tiistai 15. syyskuuta 2009

Vinkkejä keittiöön

Jos olet raskaana (tai muuten nopeasti lihonnut etkä ymmärrä rajojasi) älä kurkottele lieden yläpuolelta mitään, kun paistat kuumalla wokkipannulla ruokaa. Ellet sitten halua arpitatuointia vatsaan.

Laita aina pannukin kahvinkeittimeen kun alat keitellä sumppia. Etenkin jos pannussa ei ole tippalukkoa.

Kananmunatkin pystyy polttamaan pohjaan. Kattilaan jää ikuiset arvet kärventyneestä munankuoresta.

Jos siinä lukee että paista miedolla lämmöllä niin usko. Huviksesi.

Viiniä ei voi pakastaa, ainakaan lasipullossa. Se pullauttaa korkin pihalle ja aiheuttaa kauhean sotkun. Siivoa vasta hyvin jäätyneenä rapsuttamalla.

Tiskialtaaseen järjestetyt tiskit eivät kuitenkaan ole puhtaita vaikka olisivat siistimmän näiköisiä kuin läjä. Nekin on pestävä kolmen vuorokauden sisällä ruokailusta.

Tarkista juustot aina ennen tarjollepanoa. Ettei sitten käy niin että joku vieraistasi kommentoi homejuustona sellaista jonka ei kuuluisi homeessa olla.

Älä pistä keittiöliinaa kuumalle liedelle, äläkä varsinkaan jos liesituuletin on päällä. Älä myöskään työnnä patalappuja kaasuhellan liekkiin.

Jos ruokailemaan on tulossa 6 aikuista, ei ole tarpeen tehdä lihapullia kahdesta kilosta jauhelihaa. Vähempikin riittää.

Jos jollakin on lentänyt tehosekoittimesta alkuruuaksi suunnittelema sienikeitto seinille ja kaappien oviin, älä tule kysymään voiko ottaa kuvaa.

Siis ei kuvaa.

23 kommenttia:

  1. Ehhehee!
    Erityisesti vika vinkki on erinomainen.

    VastaaPoista
  2. Selvästi naisen kirjoittama koska tuosta puuttuu miehinen ulottuvuus (köh).

    VastaaPoista
  3. no kyllä nyt nauruttaa mutta tapahtumahetkellä ei lainkaan!

    Viimeinen sienikeittovinkki liittyy siihen, etten hetken pitänyt appiukostani lainkaan (terveisiä vaan Jarmo kun kuitnekin luet tätä) mutta kyllä me heti pian taas tulimme loistavasti toimeen.

    ari: annappa jotain vinksua tuosta miehisestä ulottuvuudesta!

    VastaaPoista
  4. =D
    Keittiöliinan lisäksi kuumalle hellalle ei myöskään kannata laittaa muovikulhoa...

    VastaaPoista
  5. Emma: juu, eikä muovista kaavintalastaa.

    Yaelian: on on. olisin toivonut jonkun vinkkaavan minullekin ennalta ettei olisi itse tarvinnut kantapään kautta oppia ;)

    VastaaPoista
  6. Jämiä mikroon. Kupu päälle. Täräytys mikrolla. "Miksei se lämpene?" Täräytys. "Miksei se lämpene"? Täräytys. "Oho, mikrokupu suli. Kas, grillivaihde päällä."

    Merituuli, en ole ihan varma haluanko kirjoittaa aivan näin julkisesti kuinka mies voi teloa keittiössä häntäänsä :)

    VastaaPoista
  7. ari: jätetään se lauantai iltaan sitten ;) ehkä voit antaa silloin jopa demonstraation :D

    VastaaPoista
  8. Tämä alkaa kuulostamaan siltä, että mä tulen paikalle kendopanssarissa.

    VastaaPoista
  9. ei sen väliä vaikka tulisitkin. toivottavasti muut bloggaajat suostuvat tulemaan kanssasi samaa matkaa kun olet ilman vappua ja Halloweenia tälläytynyt moisiin varusteisiin noin niin kuin muuten vaan :D

    VastaaPoista
  10. Jaa no siinä tapauksessa mäkin pukeudun. Olen myös yleensä juhlissa se, joka kaataa ensimmäisen vartin sisään punaviinilasin matolle/sohvalle/kirjojen/paperitavaran päälle/omien tai muiden vaatteille, tulee sitten muille heti vapautuneempi olo.

    VastaaPoista
  11. Rauna: nyt näyttääkin siltä että näistä tulee naamiaiset. mitäs sen on väliä, tänne vaan varusteissa tai ilman...jaa, no ehkä silti jotain ois hyvä laittaa päälle ;)

    VastaaPoista
  12. Ai sielläkin on ollut eräitä onnistuneita keittiöpäiviä. ;D
    Mulla oli eilen varsinainen kakunpaistoepisodi, josta jäänee jokunenkin vinkki tulevaisuuden kakun paistoon...

    VastaaPoista
  13. juu, onneksi nuo "tapaturmat" ovat sattuneet useiden päivien ja jopa vuosien varrelle. se olisikin katastrofi jos samana päivänä, aaaargh!

    kävinkin katsomassa teidän kakkuprojektia. meillä oli samanlaista AINA vaikka emme olisi unohtaneet lämpötilojakaan. kakkutaivas aukeni Kinuskikissan kakkupohjaohjeella.

    itse tein ristiäisaamuna (ei fiksua) liivatekakun joka ei sitten hyytynytkään. pysyi onneksi sen verran koossa ettei ollut ihan läjä.

    VastaaPoista
  14. Tää tehtiin Kinuskikissan ohjeella... Tosin siellä ei tietty sanottu mitään sen suuntaistakaan, että paista ensin 125C ;)

    VastaaPoista
  15. :DD

    nää alkaa olla sellasia vinkkejä, joita mä olisin tarvinnut jo aikaa sitten. :D

    nimim. keittiössä arpeutunut

    VastaaPoista
  16. ei toivoa.
    mut kokoluokan puolesta. :D

    eilen jätin vattanahkaa hyllyn väliin, voin demonstroida huomenis. ;)

    VastaaPoista
  17. auts! mut silti vähän :).
    älä nyt hyvä nainen edes demonstraation vuoksi telo itseäsi uudestaan. huomiseen!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin