lauantai 11. maaliskuuta 2017

Cinnamon buns - överi pulla Amerikasta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ARLA
Tahmaista, yltiömakeaa ja niin maistuvaa. Vuuassa likikkäin kypsennetyt pullat jäävät aivan pehmeiksi ja sisälle pullan kierteisiin lusikoitu sokeri-kanelitäyte takaa makean tahmaisuuden. Päälle levitetty tuorejuusto-voi-sokerikuorrute kohottaa homman aivan överiksi, mutta niin nautiskeltavan ihanaksi. Lapsemme pystyivät vain puolikkaaseen pullaan ja se on paljon se. Syömisen jälkeen sormien nuoleskelu ei auta, kädet pitää pestä. 
 
Cinnamon bunsit tai cinnamon rollsit - kuinka vaan- ovat koko perheen herkku. Muistan tuoneeni niitä kotiin ensimmäiseltä Amerikanmatkaltani silloiselle lapsuudenperheelleni. Jukalle on nyttemmin annettu tehtäväksi tuoda moisia ihanuuksia työmatkoiltaan. Kunnes tapahtui valaistuminen. Josko niitä tekisi kotona itse. 
Minä en ole milläänmuotoa taitava pullanleipoja, edes niiden kotimaisten korvapuustien suhteen. Siksi amerikanpullatkin päätyivät Jukan vaivaaviin käsiin ja onneksi näin. Lopputulos oli kuohkean ihana. Osansa lie silläkin, että mies suoritti homman insinöörimäisen tarkasti, myös rullamittaa apuna käyttäen. Minua tämä naurutti kovasti, mutta tarkka paakarimaakari ei siitä hämääntynyt.
Kuorrutemäärä peittää koko pullalevyn, överiyden hengessä. Jos haluat nauhaa pullien päälle, vähennä kuorrutteen määrää puoleen.

CINNAMON BUNS ELI AMERIIKAN ÖVERIPULLAT

12 kpl

taikina
2 1/3 dl Arla luomu vanhanajan täysmaitoa Suomesta
2 kananmunaa, huoneenlämpöisiä
70 g Arla laktoositon vähemmän suolaa meijerivoita huoneenlämpöiseksi pehmenneenä
9,5 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 dl sokeria
1 pss kuivahiivaa
öljyä

täyte
2 1/3 dl fariinisokeria
3 rkl jauhettua kanelia
70g Arla laktoositon vähemmän suolaa meijerivoita sulatettuna

kuorrute
1 pkt (150g) Arla tuorejuusto maustamaton laktoositon
50g Arla laktoositon vähemmän suolaa meijerivoita, huoneenlämpöisenä
3 ½ dl sokeria
½ tl vaniljasokeria tai ¼ tl vaniljaa
⅛ tl suolaa

Tee ensin taikina. Yhdistä jauhot ja hiiva suuressa kulhossa. Yhdistä kattilassa maitoa, voi, sokeri ja suola. Lämmitä keskilämmöllä kunnes lämpötila nousee maksimissaan 50 asteeseen. Lisää maitoseos jauhoseokseen ja riko joukkoon myös kananmunat. Sekoita taikinaa kulhossa ja jatkossa käsin tasolla. Vaivaa taikinaa, kunnes se on hyvin sileä ja joustava (tämä kestää noin 5-10 minuuttia). Sivele taikinan pinta öljyllä ja kääri taikinapallo muovikelmuun. Anna levätä peitettynä noin 15 minuuttia. 

Sekoita pienessä kulhossa fariinisokeri ja kaneli keskenään.

Kauli taikinasta 45 cm x 53 cm suorakaide (juu, Jukka mittasi rullamitalla). Levitä täytteen sulatettu voi taikinan päälle ja ripottele päälle fariinisokeri-kaneliseosta.

Kääri taikinasta pitkältä sivulta pötkö, niin että saat 53 cm pitkän taikinapötkylän. Leikkaa taikina 12 osaan rulliksi/kiekoiksi. Voitele 23 x 33 cm kokoinen vuoka voilla. Aseta rullat vuokaan pystyyn. Peitä muovikelmulla ja liinalla. Anna taikinakääröjen nousta kunnes ovat lähes kaksinkertaiset, noin 45 minuuttia. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Paista pullia uunissa 15 minuuttia.

Kun pullat ovat uunissa, tee kuorrute. Yhdistä tuorejuusto, voi, sokeri, vanilja ja suola sähkövatkaimella tasaiseksi vaahdoksi.

Anna pullien jäähtyä vuoassaan noin 10-15 minuuttia ja levitä kuorrute pullien päälle.

16 kommenttia:

  1. Jenkeissä tuli noita syötyä joskus mutta koska en ole niin pullan ystävä niin ei liikaa kuitenkaan. Ja täällähän oli myös Cinnabon -ketju,mutta sulki ovensa muutama kuukausi sitten,ei pärjännyt täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin syödä näitä päivät pääksytysten, mutta sitten menisi kyllä vaatekaappi aika pian uusiksi ;)

      Poista
  2. Minä olen pullien teossa tosi huono. Jotenkin ne eivät vaan nouse, vaikka mitä tekisin. Tosin nyt en ole taas pitkään aikaan edes yrittänyt.
    Nuo överipullat näyttävät tosi herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä kans. Mulla prakaa ehkä se vaivaaminen, kun katselin tuota miehen pullan leivontaa. Josko koittais joskus kunnolla vaivaten.

      Poista
    2. Multa ei suju pulla myöskään - mikä on tosi kätevää, kun sen vuoksi niitä tekee meillä aina Juuso, enkä pistä vastaan lainkaan! Täytyy laittaa toive näistä eteenpäin...

      Poista
    3. Hauskaa tämä tieto että muuallakin miehet leipoo pullaa!

      Poista
  3. Voi jestas mitä herkkua! Oon ehkä maailman suurin kanelipullafani ja tuo kuorrute kuulostaa taivaalliselta. Mäkin olen surkea pullien leipoja, mutta voisin pistää Henkan hommiin. Hänkin todennäköisesti tarttuisi rullamittaan insinöörimäisellä tarkkuudellaan. Osasin jotenkin samaistua tuohon Jukan mittauspuuhien naureskeluun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä naurutti tosiaan, mutta yhtä lailla hymyilytti lopputuloksen maistaminen. Oli tosi ihanaa!

      Poista
  4. Aikas ihanat pullat! Laitan tän reseptin talteen. Seuraavan kerran, kun alan pohtia pullan leipomista, niin kokeilen näitä.

    VastaaPoista
  5. Apua, mitä minun silmät näkevätkään. Onneksi tikru ei ole vieressä, joutuisin muuten keskellä yötä pullahommiin :D Ihana överipulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sitä oliskin kun yöllä näitä leipois :)

      Poista
  6. :D Kyllä nauratti mua kans kovasti toi mitta. :D

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin