torstai 11. huhtikuuta 2013

Ihan pimiää.


Olin muutama tovi sitten syömässä pilkkopimeässä Cantina Westissä Helsingissä. Syynä pimeyteen ei suinkaan ollut vahva humalatila tai sähkökatkos, vaan Elämyslahjat.fi:n ja Cantinan yhteistyössä toteuttama illallinen pimeässä kabinetissa. 

Olen kuullut kaikuja moisista ravintoloista maailmalta ja minusta idea on ollut kutkuttava. Tästä syystä olin kovasti iloinen että sain kutsun illalliselle. 

Kokemus oli etukäteen jännittävä. Mietin alkaisikohan sitä kovastikin ahdistamaan, kun istuu tuntemattomien ihmisten kanssa aivan pimeässä. Tarjoilijat näkivät pimeälasien ansiosta, mikä oli toki helpottavaa, mutta toisaalta taas oudoksutti: olimmehan täysin heidän armoillaan. 

Meidät talutettiin pimeään ruokatilaan laput silmillä. Helpotuksekseni päällemme puettiin essut. Vaikka tiesin että tilassa tulisi olemaan pimeää, oli vaikea kuvitella niin totaalista pimeää, ettei nenänsä eteen edes nähnyt. Pimeys ei ollut lopulta milläänmuotoa ahdistavaa, vaan pehmeän rauhoittavaa. Ison osan leppoisasta tunnelmasta sai aikaan Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n puheenjohtaja Timo Lehtonen, jota lupsakkaankin tyyliin kertoi meille näkövammaisen arjesta ja vastaili kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiimme.

Haastavimmaksi hommaksi kohosi hiukan yllättäen haarukalla ja veitsellä syöminen. Vaikka nappasit ruuasta kiinni haarukalla, et suuhun laittaessa lopulta tiennytkään millainen pala sieltä veitsellä sahaamisen jälkeen on suuhun tulossa. Osa illallisella olijoista ratkaisi asian syömällä hela setin käsin, mutta pääruuan kohdalla halusin ehdottosti pärjätä sivistyneesti, onnistuen siinä vain heikosti. Välillä meinasi ihan kiukku tulla kun haarukassa ei ollutkaan mitään.

Entäs itse ruoka sitten? Menusta en halua yllätyssyistä paljastaa mitään tarkempaa, sillä makujen tunnistaminen on iso osa elämystä. Menu on suunniteltu erityisesti pimeäsyöntiä varten, joten yläkerran ravintolasalista sitä ei saa. Ruoka oli silti kovasti Cantina-tyylisen ronskia. Jukka totesi (tilaisuuden skipanneena) että mennäänhän Cantinaan syömään Cantinamaista ruokaa. Niin kai, mutta minä olisin kaivannut hiukan raikkaampia annoksia ja enemmän nyansseja makuihin.

Elämys oli silti kokonaisuudessaan todella hieno! Lahjaideana illallinen olisi loistava. Cantinasta voi tehdä pöytävarauksen vaikka kahdelle tai sitten isommalle porukalle.

Varoitukseksi sitten teille kaikille - minua on kosittu polvillaan Cantina Westissä kesken illallisen ja sillä tiellä nyt ollaan...

Pimeästä illasta ovat kirjoittaneet blogeissaan myös Martina ja Nelle.

ps. Seuraavan kerran Elämyslahja.fi:n kanssa tehdään yhteistyötä nosturin nostamana, taas ruuan merkeissä.

5 kommenttia:

Martina kirjoitti...

Hyvin kuvailtu, pimeys oli todellakin pehmeän rauhoittavaa, vaikka aluksi arvelinkin ahdistuvani pilkkopimeässä. Nyt odotellaan sitten pelonsekaisin tuntein Dinner in the skyta. Huomasin nimittäin muutama viikko sitten Tukholman reissulla saaneeni uuden ystävän: korkeanpaikankammon! Voi kunpa korkeuskin voisi olla pehmeän rauhoittavaa, mutta pahoin pelkään että sitä se ei tule ainakaan minun kohdallani olemaan.. :)

Merituuli kirjoitti...

Voi ei. SE voi sitten ollakin ahdistavaa: keikkua korkealla kun pelottaa.

Minä taas odotan kovasti nautintoa yläilmoissa. Olisin mennyt viimekin vuonna, mutta en saanut millään mahtumaan kalenteriini.

Dea kirjoitti...

Ei näin. :( Mieluumin se Dans Le Noir, josta kirjoitin jo useampi vuosi sitten punaisessa keittiössä. Hintakin oli halvempi.

Nelle kirjoitti...

Petollinen paikka tuo Cantina, ja kiitos seurasta! :)

Ketturouva kirjoitti...

Huhuu, kuulostaa jännältä. Pimeään voisin lähteä syömään, mutta nosturiin en - korkeanpaikankammo saa aikaan sen että tässä kotisohvallakin tekee huonoa pelkästään kuvitella...

Blog Widget by LinkWithin