Nautinnollinen Tuska

pressiliput saatu järjestäjiltä

Meillä alkoi perjantaina kesäloma. Aloitimme sen mitä parhaimmalla tavalla eli kurvaamalla Suvilahteen Tuska festareille. Viime vuonna olimme Tuskassa ensimmäistä kertaa kaksin. Olemme koko vuoden kehuneet kaikille festaripuheiden alkaessa Tuskan leppoisan mukavaa tunnelmaa ja toimivuutta. Siksi meistä oli ilo palata festeille, varsinkin kun tiedossa oli hyviä tuttuja bändejä ja mielenkiintoisia uutuuksia. Me ehdimme paikanpäälle perjantaina ja sunnuntaina. 

Näin ruokabloggaajana festien ruokatarjonta kiinnosti tietysti kovasti. Etukäteen katsottuna kattaus näytti monipuoliselta eri maiden ruokakulttuurien myötä, mutta kylläkin kovin hampurilaispainotteiselta. Valopilkkuna kulinarististi meikäläisille vilkkui Olo Gardenin koju. 

Festien tarjontaa maisteltuamme se kohosikin ihan parhaimmaksi kokonaisuudeksi. Ruuat oli mietitty lisukkeita myöden toimivaksi kokonaisuudeksi, kuten näiltä tekijöiltä nyt olettaa saattaakin. 

Falafelien kanssa esimerkiksi tarjottiin tomaattia sekä marinoituna että savustettuna ja kivasti maustettua punasipulia. 

Karitsan kyytipoikana oli kukkakaaliakin sisältänyt tabouleh, jota rapsakoittivat oivallisesti sipsit. 

Muina hyvinä ruokaelämyksinä mainittakoon Onamin bao bunnit possutäytteellä, ja Papa´s Smokery BBQ:n kana- ja possuburgerit, joiden lihat savustettiin houkuttelevasti paikan päällä. 

  JJ´s BBQ tarjoili briskettihampurilaisensa mukavan mausteisilla kastikkeilla. 

Jotkut näyttivät teurastaneen lihansa itse ja kysyttäessä herra tuumasikin että "ite tein ja säästin". 

Festariravintola Black Dining tarjoili tänä vuonna burgereita ja pihvejä sekä lihan- että kasvissyöjille sekä wingsejä. Se ei noussut meille erityisen kiinnostavaksi. 

Juomapuoli jäi meillä yhden viinilasin mittaiseksi, joten sitä emme osaa kommentoida kummemmin. Pullon täyttö vesipisteillä sujui hyvin ja alkoholitontakin juotavaa oli sopivasti tarjolla. Perjantaina kaljajonot näyttivät paikoin turhan pitkiltä ja ilmeisesti muissakin järjestelyissä oli ollut parantamisen varaa. Niihin reagoitiinkin heti Tuskan puolesta kun palautetta oli annettu, mikä oli todella hieno juttu! Parannuksista infottiin ainakin Instassa hyvin. Meitä vessamurheet ja muut eivät niin koskettaneet, sillä selvinpäin ei bajamajoissa tarvinnut rampata ja sen kerran kun kävimme ymmärsimme mennä väljälle sisääntuloalueelle. 

Tuska oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa koko laajuudeltaan anniskelualuetta, mikä meinasi heiluvia tuoppeja keikoilla, joskin tietysti myös mukavuutta kun voi samaan aikaa hörppiä ja katsella keikkoja. Erillisten anniskelualueiden poistaminen tarkoitti tietysti myös sitä, ettei alle 18-vuotiailla ollut Tuskaan asiaa - lukuunottamatta sunnuntaipäivän parin tunnin mittaista lapsille suunnattua pikkuTuskaa.  

Tuskan hyväksi täytyy kyllä sanoa (itseäni toistaen) että näillä festeillä on kiva tunnelma, jonne kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat. Tänä vuonna nähtiin paitsi synkkiä meikkejä ja paljon mustaa, myös tikru- ja yksisarvispukuja ja kaikkea tältä väliltä. 

Musiikkianniltaan Tuska nousi meille nyt erityisesti naisten vuodeksi. 

Halestormin Lzzy Hale bändeineen veti ihan äärimmäisen energisen keikan. 

Jinjerin Tatiana Schmailyuk sai keikalla edessäni seisovien miesten käsikarvat nousemaan esiintymisellään, mikä kertonee paljon. 

Myös Battle Beastin Noora Louhimo teki vaikutuksen. 

Amorphiksenkin kanssa esiintyneen Anneke von Giersbergenin keikka kahdestaan kitaran kanssa Inferno Stagella oli todella tunnelmallinen hengähdystauko erilailla intensiivisessä musiikkitarjonnassa. 

Musiikkikattauksesta löytyi kiinnostavaa todella paljon. Kaikki ei luonnollisestikaan uponnut, mutta festareilla on juuri se etu että pääsee kuulemaan monenlaista. Tuskassa tulee uteliaisuudesta käytyä sellaisten bändien keikoilla, joiden genre ei raskaamman musiikin saralla ole itseä lähellä. 

Tuska on kyllä ihan mahtava festari jonne palaamme mieluusti taas ensi vuonna. 

Kukikkaat spelttinäkkärit ja kokkailun iloa

bloggaajien illan tarjosi 

Kotipellon puutarha ja yhteistyökumppanit

Olen sen sanonut muutaman kerran ennenkin ja tuskin tuumaan nytkään viimeistä kertaa: bloggaamisen parasta antia ovat sen kautta tutuksi tulleet ihmiset. Joistakin on tullut niin rakkaita, että he kokkailutilaisuuteen tullessa juoksevat luoksesi avoimin käsin valmiina halaamaan kunnolla. Näin teki kuvassakin koko olemuksellaan iloitseva Nanna kun tuli Mimisin eli Kotipellon puutarhan koolle kutsumaan bloggaajien iltaan Kokkikoulu Espaan. Tuli siellä halattua tuttu jos toinenkin ja turistua vielä useamman kanssa. 

Olimme vastaavassa tilaisuudessa viime vuonnakin ja ilahduimme hurjasti kun saimme kutsun tänäkin keväänä. Kokkimaajoukkueen kapteenin Kristian Vuojärven resepteillä ja ohjeistuksella on hyvä kokata. Viime vuoden tapaan nytkin mukaan oli koottu hienoja Varsinais-Suomalaisia tuottajia ja tuotteita, joiden raaka-aineilla oli helppo onnistua. Tällä kertaa mukana olivat Mimis, Pieni Kalatila, Lihapaja, Sorri, Vakka-Suomen  Panimo Osakeyhtiö ja Vihannespörssi. 

Meidän porukkamme oli vastuussa raikkaista alkupaloista ja niiden keralla tarjottavista näkkäreistä. Koristimme viimeksimainittuja Mimisin kuivatuilla kukilla (alkuperäisestä reseptistä poiketen) ja mielestämme rouskutettavista tuli näin hurjan kauniita. Näihin helposti leivottaviin näkkäreihin löytyy ohjetta jutun lopussa. 

Rennon ja hauskan kokkailun jälkeen oli mukava istahtaa pitkän pöydän ääreen syömään ja juomaan. Tarjolla oli viinejä ja Vakka Suomen Panimon oluita, joista pidin erityisesti Prykmestarin Hunajabockista. 

Menu oli keväisen maukas ja täynnä hienoja makuja, vai mitä tuumaat:

Alkuun nautimme Sorrin salaatteja ja yrttejä kahdella tapaa. Lasista kumosimme kylmää keittoa, joka oli surrautettu salaattimixistä, vihreistä tomaateista ja kurkuista maustaen oivallisesti salvialla ja mintulla. Lautaselta haarukoimme salaattia, josta löytyi salaatinlehtien lisäksi retikkaa ja makurakkauttani kyssäkaalia. 

Seuraavana herkkuna tarjottiin minttusuolattua Pienen Kalatilan siikaa, suolaheinällä maustettua voi-valkoviinikastiketta, hiillostettua kurkkua ja kukkakaalia kolmella tapaa: friteerattuna, pyreenä ja pikkelöitynä. 

Pääruokana herkuttelimme Lihapajan karitsalla, joka oli maustettu islantilaisella Nordic Wasabilla. Annoksessa oli myös valkosipulista mukulaselleripyrettä ja paahdettua mukulaselleriä, sekä kiinansipulia ja wasabinkukkaista kastiketta.

Jälkiruuassa keikoili sitruunaverbena niin valkosuklaamoussen kuin graniten ja kinuskinkin seassa. Sitruuna-valkosuklaacrumble mielenkiintoisti hyvin pehmeää suutuntumaa.

Torstaiseen iltaan poistui hyvin tyytyväinen ja iloinen ruokainnostuneiden joukko monta makuelämystä rikkaampana.

Tässä vielä lupaamani Kristian Vuojärven näkkäriresepti, jota on muokattu vain kukkalisällä.

KUKIKKAAT SPELTTINÄKKILEIVÄT 

20 g hiivaa
2 dl vettä
6 dl spelttijauhoja
5 g suolaa


Mittaa aineet kulhoon ja sekoita hyvin.
(Jätä taikina huoneenlämpöön 10 tunniksi.)
Jos taikina on löysää lisää jauhoja.
Kauli taikinasta pastakoneella ohutta levyä.
Ota muotilla taikinalevystä pyöreitä muotoja.
Siirrä leivinpaperin päälle uunipellille.
Sirottele päälle Mimisin kuivattuja kukkia ja painele niitä kevyesti kiinni näkkileivän pintaan.
Paista uunissa 180 astetta 8 minuuttia. Vahdi tarkasti etteivät ohuet näkkileivät pala.

Tuska ja metalli maistuu

saimme Pressipassit järjestävältä taholta

Tuskaneitsyys meni minulta viime lauantaina kivuttomasti ja nautinnollisesti. Jukka on ollut metallimusiikkitapahtumassa aiemminkin. Tämän vuoden kokemusten myötä voisimme todellakin mennä paikalle uudestaankin, sillä fiilis oli superhyvä ja järjestelyt toimivat hienosti. 

Meidät kutsuttiin paikalle ruokabloggaajina, mistä olimme hurjan iloisia. Entisinä festarien suurkuluttajina ja nykyisinä ruuan ja raskaan(kin) musiikin ystävinä halusimme ehdottomasti paikanpäälle Helsingin Suvilahteen. Rehellisyyden nimissä emme ehtineet maistaa montaakaan annosta, mikä ruokabloggarin häpeäksi laskettakoon. Kuunneltavia ja katsottavia bändejä vaan oli koko ajan niin soljuvalla syötöllä, että aina piti olla lavan edessä odottelemassa uuden keikan alkua.

Ihan parasta ja festarimuistoja keski-ikäisten mieliin palauttavaa oli istua auringon polttamalla piikkisellä nurmella syöden juustohampurilaista ja hyvällä maulla yllättämään päässyttä vegaanista pitaa. Ylilentäneen lokin arvelin paskoneen käsilaukkuni päälle mitä ei sitten lähemmin tarkasteltuna ollutkaan tapahtunut. Iloa ja hyvää mieltä täynnä siis tuo ruokahetki. 

Ruokapuolella Tuskassa tarjontaa oli monenlaista kauppakontista festariravintolaan saakka. Väliin mahtui ohukaisia, heinäsirkkoja ja bbq-safkaa. Muun muassa. Purtavaa löytyi kaikille vegaanista lihansyöjään.

Juomapuolellakin tarjoiltiin monipuolinen kattaus viineistä alkoholittomien mocktailien kautta Lehmus Roasteryn kahviin. Suurina ginin ystävinä olimme tyytyväisiä Teerenpelin Pyyginin läsnäoloon. Tuskan nettisivuilta ei ravintolatarjonnasta löytynyt tietoa, mutta todella kätevästä Tuska-sovelluksesta ne sitten aukesivat. Samaisen Tuska-sovelluksen fiksuimpana ominaisuutena oli se että aikajanaa seuraamalla voi katsoa reaaliaikaisesti mitä kullakin kolmesta lavasta juuri sillä hetkellä tapahtui. 

Festareilla oli myös Black Diningiksi nimetty ravintola, jonne olisi etukäteen voinut tehdä varauksenkin Table Online:n kautta. Sitä emme lopulta tehneet, sillä ajattelimme antaa meiningin viedä ilman rajoittavia suunnitelmia. Puolukka-mustamakkarahodarit olisimme kumminkin halunneet käydä haukkaamassa, sillä olemme tehneet moisista juuri Tuskan innoittamana kotona omat versiomme. Jonottaessamme ravintolaan  (jonne emme sitten lopulta jaksaneet odottaa) paikalle tuli viereisen viskibaarin heppu myymään juomiaan. Tämä kuvaa oivallisesti festarin meininkiä rentoudessaan ja asiakaspalvelussaan. Toki yhden juoman ostimme.

 

Tiiraillessamme Black Diningin menua huomasimme sen olevan melko simppeli tarjonnaltaan: scampi- ja tofuvarras, seitania salmiakkijogurtilla ja juurisellerillä, entteriä chilivoilla, hodari ja burgereita. Olisimme toivoneet jotain hieman mietitympää tai vaikkapa selkeitä kolmen ruokalajin kokonaisuuksia. Kun lähdetään fiinistelemään festareilla, tehdään se sitten kunnolla! Esimerkiksi ravintolan listalta löytyvä halloumi-avocadoburgeri löytyi myös festarikojulta. Kojulta ostettuna se oli todella hyvä rapsakaspintaiseksi paistetulla halloumilla ja raikkailla salsoilla.

Vesipisteitä löytyi alueelta kolmin kappalein. Vessoja oli riittävästi, jonotimme niihin pahimmillaan vain kaksi minuuttia. Ruoka- tai juomajonotkaan eivät äityneet millään muotoa mahdottomiksi. Kuulemma ruuhkaisimpaan aikaan kuudelta jonotimme noin kymmenen minuuttia turisten jonossa tuntemattomien kanssa niitä näitä. 

Selvinpäin tapahtumassa tallailu ei tuottanut lainkaan tuskaa. Kukaan ei Tuskassa töninyt, örveltänyt tai häirinnyt millään muotoa. Päin vastoin, tuntemattomatkin tulivat turisemaan mukavia ja keikalla sai rauhassa seurata lavatapahtumia melkein eturivissäkin.

Bändeistä ihan ykkösiksi kipusivat ennakko-odotukset ylittäneet Mokoma ja Hallatar. 

Mokoman Marko Annalan lupsakka tyyli välispiikeissä väistyi heti soiton alettua sanoituksen ja musiikin mittaiseksi vakavuudeksi. Bändin yhteentoimivuus näytti helpolta ja kuulosti erinomaiselta. Mokoma sai pitinkin pyörimään keikallaan. 

Hallattaren keikalla tunnelma oli pysähtyneen synkkä. Juha Raivio on tehnyt Hallattaren kappaleet surutyönä menetettyään puolisonsa Aleah Starbridgen. Sanat biiseissä ovat Aleahin runoja. Amorphiksestakin tuttu Tomi Joutsen loihti ne ilmoille vahvalla äänellään niin lohduttomasti laahaavan hitaan ja tumman soiton säestämänä, että itkin läpi keikan kolme ensimmäistä biisiä ja vähän muissakin kohtia. Hallatar oli todella vaikuttava, mieleenpainunut kokemus.

Kaiken yli Tuskasta minulle mieleen jäi tapahtuma, jonne jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Musiikista innostuneina heilui mustiin pukeutuneita tyyppejä, näyttäviä naisia korsetteineen ja korkoineen, värikkäitä hassuttelijoita ja siistejä merkkivaateheppuja meidän peruspukeutujien lisäksi. Kaikki mahtuivat yhteisen hauskanpidon äärelle, nauttimaan hyvästä musiikista ja rennosta meiningistä.