sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Helppo, mutta näyttävän juhlava voileipäkakku kylmäsavulohesta

Jukan äiti täytti hetki sitten pyöreitä, muttei viettänyt lainkaan juhlia. Nyt kun anoppi miehensä kanssa tuli meille yökylään, halusimme kuitenkin juhlistaa jollain tavoin meille rakaan ihmisen syntymäpäivää. Jukka tiesi äitinsä pitävän voileipäkakusta ja pyysi pyöräyttämään sellaisen. Hain netistä kuvahaun avulla kiinnostavaa yksilöä ja tämä kakku tuli vastaan. Innostuin ideasta paitsi ulkonäön, myös helpon toteutuksen vuoksi.

Suolainen kakku oli oikein maistuva, anoppini tykkäsi siitä hurjasti. Jouduin melkein tuplaamaan pohjan aineet, jotta sain ne riittämään halkaisijaltaan 22 cm isoon irtopohjavuokaan. Jos haluaisi tarjota kakkua isommalle porukalle, voi täytteen määrän helposti vaikka tuplata, jolloin otetun palan ei tietystikään tarvitse olla niin iso. Alkuperäisen reseptin maitorahka taittui meillä maustamattomaksi luomujogurtiksi. Salaatin teimme eri aineksista, joskin avokadon pilkoimme joukkoon mekin. Se sopikin erinomaisesti suolaisen kalan kaveriksi. Olisin halunnut "salaatinlehdiksi" luomuvuonankaalia sen kauniin ulkonäön vuoksi, mutta valitettavasti kaupan valikoimat muuttivat suunnitelmani pinaattiin.  

Muina herkkuina kalakakun lisäksi juhlapöydästä löytyi käsintehtyjä karpalokeksejä ja suklaakakkua. Juhlan kunniaksi kilistimme oikein samppanjalla. 

Onnea vielä kerran rakas Äiti, Mummu ja Anoppi! Pitkää ikää ja hyvää terveyttä edelleen!

KYLMÄSAVULOHIKAKKU SALAATILLA 
kymmenelle

9 viipaletta Maalahden limppua (tai vastaavaa, saaristolaistyyppistä tummaa leipää)
50 g voita
200 g kylmäsavustettua lohta
1 punasipuli
1 nippu tilliä
500g maustamatonta jogurttia
valkopippuria
suolaa (maistellen)

Koristeeksi:
kylmäsavulohta muutama siivu
kirsikkatomaatteja
1 avokado
viinirypäleitä
pinaatinlehtiä

Sekoita leipä ja voi massaksi koneella, tai murustele leipä. Itse murustelin leivän pieneksi veitsellä ja viimeistelin homman sauvasekoittimella. Sekoita leipämurut hyvin huoneenlämpöiseen voihin. Levitä seos irtopohjavuokaan painellen.

Leikkaa yksi lohiviipale suikaleiksi ja laita sivuun, se tulee koristeluun. Leikkaa loppu lohesta pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna myös tilli. Sekoita jogurttiin lohi, sipuli ja tilli. Suolaa ja pippuroi. Maistele suolaamista tarkoin, sillä kala on jo hyvin suolainen.

Levitä jogurtti-lohiseos leipäpohjalle ja pane vuoka pakastimeen tunniksi. Siirrä pakastimesta jääkaappiin tarjoiluun asti.

Halkaise kuorittu avokado, poista siemen ja leikkaa malto lohkoiksi. Puolita tai viipaloi viinirypäleet. Töki veitsellä tomaateista lummemaisia kukkia. Koristele kakku edellämainituilla, pinaatilla ja rullatuilla lohi"ruusuilla".

7 kommenttia:

  1. Ihana voileipäkakkuohje, kiva kun kerroit tuosta pohjan riittävyydestä. Taidan itsekin kokeilla tätä. Kevät tulossa voileipäkakkuja tarvitaan aina :)

    VastaaPoista
  2. maiju: Pohjan riittävyys on mulle kyllä ihan mysteeri. Mietin olikohan alkuperäisen reseptoinnin vuoka pienempi, vai pohjako toooosi ohut. Niin tai näin, tämä määrä oli minusta hyvä. Pohja pysyi koossa ihan ok, mutta en lähtisi kauheasti siirtelemään.

    Tintsu: se on!

    VastaaPoista
  3. Tuo kuulostaa ihanalta! Täällähän ei syödä tuollaisia voileipäkakkuja. Kerran tein tuttaville,ja olivat hieman ihmeissään,kun tuli suolainen kakku makean sijaan;D

    VastaaPoista
  4. Se on aika eksoottinen tarjottava ulkomailla. Ruotsi on ainoa maa, jossa olen voileipäkakkuihin Suomen ulkopuolella törmännyt, mutta jo Tanskassa ajatuksella naurettiin aika lailla. Jogurtti toimii tässä varmaan hyvin. Aika monet voileipäkakut on majoneesia täynnä.

    VastaaPoista
  5. Yaelian ja Rauna: En ole tullut ajatelleeksikaan sen olevan eksoottinen. Hienoa!

    Jogurtti toimi hienosti! Mietittiin ensin smetanaa, mutta tuomittiin se (kokeilematta) liian heviksi.

    VastaaPoista
  6. No kylläpä tosiaan kuulostaa hyvältä! Ja iisiltä. Pidän. Peukku!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin