin haukea jota nautiskellaan usein pyöryköinä. Rakuunaporkkanoita syödään taas Jukan äidin luona. Esillepano suirotettuna oli erilainen kuin mummon porkkanapalat. 

Oman isäni bravuuri on ollut jo vuosia hunajasavulohi, josta muistutti lautasella torilta ostettu lämminsavulohi. Sen kanssa haarukoitiin kallioimarteella maustettua maa-artisokkapyrettä sekä lehtikaali- ja mustavahakassipsejä. 
Äitini siskolla, kumitädilläni, vietin useita viikonloppuja lapsena. Hänet halusin ehdottomasti mukaan synttäripöydän ääreen. Kumitäti teki usein pitkään haudutettua jauheliha-sulatejuustoherkkua, joka syötiin savikipoista ihanan liukkaiden pikamaronien kanssa. Noita makaroneja sain vain kumitädilläni Turussa, kyläkaupassamme Lehtovirralla niitä ei ollut. 
Oma osuuteni menuun oli tattiliemeen tehty tattirisotto, sillä se liittyy vahvasti minun "kulinaristiseen heräämiseeni" ja on nyt yksinkertaisesti vaan tosi herkkua. 
Jukka teki menun ensimmäisen jälkiruuan, äidiltään oppimansa pannukakun. Sen kanssa nautiskeltiin minun oman äitini tuomaa mansikkahilloa. Äidiltä saamme aina itsekeiteltyjä mehuja ja hilloja, joiden marjat hän on kasvattunut siinä lapsuudenkotini pihassa jossa minäkin olen kasvanut kolmevuotiaasta ylöspäin. 
Menun päätti 11-vuotiaan tyttäremme leipoma suklaakakku, jonka ohjeen hän oli hakenut netistä. Tyttö halusi koristella täysin itse leipomansa kakun tomusokerilla ja minä ehdotin vielä orvokkia. Nuori nainen halusi ehdottomasti koota yksin jälkiruoka-annokset.
Tällaisia juhlia toivoisin lisää vielä monia. Jäi niin hyvä mieli.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Kantarellipasta ilman kermaa

Hiljainen metsästys eli sienestys on ollut meille mukavan antoisa myös tänä vuonna. Muutama uusi sieni on tullut opeteltua, mikä onkin joka syksyinen tavoitteemme. Tänä vuonna se on meinannut mustavahakasta, haaparouskua ja ruskotattia. Vanhat tutut ovat toki löytyneet myös korista. Nyt kun syötäväksi kerättäviä sieniä on viisitoista erimoista, ei metsästä tarvitse koskaan tulla pois tyhjin käsin.

Viime viikolla löysimme useamman litran kantarelleja. Ne päätyivät kokeiluluonteisesti raikkaaksi pastaksi, kun huomasin iltahämärissä ettei seuraavan päivän työlounasta ole vielä valmiina. Päädyin hyvin yksinkertaiseen toteutukseen oliiviöljyn kanssa ja olin lopputulokseen hurjan tyytyväinen!

Sieniruuat hukutetaan usein kermaan ja juustoon, mutta tällainen kevyempi valmistaminen tuo mielestäni sienen omat maut paremmin esille. Blogista löytyy vastaavia kermattomia reseptejä muitakin, esimerkiksi herkkutatticeviche, lampaankääpäwokki, herkkutatti carpaccio, kantarelli perunasalaatti, lampaankääpäsalaatti ja kantarelli kiinalaisittain. Todella suositeltaviin vastaaviin lukeutuvat myös sienileipä soijamunalla ja maailman helpoin sienipiirakka

En ottanut määriä ylös, mutta pastan teko nyt onnistuu ilmankin. Tässä suuntaviivoja sienipastaan, joka toimisi varmasti myös esimerkiksi orakkailla, kehnäsienillä ja miksei suppilovahveroillakin. 

KANTARELLIPASTA OLIIVIÖLJYLLÄ


kanteralleja
sipulia
lehtikaalia
timjamia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
pastaa

Keitä pasta ohjeen mukaan napakaksi. Valmista pastan keittyessä sienet. 
Putsaa ja pilko sienet. Kuori ja pilko sipuli. Revi lehtikaali irti ruodistaan ja edelleen pieniksi paloiksi. 
Laita pannulle loraus öljyä ja pehmennä sipulia siinä miedolla lämmöllä. Lisää sienet ja kypsennä kunnes sienistä on haihtunut kosteus kokonaan pois. Lisää pannulle lehtikaalipalat ja paistele hetki kunnes lehtikaalit ovat pehmenneet. Lisää tarpeen mukaan öljyä. Mausta paistos timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. 
Sekoita sienipaistos keitettyjen pastojen joukkoon. Lisää aimo loraus hyvää oliiviöljyä.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Saapuminen Roomaan ja nälkäkiukun taltutus trapizzinoilla

 
Lennon jälkeen on aina nälkä. Tai jos ei nälkä, niin ruokaa ajattelee joka tapauksessa. Se on vähän kumma. Ja sitten taas ei. Lyhytkin lento ottaa yleensä aikaa kenttämuodollisuuksineen. Sitten on vielä edessä kohteeseen siirtyminen. Tässä vaiheessa nälkäkiukku kurkkii jo olan takaa valmiina tekemään loman alusta ärtyisän. Kuulostaako tutulta vai onko tämä vain meidän perheen murhe?
Roomaan saapuessa nälkäkiukku ei ehdi yllättää, kun suuntaa lennon ja helpon junamatkan päätteeksi päärautatieasemalla sijaitsevaan Mercato Centraleen. Täältä saa monenlaista evästä nopeasti nenän alle kello kahdeksasta puoleenyöhön. Mausta ei ole tingitty ollenkaan, eikä tietysti paikallisuudestakaan - ollaanhan Italiassa. Eksoottisen tuulahduksen valikoimaan tuo ramenia tarjoava koju. Esillepanot ovat selkeitä ja houkuttelevia. 
Mercato Centralesta löytyy esimerkiksi pizzaa, täytettyjä leipiä, suppli risottopalleroita ja pastaa. Täältä voit ostaa myös herkkuja kuten leipää, juustoja, lihaa ja kasviksia. 

Me suuntasimme hääpäivämatkalla Mercato Centraleen heti kaupunkiin saavuttuamme koska halusimme maistaa  Trapizzino pizzataskuja. Ilokseni listalla oli tuona päivänä vakiovaihtoehtojen lisäksi myös trippa alla romanaa joka meinaa vatsalaukkua tomaattisessa kastikkeessa.
Tilauksen jälkeen Jukka haki baaritiskiltä meille Aperol- ja Campari Spritzit. Kilistellessämme yhteiselle pitkälle viikonlopulle nautimme nenään kiirivistä tuoksuista. 
Pötsipitoinen trapizzino jäi lopulta toiseksi, sillä haukkailemamme munakoiso parmesaanilla oli ihan julmetun hyvää! Pizzataskut olivat sisältä ihanan pehmoisia ja päältä rapsakoita. Sisälle lusikoiduissa täytteissä maistui pitkään hautuminen tasapainoisesti ja muhevasti. 
Suosittelemme ehdottomasti maistamaan trapizzinoja joko rautatieasemalla tai muualla Roomassa, Italiassa tai New Yorkissa

Jälkiruuaksi haimme yhden supplin, vaikka yhtään nälkä ei enää ollut. Olimme hyvin valmiita nautinnolliseen viikonloppuun ja pikku päikkäreihin parin korttelin päässä sijaitsevalla hotellilla. 
Blog Widget by LinkWithin