tiistai 1. maaliskuuta 2011

Heurekan näyttelystä saa enemmän irti viinin voimalla

Juhlimme eilen Vantaan Heurekassa päättymässä olevaa Suomalaisen Ruokakulttuurin Edistämisohjelmaa. Meidät oli kutsuttu paikalle monien muiden ruokabloggaajien tavoin siksi, että meidät oli valittu Kuukauden ruokablogiksi.  Paikalle oli toki paljon muitakin ihmisiä ohjelman matkan varrelta.
Iltapäivän aikana kuultiin monta puhetta, mm. maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan ja Suomen maabrändivaltuuskunnan puheenjohtajan Jorma Ollilan suulla. Kuvassa SRE:n pääsihteeri Marja Innanen puhuu parhaillaan ruokablogeista, jotka tavoittavat yhteensä satoja tuhansia ihmisiä viikossa.
Esiintyjinä nähtiin myös Fintelligens.
Seinälle läväytettiin puheenvuorojen aikana myös tämä yltiösympaattinen kuva, joka sai allekirjoittaneen melkein liikuttuneeksi. Ja huomaamaan tässä kirjoittaessa miten kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin asioihin sitä onkaan tullut tartuttua.
Illan menu oli aikamoisen komea.
Kauneutta menussa edustivat nämä puolukkavispit...
...ja parasta makua nämä Pohjois-Karjalan paisteista tehdyt rilletet.
Illan sykähdyttävin hetki oli tavata Jaakko Kolmonen. Pääsin Raunan ja Hannan kanssa jopa miehen kainaloon valokuvaa varten! Päät pyörryksissä puhuimme sitten mm. kyyn grillaamisesta, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Jukkaan ja minuun. Vinkiksi sanottakoon, ettei kyyn nahkaa kannata syödä, sillä sen suomustaminen on mahdotonta eläväisen pinnan vuoksi.

Kaiken herkuttelun ja muutaman viinilasin jälkeen siirryimme bloggaajaporukalla Heurekan "Syödään yhdessä"-näyttelyyn. Nauru raikui taas kun porukkamme eteni visailujen ja makujen maailmoissa välillä ehkä hiukan tanssienkin.

Kiitos SRE:n väelle että saimme olla mukana porukassa!

Siskot Kokkaa Nellen hieman asiallisempi raportti aiheesta: Kulttuuria se on ruokakulttuurikin eli SRE:n päätöstilaisuus
Jokapäiväistä leipää Ruokakulttuuri edistyi kohti lanteitani
Pastanjauhantaa Syödään yhdessä
Kulinaarimuruja Eläköön suomalainen ruokakulttuuri

6 kommenttia:

  1. Oi vitsit, nälkähän tässä taas tulee kun tuota menua tiirailee... Oli varmaan kivaa! Ja onnea kuukauden ruokablogille, täysin ansaittu tunnustus! :)

    VastaaPoista
  2. En edes viitsi lukea läpi tota menua, sillä mua harmittaa NIIN paljon etten päässyt mukaan! :D

    VastaaPoista
  3. Mukavaa oli!

    Ssikot kokkaa blogista löytyy paljon asiallisempaa teitoa päivästä. Linkki löytyy lisättynä postaukseemme. Laitan siihen myöhemminkin linkkejä, jos juttuja blogeihin ilmestyy.

    VastaaPoista
  4. Mitäs Sirkka-Liisalla oli asiana?

    VastaaPoista
  5. Hän kehui ohjelmaa ja toivoi sen saavan jatkoa ainakin jossain muodossa.

    Hän oli myös kukittamassa Helsingin yliopiston professoria Ruokakulttuurin professuurin johdosta ja lausui tällöin sanat: "Syö särkeä, se kasvattaa järkeä."

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin