sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Blogitapaaminen ruualla, naurulla ja liian vähällä unella ryyditettynä

Luoksemme Nummelaan saapui eilen mukava sakki ruokabloggaajia: Jytis Herkusta ja Koukusta, ÄijäAri, Sorsanpaistajien pariskunta, Rauna Kannat katossa ja Kurpitsamoskan Mari. Ilta sisälsi paljon iloista naurua, ihania herkkuja ja levotonta juttua. Ilta jatkui aina aamuun asti viimeisten painuessa pehkuihin viiden jälkeen.
Alkuun tarjosimme spritzien kera Saloniemen "Tahdonvoima" vuohen goudaa ruusu- ja mustaherukkahillolla.
Ari väsäsi kauniit mätikurkut wasabimajoneesilla.

Illan aikana juotiin monenmoista vedestä sakeen, kallioimarrekossusta punkkuun, oluesta...

Marin tekemiä mainioita kumkvatteja. Vai vompatin kikkareita ;).

Celen paistamia cookieseja, joita oli tarjottu heidän tuoreessa muistissa olevissa häissäänkin. Jytis oli tehnyt kookospitoisia pipareita, joihin erityisesti poikamme kotiuduttuaan ihastui.

Jytiksen kokoama upea salaatti, johon neitokainen kokosi uunissa paahdettuja munakoisopaloja, tomaattia, aurinkotomaattia, mozzarellahelmiä, rucolaa ja muita salaatteja. Allergisia oireita saamattomat ripsivät koko komeuden ylle vielä paahdettuja pinjansiemeniä.

Grillin valmistuessa ehti hyvin kattaa pöytää...
Tässä kuvassa näkyy mm. mustaherukkasinappia ja Arin taikinana paikanpäälletuomaa leipää. Vartaissa grillattua seitania Marin tapaan ja sen takana lautasella Sorsanpaistajien maustamia harissawingsejä appelsiinilohkoilla.
Luomupossun sisäfile ja Raunan tuomat entrecotet kävivät grillissä mehevöitymässä. Rauna oli tehnyt lihojen lisäkkeeksi wasabivoitakin, jonka todettiin matsaavan myös seitanin kanssa. Yögrilliin kolmen aikoihin aseteltiin vielä Luomupossun ihanaa kasleria ja Wotkinssin makkaroita sekä nakkeja.
Arin perunainen kalapaistos, jota tuntui melko mahdottomalta tunkea enää mihinkään masun koloon. Niin hyvää kuin se olikin!

Jälkkäriksi mm. mustaherukkaista kinuski-jogurttikakkua ja jo edellämainittuja pikkuleipiä.

Syöpöttelyn lomassa ihmisistä blogien takana paljastui mielenkiintoisia asioita: yhdellä on tiivis yhteys itseensä Paaviin, toinen on ollut elämänsä rasvaisin Japanissa ja kolmas palvoo Robbieta. Joillakin on mukana omat puukot kylään tullessaan ja toiset roudaavat muassaan melkein kokonaisen kanalan syötäväksi. Ja haukkuvat toisten kattamaa aamiaista: "Paska tarjoilu."

Paitsin seurustelua ja herkuttelua, ilta sisälsi myös nakuilua saunomisen merkeissä.

Tänään meiltä heräsi joukko väsyneitä bloggaajia, jotka heidän omasta vapaasta tahdostaan heitin Jorviin.

Oikein paljon kiitoksia kaikille paikalle vääntäytyneille. Oli ihan superia!
Lämmin kiitos myös hyville lapsenvahdeille Espooseen, joiden ansiosta koko aikuistenriento onnistui!

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan mahtavalta tapahtumalta ja upeata tarjottavaa on ollut.Harmittaa kun asun näin kaukana,olis ollut kiva olla messissä......;-)

    VastaaPoista
  2. Hehee, ruuat näyttää hyviltä ja me kuulostetaan friikeiltä, juuri näin :)

    Ihan valtava kiitos teille ja muille vieraille. Aamulla oli vieläkin ähky ja naama kipeänä nauramisesta. Aivan mahtavaa.

    VastaaPoista
  3. Annoskateus! ...eiku meinaan että tais olla todella upeaa, ihana päästä osalliseksi edes näin. <3

    VastaaPoista
  4. Vai olikohan se lähemmäs seitsemää... Ainakin joidenkin lähteiden mukaan.

    Oli aivan mahtavaa. Upea fiilis heti alusta asti. Hyvät ruoat, mukavat ihmiset, levottomat jutut ja hiipuva ja taas henkiin heräävä hiillos loi upeaa tunnelmaa. Kiitos kaikille ja erityisesti emännälle ja isännälle mahtavista juhlista. Oli älyttömän helppoa tulla tähän porukkaan mukaan ensikertalaisena ja nauttia hyvästä seurasta ja ruoasta. (kehut vaan jatkuis, mutta koetan nyt pysyä edes jossain kohtuudessa)

    Kiva myös, että teillä on ollut nopeaa blogipäivitystä. Mun sihteeri on tänään lomalla, joten kuvat latautuu koneelle varmaan vasta huomenna. Ja loppuun vielä lohduttava tieto meille kaikille, Paavi voi ihan hyvin. ;)

    VastaaPoista
  5. Se luomupossukasler oli varmaan suurin yllätys. Uskomatonta. Harmi, ettei ole isompaa pakastinta, johon voisi ostaa. Pitäisiköhän ostaa uusi..?

    VastaaPoista
  6. Kiva päästä kattoon kuvia :) ois ollut hauska olla mukana, mutta me pidetään sitten vuorostamme täällä pohjoisessa ensi viikonloppuna kivaa hyvän ruoan ja hyvän ruokablogistiseuran merkeissä ja raportoidaan vuorostamme sitten etelän porukalle näkösälle illan antimista.

    Ehkä joku kerta aikataulut osuis yksiin niin että täältä sinne etelämmäskin pääsisi mukaan tapaamaan uusia ihmisiä :)

    VastaaPoista
  7. Sanotaan nyt täälläkin vielä että kiitos kaikille. Lakonisesti jä lyhyesti koskä äijät eivät hempeile.

    Possusta: saakohan sitä ostaa pienempinä osina kuin puolikkaina? Jos ei niin voisi ehkä järjestää jonkinlaisen kimppaostoksen.

    VastaaPoista
  8. Täältäkin suunnalta kiitokset kaikille osallistuneille. Kivaa oli!

    Mä oon ainakin kiinnostunut kaikenlaisista possunhankinnoista. Omalta osaltani suurin ongelma on auton puute, eli miten saada possun palaset kotiin. :)

    VastaaPoista
  9. Kimppaostos olisi loistava idea! Kävin jo aiemmin katselemassa luomupossun sivuja (en nyt muista/ehdi etsiä tietoa, miten linkittää) ja vaihtoehdot on ilmeisesti 20 kilon possukassi tai puolikas possu, joka on reilu 40 kg. Sisällöistä voi jonkin verran neuvotella. Olen kiinnostunut, jos kimppaan lähdette.

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa hauskoilta juhlilta! Jospa joskus pääsisi osallistumaan. Hyviä juhlia myös sinne pohjoiseen.

    VastaaPoista
  11. Hälsningar från Stockholm! Tulin piipahtamaan netissä :).

    Yaelian: no niin on harmi. ehkä joku kerta kun olet piipahtamassa Suomessa?

    Jytis: miten niin "kuulostetaan" friikeiltä. ;)

    ylimuuli: oli kyllä!

    Rauna: hyvä korjaus, koska itse painuin pehkuihin lastenhoitosyistä jo kolmelta (himmari!).

    Virpi: totta että olis hauskaa nähdä teitä pohjoisen asukkejakin ;). kyllä me varmaan joskus yhdytään.
    ja hauskoja sekä herkullisia kekkereitä!

    Kirsikka: ja hauskaa meillä olikin! kiva olisi nähdä sinuakin, joten ei muuta kuin seurailemaan blogeja koska seuraava tapaaminen järjestetään ja missä ja kenen toimesta.

    Luomupossun tilaaminen jääköön mietintään ja sitä haluavat voivat kimppailla. Suosittelen kyllä!

    Hauskaa oli kyllä! Koska vaan uusiksi!

    Jaahas, sitten matkalle kohti hotelliaamiaista!

    VastaaPoista
  12. oho. heiluin Jukan tunnuksilla taas. siis Merituuli kirjoitteli ton edellisen ja tämän. nih.

    VastaaPoista
  13. Kuulostipa teidän riennot hauskalta! Meillä viikonloppu kului tauteja potien... Ihana kakku ja tutun näköisiä kurkkukuppeja :) tommosia mäkin olen kokeillut! :)

    Kivaa ruotsinreissua!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin