keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Supernopea ja ylenhelppo kahden kaalin paistos

Sain tällä viikolla käsiini Hyvää joulua-kirjan, jonka takana on naiskolmikko Teresa Välimäki, Johanna Lindholm ja Laura Riihelä. Todella kauniit kuvat veivät välittömästi ajatukset lämpimän tunnelmalliseen jouluaattoon, kun keittiössä puuhastellaan rauhassa ja herkkuja asetetaan esille. Tai toisaalta kaverusten viettämään pikkujouluiltaan, kun pöydälle nostetaan joulunäkkäriä ja broilerinmaksapateeta. 

Kirjan sisältö poikkeaa raikkaan tervetulleella tavalla perinteikkäästä joulusta. Nyt kun viime vuonna luovuimme kinkustakin, ei mikään ole meille enää pyhää (paitsi lanttu- ja perunalaatikko). 

Kalaruuista erityisen mielenkiintoisena nousi esiin savulohi ja uppomuna hollandaisekastikkeella. Liharuuista houkuttelevin on ehkä karitsankyljykset kukkakaalipyreellä ja mustaherukkakastikkeella. Uunirosolli vuohenjuustoineen ja omenasoseineen kuulostaa mielenkiintoiselta. Makeille on varattu kirjasta yllättävän paljon tilaa siihen nähden, että me olemme harvoin saaneet aattona tai joulupäivänä mahtumaan yhtään mitään jälkiruokaa kupuumme. 

Kirjassa on oma osuutensa myös ruokalahjoille ja muutamia reseptejä joissa hyödynnetään mahdolliset tähteet uusiksi ruuiksi. Kirja voisi siis olla mieluinen juttu myös joulupukin kontissa. 

Monet resepteistä toimivat toki ilman jouluakin. Yksi sellainen on kokeilemamme paistettu ruusu- ja lehtikaali. Söimme neljän hengen annoksen tosi reippaina aikuisina ihan kahdestaan, leivän kanssa. Maku oli kovasti hyvä! Vinkkinä kokeilemaan kehotetut korianterinsiemenet toimivat hyvin kaalien kanssa. Granaatinomenan siemenet mielenkiintoistivat makua ja saivat kaalipaistoksen näyttämään entistä kauniimmalta. Ainesosaluettelossa mainittua valkosipulia ei reseptissä enää mainittu, mutta minä nakkasin palat pannulle yhdessä kaalien kanssa. Jukka tuumaili oivallisesti, että jääkaapissa majailevat suppilovahverot olisivat menneet tähän kaaliseen kokonaisuuteen hyvin. 
RUUSU- JA LEHTIKAALIA PAISTETTUNA
2-4:lle

(1 rkl korianterinsiemeniä)
200 g ruusukaalia
150 g lehtikaalia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja mustapippuria
ripaus sokeria
½ granaattiomenan siemenet

(Paahda korianterin siemeniä pannulla, kunnes niistä irtoaa ihanaa tuoksua. Siirrä syrjään.) 
Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet ja kova kanta. Huuhtele kaalit lävikössä. Puolita ruusukaalit ja suikaloi lehtikaalit. Pilko valkosipuli. 
Kuumenna voi ja öljy paistinpannulla. Lisää kaalit ja valkosipuli. Paista käännellen muutama minuutti. 
Mausta sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla sekä ripauksella sokeria. 
Lisää lopuksi joukkoon granaattiomenan siemenet ja paahdetut korianterinsiemenet. Vie tarjolle. 
Myös Sweet Food o' Mine- blogissa on ihastuttu Hyvää joulua- kirjaan.

Kirja on saatu arvostelukappaleena.

6 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Edellinen, Purkissa-kirja oli myös tosi ihana. Tämäkin taitaa olla siis vähän "must have"-osastoa...

Minulle joulussa taitaa olla pyhää enää ainoastaan rosolli. Ja ehkä ihan vähän se lanttulaatikko. ;)

Merituuli kirjoitti...

Sitä Purkissa-kirjaa minulla ei olekaan. Täytyykin katsoa sillä silmällä kirjastossa.

Sofia kirjoitti...

Ruusukaali on ollut lapsesta saakka kaalisuosikkini. Sitä tulee kuitenkin tehtyä (ja syötyä) hämmentävän harvoin.
Suattaapi olla, että tällasen helpon ja etenkin NOPEAN ohjeen myötä alkaa meidänkin keittiössä tuoksua useaamin ruusukaalille :)

Merituuli kirjoitti...

Sofia musta ruusukaali on tollai paistettuna just tosi hyvä. Harvoin saa ylikypsennettyä niin helposti kuin vaikkapa höyryttämällä. Ylikypsennyt lie suurin virhe, jolla monet ihmiset on saatu inhoamaan ruusukaalia.

Sari kirjoitti...

Tämä oli todellakin ihana yllätys. Kauneimpia keittokirjoja tänä vuonna. Kauniit oli kääreet ja niin myös sisältö!

Sari kirjoitti...

Tämä oli todellakin ihana yllätys. Kauneimpia keittokirjoja tänä vuonna. Kauniit oli kääreet ja niin myös sisältö!

Blog Widget by LinkWithin