maanantai 7. maaliskuuta 2011

Pala taivasta - Postresin Tarte Tatin

Hääpäivämme huipentui illalliseen Postresissa. Olimme kuulleet ravintolasta pelkkää hyvää, joten odotukset olivat korkealla. Emmekä pettyneet. Kokemus oli hyvin miellyttävä, rauhallinen ja herkullinen. Lautasille oli loihdittu hienoja yhdistelmiä ja ihania makuja. Pidimme molemmat kokonaisuudesta, mutta rakastuimme jälkiruokavalintaani, Tarte Tatiniin. En voinut tilatessani edes aavistaa, että niin yksinkertainen jälkiruoka voi olla niin uskomattoman hienon makuinen. Sitä olisi syönyt ihan loputtomasti, jos vain mies ei olisi pyydellyt koko ajan lisää pöydän toiselta puolelta.

Alkuun tuotiin keittiön tervehdyksenä avokadomoussea sitruunagraavatulla lohella ja veriappelsiinilla. Kuva yllä. Lisäksi saimme sympaattisen pieniä, erittäin maistuvia pikkuleipäsiä kirnuvoilla.
alkuun
grillattua kampasimpukkaa ja osterikreemiä
Sitruunainen vaahto, pehmoisen jämäkät kampasimpukat ja kurkkusuikaleet olivat raikas yhdistelmä
savustettua ankanrintaa, haudutettua endiiviä
Nuo valkoiset lastut ja kastikkeet maistuivat upealle

pääruuaksi
tattivoissa paistettua peuranfileetä, juuriselleriä ja päärynää
Tattiset maut läpi kokonaisuuden saivat ihanaa raikkautta henkäyksenohuista päärynöistä.
luomukaritsaa Ahvenanmaalta, ruusukaalia ja maa-artisokkaa
Karitsasta syötäväksi oli päätynyt niskaa, kieltä ja ilmeisesti filettä.
Väliin keittiö tarjosi melbaa mantelilastuilla
ihanista pikkupurkeista.

jälkiruuaksi
tarte tatin, vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta
Pieni pala taivasta, todella!
hasselpähkinä-riisisuklaata, paahdettua maitoa
Paahdettu maito yllätti Jukan positiivisesti.

Viinit otimme suosituksen mukaan. Pidimme erityisesti jälkiruokaviineistä.

Upea ravintolakokemus, joka sai janoamaan lisää samanmoisia...

8 kommenttia:

  1. Vesa Parviainen avaa tarte tatinin valmistusta videolla http://www.nelonen.fi/ohjelmat/masterchef-suomi/videot?vt=video&vid=130319

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavilta näyttävät nuo annokset! Minulla onkin aikaa siitä, kun viimeksi kävin Postresissa eli pitäisi varmaan "keksiä" joku juhlimisen aihe ja varata pöytä.

    VastaaPoista
  3. Onpa kertakaikkisen ihania ruokia... Pitäisi varmaan vaan tehdä joku pöytävaraus ja mennä johonkin syömään kunnolla... Kun jouduin sen Murunkin varauksen perumaan sairastelujen takia. :) Nuo päärynälastut jäivät mieleen, että niitä voisi tosiaan itsekin lisätä annokseen!

    VastaaPoista
  4. Vesa Parviaisen tarte tatin -resepti löytyy myös Parasta sokerista -kirjasta. Se taitaakin mennä näiden hehkutusten jälkeen seuraavaksi kokeiluun. :D

    VastaaPoista
  5. Tarte Tatin on mun lempparijälkkäreitä,ja joskus kauan sitten on tullut sellaista duunattuakin.Hieman erilaisen näköinen tuo Postresin versio.Ihanalta näyttävä' ateria!

    VastaaPoista
  6. Hups,eipäs se ollutkaan erinäköinen...mitä tuossa ensimmäisen kuvan kipossa on?

    VastaaPoista
  7. Sorry että nyt tulee näitä kommentteja näin ripotellen...jäin tuijottamaan tuota paahdettua maitoa...onko se samaa kuin dulce de leche?

    VastaaPoista
  8. Ano: kiitos linkistä!

    ja cele: tee nopsaan niin mekin saamme tarkan reseptin!

    AW: meille tämä oli eka kerta, mutta veikkaampa ettei viimeinen.

    Nelle: meillekin tuli kauhia hinku päästä ulos syömään useammin.

    Yaelian: Enpäs muuten osaa sanoa tuohon dulceen mitään.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin