perjantai 25. syyskuuta 2009

Tukholma oli jättemysigt, del 1/2

Treffasimme Jukan kanssa Tukholmassa alkuviikosta. Lensimme sinne eri kaupungeista tavaten kentällä, joten hommassa oli hiukan maailmanmatkaajan fiilistä. Lapset jäivät hoitoon äitini luo hänen syntymäpäivänään.

Aloitimme visiitin suuntaamalla Östermalmin kauppahalliin. Paikka oli yllättävän pieni, mutta sitäkin ihanampi. Nappasimme lounaan jonon perusteella suosituimmasta paikasta Tysta Mari:sta. Emmekä pettyneet!
Jukan uuniperuna oli erittäin maukas katkarapupäällisensä ansiosta.

Oma turskani maistui hurjan hyvälle keitettyjen pottujen ja paistettujen leipäviipaleiden kanssa.

Vatsat täynnä kiertelimme hallia ihastellen erilaisia herkkuja. Keskellämöllöttävä oranssipilkkuinen kala ei näytä ihan viisaalta.


Oi nam! Esillepanokin on hieno.
Kaunista pakkaamista.
Edelleen kiittelen esillepanoa. Joskin tuotteet itsessäänkin olivat houkuttelevia.




Maustevoivalikoimaa

Hallissa oleilun jälkeen kävelimme Riddargatan neloseen kahvilaan nimeltä Sturekatten. Se myytiin meille Mondon matkaoppaassa näillä sanoin: "Sturekatten sijaitsee vanhan östermalmilaisen asuintalon toisessa kerroksessa. Hauska, persoonallinen kahvila on sisustettu viime vuosisadan vaihteen tyyliin. Täällä tuntuu siltä kuin olisi kahvilla isomummun luona---"

Ja sitä se oli. Mukava pysähdys ennen vilinän ja hälinän täyteistä kaupunkikävelyä.

6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Ihania kuvia! Östermalmin halli onkin ilo silmille (ja vatsallekin....;-))

Emma kirjoitti...

Oih! Taas muistan, miksi pitäisi pitkästä aikaa lähteä Tukholmaan. Kauppahalli näyttää ihan mahtavalta ja tuo isomummun kahvila on niin houkutteleva! (muutenkin kuin korvapuustien vuoksi :)

Merituuli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Merituuli kirjoitti...

Yaelian: kiitos! on se ihana paikka. Hotellimme vieressäkin oli tori, mutta sen pöytätarjonta oli ihan toistensa kopioita. kunnioitettavan mahtavia kanttarellikasoja silti näkyi. ja suppilovahveroissa oli nimenä "svenska kantarellen".

Emma: me olemme käyneet pari kertaa Tukholmassa, mutta lähinnä puolen päivän "läpikulku"matkalla. oli ihana viettää aikaa ihan rauhassa. nähtävyyksiä emme juuri kiertäneet, mutta Thielska Galleriet oli elämys. se oli pankkiirin museoitu koti, jossa oli paljon hienoa taidetta. sieltä olisi saanut myös kotonatehtyä ruokaa, mutta juuri silloin ei ollut nälkä.

tuo Sturekattenin korvapuusti ei muuten ollut mitenkään erityisen hyvä, meni vähän kuivakan puolelle. mutta kaffe maistui, se oli jotenkin poikkeuksellisen hyvää! joten jos tuonne menet, kannattaa ehkä ottaa joku niistä ihananoloisista kakkupaloista.

Elisabet kirjoitti...

Ihania ruokakuvia :) Tukholmalaiset tosiaan osaa tuon esillepanon, kaikki on niin hyvän ja houkuttelevan näköistä!

Merituuli kirjoitti...

Elisabet : oli kyllä niin herkkuja näkymiä! :)

Blog Widget by LinkWithin