keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lautas- vai nenäliinataitos

Minulla on paljon ruokaan liittyviä heikkouksia. Yksi niistä on lautasliinat, erityisesti kankaiset sellaiset. JOS kangasservettejä ostaa, pitää niitä myös käyttää. Suurin ongelma tällä tiellä on silittämisen muistaminen. Jos sen saa hoidettua ajoissa ennen vieraita, lautasliinoja tuskin ehtii taittelemaan. Siksi joulukuussa 2010 aloitettu lautasliinataitosten esilletuominen on ollut hiukan hiljaista ennen tätä postausta.

Tässä helppoakin helpompi lautasliinataitos, joka onnistuu kaikilta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on mielestäni silti tyylikkään kaunis.

Taitos on toteutettu Venetsian likeiseltä saarelta, Buranosta ostetuilla lautasliinoilla. Myyjä oli vahingossa kirjoittanut  kangaspalojen edustavan nenäliinoja ;).
Avaa lautasliina täyteen mittaansa.
Puolita taittamalla alareuna ylös.
Puolita jälleen taittamalla vasen reuna oikean päälle.
Käännä liina kulmikkain itseesi päin. Taita kolme ylintä kerrosta alas yhden kerroksen jäädessä pöytää vasten.
Taita sitten sivukulmat sisällepäin hiukan keskiviivan yli.
Siis myös se toinen.
Käännä koko hoito ympäri ja -ta daa! Taskullinen pöytäliinataitos on valmis.
Halutessasi voit ujuttaa sisään vaikka aterimet.
Halutessasi voit koristaa koko homman vaikka nauhalla. Tai nauhasta solmitulla rusetilla.

5 kommenttia:

  1. Viime vuonna opin miten tuollaisia taitoksia tehdään,tosin se tuli näytettyä paperisella liinalla,mutta olin jo unohtanut miten se menee.Joten kiitos ohjeesta:)

    VastaaPoista
  2. Nätti taitos.:) Mahdottomasti viitsit nähdä vaivaa kattauksen eteen, kun kankaisia lautasliinojakin käytät. Silitys ei ole mielipuuhaani, joten meiltä ei edes kankaisia liinoja löydy. Paperisia sitten senkin edestä.;) Vaikka kyllähän kangas aina paperin voittaa, ja kattaus on kankaisella entistä juhlavampi.:)

    VastaaPoista
  3. Ollos hyvä Yaelian.

    kmsu: En minä läheskään aina kata kangasliinoja, mutta muistaessa vieraille.
    Silitys ei ole minunkaan lempipuuhaani, mutta olen melko hyvä delegoimaan ;).
    Minulle ravintolassa tekee suuren eron, jos lautaliinat ovat kankaisia eivätkä paperisia. Vessapyyhkeet ovat jo ylellisyyttä, mutta paikallaan tosiaan ylellisisssä paikoissa.

    VastaaPoista
  4. Minäkin saan kicksejä kankaisista liinoista, mutta milloinkahan noita olisi viimeksi ehtinyt silittää... Lisäksi en kylläkään osaa taitella niitä kauniisti. Aikoinaan hankkimani pellavaiset liinat ovat sitä paitsi aika paksuja ja tolkuttoman jäykkiä, pitäisi epäilemättää käyttää enemmän että pehmenisivät...

    VastaaPoista
  5. Tämä nyt on niin helppo taitos että varmasti osaisit. Kummista asioista sitä osaa ilonsa ottaakin, onneksi!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin