lauantai 1. helmikuuta 2014

Yliherkulliset kananmuna-avokadot

Nyt ollaan kuulkaa herkullisuuden äärellä! Lauantaimme alkoi ylellisen ihanasti kun tartuin vihdoin Kulinaarimurulasta bongattuun helppoon ja nopeaan muna-avokadoruokaan. Hehkutuksista huolimatta yllätyimme kokonaisuuden maistuvuudesta. Avokado maistui ihanan kermaiselta. Valuva keltuainen komppasi sitä hienosti ja korianteri, sekä meidän tapauksessamme iäkäs cheddar viimeistelivät herkun ihanasti. 

Kulinaarimurulan lisukkeet ovat pienesti erilaiset, joten kannattaa kurkistaa sekin juttu

Puolikas avokado per nautiskelija riitti meillä mainiosti aamupalaksi paahtoleivän päältä nautittuna. Osa valkuaisista levisi nyt avokadon ulkopuolelle, mutta ne lusikoitiin leivinpaperin päältä yhtä kaikki paahtoleivän päälle. Seuraavalla kerralla pitää ehkä kaivertaa avokadoa hiukan enemmän. Poiskaivettua sisusta ei sitten missään tapauksessa heitetä hukkaan, vaan napata hetsillään suuhun tai sujautetaan edellisillan (ja tämän päivän lounaan) guacamoleen kuten me. 

Tämä tulee löytymään taatusti seuraavasta brunssipöydästä. 
Joko vakuutin sinut huomisen sunnuntain aamupalasta?
AVOKADOMUNAT
kahdelle

1 avocado
½ lime
suolaa
mustapippuria
2 kananmunaa
tuoretta korianteria
cheddar-juustoa

paahtoleipää

Laita uuni lämpenemään 250-asteiseksi.
Leikkaa avocado pitkittäin puoliksi. Poista kivi. Kaavi reilu ruokalusikallinen sisusta molemmista puoliskoista. Poiskaivetut sisukset voi syödä heti tai käyttää vaikka guacamoleen.
Purista limen mehua avocadopuoliskoille. Rouhi mukaan suolaa ja mustapippuria.
Laita avocadot leivinpaperoidulle uunipellille. Riko kananmuna kumpaankin puoliskoon.
Kypsennä uunissa kymmenisen minuuttia tai kunnes valkuaiset ovat hyytyneet. Keltuaisten tulisi jäädä ihanan valuviksi.
Tarjoa paahdetun leivän, raastetun cheddarin ja silputun, tuoreen korianterin kanssa. 

Me kauhoimme avokadon sisuksen paahtoleivän päälle, ripsimme tähän ylle lisukkeet ja söimme sitten haarukalla ja veitsellä. Pitäisikö huomen aamulla taas...

21 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Onpa herkun näköinen! Muttei ehdi meidän huomiseen aamiaispöytään, kun ei ole avokadon avokadoa taloudessa :/

Merituuli kirjoitti...

Me tehtiin eilen meksikolaista (taas! himo!) ja kaupassa avokadoja valitessa muistin vihdoinkin ottaa yhden ylimääräisen.

Kerran olemme kyllä meinanneet jo tehdä näitä, mutta silloin 2 avokadoa oli mennyt jo ihan ruskeaksi, pilalle. Pärrätytti!

Milma kirjoitti...

No nyt kyllä teit mut onnelliseksi kun jaoit tämän ohjeen. Avocado ja kananmuna yhdessä on vaan niin hyvää. Mä olen monesti tehnyt uunimunia ja sinne sekaan laittanut avocadoa mutta meneehän tuo noinkin että laittaa kananmunan avocadoon. Hauska idea ja kivan näköinenkin.

Jael kirjoitti...

Mulla on jääkaappi täynnä avokadoja joten tuo voisi mennä kokeiluun:)

Merituuli kirjoitti...

Vielä ihanampaa kuin tehdä itsensä ja miehensä onnelliseksi tällaisella aamupalalla on se, että sain vielä jonkun muunkin onnelliseksi. JEEE!

Facen puolella otettiin puheeksi avokadon kuumentaminen - että se ei olisi hyvä asia. Kotimaiset kasvikset sanoo asiasta: "Kuumentamista avokado ei siedä, koska silloin muodostuu makua pilaavia yhdisteitä". Oletko sinä kiinnittänyt huomiota tähän uunimunissasi? Minä en makupilaantumista noteerannut, päinvastoin!

Merituuli kirjoitti...

Jael: Kokeile ihmeessä, tykästyt melko varmasti!

Andalusiana kirjoitti...

ihan mahtavaa :-) mäkin olin itse pyöritellyt päässäni vastaavaa mutta enpä ole aikaiseksi saanut (sitäkään) ;-)

Merituuli kirjoitti...

Andis: Sähän nyt oot saanut aikaan vaikka mitä muuta! Näissä ei kyllä kauaa nokkaa tuhise sitten kun toimeentuu.

Jael kirjoitti...

Mullahan on se avokadokirja,josta äskettäin kirjoitin.Siinä on monta ohjetta,joissa avokado on kuumennettu,tosin en ole kokeillut vielä.Yksi niistä on myös kananmuna-avokadoyhdistelmä,mutten ole vielä kokeillut enkä muutakaan kuumennettua avoakdo.ohjetta.Olen itsekin luullut aina että avokadon maku jotenkuten pilaantuu kuumennettaessa mutta ei taidakaan olla niin...

Nanna kirjoitti...

Missä on mun avokadomunat? Oon tehny näitä ja mielestäni kyllä postannutkin? Oon viimeiset pual tuntia ettiny. Tämä ei oo todellista!!!! No herkullisia ne kuitenkin on!

(löytöpalkkio...)

Merituuli kirjoitti...

Jael: Minä olen tästä kuumennuksesta ollut täysin tietämätön, toisaalta onneksi niin tuli tätä kokeiltua. Ihan älyttömän hyvää ja antaa avokadostakin uudenlaisen puolen, oikein kermaisen.

Nanna: Öy nöy. Voiko postaus hävitä? Apua! Herkullisia tosiaan! Teitkö ihan samalla reseptillä kuin Jaana vai laitoitko peliin Nannaa?

Nanna kirjoitti...

No jos pekoni on nannaa...

En kai mä ollu sitä sitten postannu. Käsittämätöntä. Kuvat lopulta löytyi ja nyt löytyypi sitten postauskin.

Merituuli kirjoitti...

Hieno homma että kuvat löytyi!Ja hieno postaus!

Sari kirjoitti...

Oi,oi..näyttää herkulliselle. kiitos ideasta :)

Merituuli kirjoitti...

Sari: Jakamisen ilo on meidän puolellamme :)!

Ulla kirjoitti...

Äh, kun ihminen on hidas ja lukee tämän vasta sunnuntaina iltapäivällä! Mutta sitäkin parempi alku huomiselle maanantaille, eikö? Kiitos ohjeesta :-)

Merituuli kirjoitti...

Ulla: No sepä vasta loistoidea - kevittänee maanantaita kummasti!

Petra / Rva Patalintu kirjoitti...

Näyttää ihan mahtavalta! Hassu yhteensattuma: viime perjantaina juttelin työkaverin kanssa lämpimästä avokadosta ja se hieman epäilytti. Mutta niinpä tuli viikonloppuna tämä ohje ja mieli muuttui täysin - pakko kokeilla :)

Merituuli kirjoitti...

Kokeile ihmeessä, tämä on hy-vää!

Anonyymi kirjoitti...

Hei miten te valmistatte munia uunissa? Itse onnistun aina kypsentämään niiden päälle sellaisen ikävän nahan, joka tarttuu hampaisiin. Toisinaan koko keltuainen kuivuu sellaiseksi, toisinaan vain pinta. Mutta aina olen sellaisen saanut aikaiseksi.

Ja kiitokset kivasta blogista!

Jukka kirjoitti...

Jos oikein tarkkaan muistelen, niin näissäkin taisi olla pieni kuori keltuaisen päällä, mutta ei mitenkään häiritevä. Tai no, mikä häiritsee ketäkin :). Tässä asiassa en nyt osaa auttaa, sillä emme yleensä tee munia uunissa.

Kiitos kivasta kommentoinnista!

Merituuli Jukan tunnuksilla

Blog Widget by LinkWithin