Karviaisella kypsennetty kuha

Minä tykkään kokkaamisesta täällä Jukan isän luona Savossa. Kala nostetaan järvestä, yrtit haetaan kasvihuoneesta ja myöhemmin syksyllä pihalta saa marjoja ja kasviksia. Viereisestä metsästä löytyy villiyrttejä, sieniä ja marjoja. Syödään täällä toki paljon kaupasta ostettuakin ruokaa. 

Nyt kun on sopivasti raakojen karviaisten sesonki, halusin ehdottomasti kokeilla sauvajyväsen ohjeistamaa todella mielenkiintoista ohjetta, jossa vaalealihainen kala kypsennetään karviaisen hapolla. Ceviche ja sitrushedelmillä kypsentäminen on tuttua, mutta karviaisen hapolla kypsentäminen ei ollut tullut mieleenkään. Papan pihalta löytyy onneksi karviaistakin. 

Miehet kävivät kalassa ja saivat uistimella kuhan. Me käytimme sen tähän ohjeeseen lapamatouhalla, vaikka riski liekin aika pieni. Kehotamme silti teitä käyttämään vaalealihaisia merikaloja. 

 

Karviaisten antama raikkaan hapokas maku oli todella hieno ja lipstikan suoma sävy sopi kokonaisuuteen hienosti. Lipstikan kanssa pitää olla varovainen, sillä se on tosi vahva mauste. Olin yllättynyt miten hienosti se kävi karviaisen ja kalan kanssa. Ennen olen mieltänyt lipstikan eniten kaali- ja keittomausteena, vaikka onhan sitä meillä jälkiruokaankin laitettu. Kiva kun tulee tällekin kasville lisäkäyttövinkkejä. 

Jukka ehdotti uutena ideana että kalathan voisi kääräistä krassin lehtiin. Muistuttelin ettei krassinlähtökääröidea tainnut ihan uusi meidän taloudessa olla. Nyt krassinlehtiin käärittiin kuhan lisäksi sokeriherneen palkoja. Vielä littanat palot toivat rouskuvaa suutuntumaa kääröihin ja jatkoivat mukavasti raikkaita makuja. 

KARVIAISELLA KYPSENNETTY KALA

pieni (meri)kuha tai muuta vaaleaa kalaa
(meri)suolaa
2 dl raakoja karviaismarjoja
pieni lehti lipstikkaa

Fileoi kala. Pilko se ohuiksi suupaloiksi. Laita tarjoiluastiaan. 

Ripsi päälle maltillisesti suolaa. 

Survo sauvasekoittimella karviaiset ja listikka rikki. Laita muhju siivilään ja valuta karviaisen mehu kalapalojen päälle muhjua painellen. Anna kypsyä vain muutama minuutti ja nauti. 

Talvikalastusta - kalaverkot jään alle

Viime talvena tutustuin ensimmäistä kertaa itselleni kovin eksoottiseen kalastusmuotoon, nimittäin verkonlaskuun talvella, jäitten alle. Järkeni ei etukäteen sanonut lainkaan miten homma olisi mahdollista. Kahdenkymmenen asteen pakkaseen lähteminen ei tuntunut lainkaan tiukalta rypistykseltä, kun edessä oli mielenkiintoista uutta. Talvista verkkokalastusta perheellemme esittelivät Jukan isä eli Jarmo-pappa ja mökkinaapurinsa Paavo. 

Pappa oli jo etukäteen kairannut jäähän reikiä noin yhdeksän metrin päähän toisistaan. Ensimmäinen reikä oli aika lähellä rantaa, kauimmainen sitten noin 60 metrin päässä. Tähän väliin laskettiin kaksi 30 metrin verkkoa. 

Etukäteen kairatut aukot piti kovassa pakkasessa hakata uudelleen auki. Se kävi kätevästi tuuran avulla. Tai no kätevästi ja kätevästi. Muille innostuneille miniöille voisin neuvoa, että pitkävartisessä, teräpäisessä työkalussa on rannelenkki syystä. Lenkki ja etenkin sen laittamainen ranteen ympärille estää tuuraa vajoamasta järven pohjaan jos ote hiukan lipsahtaakin. Uusi tuura maksaa kaupassa noin parikymppiä 

Aukkojen taas vetistyessä oli aika käydä hommiin. Miehillä oli mukanaan noin kymmenmetrinen ripa, jonka toiseen päähän oli kiinnitetty 66 metrinen naru kelassaan. Ripa sujautettiin sisään kairatusta reiästä ja alettiin kuljettaa sitä kohti seuraavaa reikää. Viime vuonna käytössä oli mökkinaapurin karahka, jonka pää oli ritsamaisesti haaroittunut. Tänä vuonna yksin puuhastellessaan pappa oli käyttänyt tuuraa. Rivan tullessa naruhäntänsä kanssa seuraavalle reiälle sitä alettiin kuljettaa taas kohti seuraavaa niin kauan että ripa pystyttiin nostamaan ylös viimeisestä reiästä. Naru seurasi luonnollisesti mukana.

Yksin talviverkkoja kokiessa narun tulee olla tuplapituinen, jolloin se muodostaa ikäänkuin lenkin. 

 

Etukäteen reikien kairaaminen toimii hyvin silloin kun jäällä on jo lunta eikä jään alle pysty näkemään. Tänä vuonna pappa oli tehnyt tämän alustavan homman jo syksymmällä, kun jäällä ei vielä ollut lunta. Hän oli koko ajan nähnyt jään läpi missä rima kulkee ja oli kairannut sitten kulun mukaisesti aukkoja. Etukäteiskairaamisessa pitää tietysti saada osutettua rima seuraavalle aukolle. 

Nyt siis naru kulki reippaan kuudenkymmenen metrin matkan jään alla ja molemmat narun päät olivat jään päällä kiinnitettynä. Naruun kiinnitettiin ensin puolitoistametrinen kettinki, joka painaa verkon kohoineen alas niin ettei se jäädy pintaan. Tähän kiinnitettiin sitten itse verkko ja myöhemmin toinenkin.

Nyt narua alettiin pyöritellä toisessa ääripäässä kelalle, jolloin verkot seurasivat perässä laskeutuen jään alle. Verkkojen toiseenkin päähän kiinnitettiin ensin kettinki ja sitten kettinki kiinnitettiin jään päälle. Kummassakin päässä oli kettinkiin kiinnitetty vahva, reilusti yli avantoaukon ylettyvä kapula. 

Verkkojen annettiin kerätä saalista vuorokauden verran.

Verkkoja kokiessa kelanaru kiinnitettiin taas verkkojen toiseen päähän kun siitä ensin oli poistettu kettinki ja alettiin nostaa verkkoja toisesta päästä. Näin "ujutuslanka" saatiin jään alle kätevästi uusia verkonlaskuja varten valmiiksi. 

En voinut kuin ihmetellä miesten käsien kylmyydenkestoa. Omani olivat kahdenkymmenen asteen pakkasella kylmissään hanskoissakin. 

 Saaliiksi saadut mateet nyljettiin hetimiten ja niistä keiteltiin oikein maistuva kermainen madekeitto.

Blogin maderuokia:
Mademuhennos
Paistettu made lehikäisen, pinaattimuhennoksen ja kaprismunakastikkeen kanssa
Kermainen madekeitto (pikaruokaa pakkasaarteista)
Kesäinen madekeitto