sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Salamannopeat banaaniletut

Neljä munaa rikki astiaan, perään 3 banaania ja sur rur sauvasekoittimella. Taikina valmis. Valurautapannu tulille, reilusti voita, paisto molemminpuolin. Valmis. Näin helppoa ja nopeaa oikeasti on tehdä monessakin blogissa kokeiltuja maidottomia ja jauhottomia lettuja. Maistoimme näitä herkkuja tänään brunssilla ystäväperheen kanssa. Tytärtämme lukuunottamatta kaikki pitivät maistamastaan. Yksi söi lettunsa hunajan kanssa, toinen inkivääri-omenahillolla ja muut äitini mansikkahillon kera. 

Jo aiemmin lettuja kokkailleiden kommenttiketjuissa tuumailtiin, voiko näitä edes letuiksi kutsua. Tekotapa nyt on kuitenkin lettumainen ja maku makea, joten kyllä nämä minusta letuista menevät. Munanmaku ei lyönyt lainkaan läpi, vaikka niin olisi voinut luulla. Lapset tuumasivat tuoksunkin olevan plättimäinen. 

Banaaniletut pysyivät hyvin koossa, kun paistoi ne valurautapannulla runsaassa voissa hiukan normaalia lettujenpaistolämpötilaa miedommalla. Kiitos näistä vinkeistä Jannalle! Näitä tehdään meillä takuulla toistekin aamu-, ilta tai välipalaksi. Toimisi varmaan hyvin myös retkieväänäkin. 

Laitetaan tähän vielä ohjeistusta, vaikka se melkein tarkkaan tuossa yllä olikin. Käyttämämme reilun kaupan banaanit olivat niin pieniä, että niitä piti laittaa muiden ohjeistamaa enemmän. Taikinaa voi toki halujensa mukaan maustaa vaikkapa kanelilla, vaniljalla tai vaikka kardemummalla, mutta me menimme ihan perussetillä. 

BANAANILETUT
15 kpl pikkulettuja

3 pientä banaania
4 kananmunaa
voita paistamiseen

Riko munat astiaan. Nakkaa perään banaanit paloina. Surrauta taikinaksi sauvasekoittimalle. 
Lämmitä valurautapannu. Sulata voinökäre joka paistokolossa ja lusikoi niihin taikinaa. Malta odottaa kunnes  lettu on kunnolla ruskistunut ja käännä. Ota pois pannulta kun toinenkin puoli on kauniin ruskea. 

Syö marjojen, hillojen, vaanhterasiirapin, hunajan...kanssa. 

12 kommenttia:

  1. Ystäväni Facebookissa just hehkutti banaanilettuja aamulla, ne on siis näitä!
    Kuulosta eri herkulliselta, paljon voita, ei voi mennä vikaan!

    VastaaPoista
  2. Venezuelassa taas tehdään samaan tapaan maissilettuja;D

    VastaaPoista
  3. Meillä syötiin noiden keralla Valion valkosuklaa-limerahkaa ja marjasurvosta pakkasen antimista. Ihan huippuhyvää jatosi näppärä resepti varsinkin mökkioloihin, kun tulee extempore mieliteko lettuihin. Näitä teen kyllä jatkossakin :)

    VastaaPoista
  4. Veera: iisiä ja ihanaa! Näen jo otsikon Prinsessakeittiössä: Törkeen hyviä! ;)

    Jael: Ai maissinjyviä ja munia sekaisin? Onko nekin sitten makeita? Ja tarvitseeko tehokkaan vehkeen jotta tulee taikinamainen erotuksena ryynimäisestä?

    Kesänaapuri: Totta puhut! Niin mekin tehdään.

    VastaaPoista
  5. Hyvää oli. Mutta mä sain nyt näistä alemmuuskompleksin, kun oon näköjään univesumin ainua, jolla on SUURIA ongelmia kääntää näitä...

    VastaaPoista
  6. Nanna älä saa! Se eit odella ollut tarkoitus. Ehkä banaanisi olivat hankalia (liian kookkaita tms) tai munasi turhan pieniä. Joskus paahtoleivänkin lämmittäminen on epäonnista, joten jos maistui, uutta yritystä vaan! Meillä onnistui ainakin noilla keskilämmin-paljon voita-valurautapannu-vinkeillä.

    VastaaPoista
  7. Minä en ollut kuullutkaan näistä, kiinnostava ohje! Pitääpä käydä banaanikaupoilla ja kokeilla :)

    VastaaPoista
  8. Mä taidan joku päivä tehdä postauksen niistä maissiletuista.Vinkkaan sitten...

    VastaaPoista
  9. Campa: No ihanaa että kuulit nyt. Suosittelen kyllä kokeilemaan, rakenne varsinkin on yllättävä.

    Jael: Loistoidea!

    VastaaPoista
  10. vau, noin helposti gluteenittomia ja laktoosittomia lettuja, jos ne vain paistaa öljyssä sen voin sijaan. aivan loistava keksintö!!!

    VastaaPoista
  11. Oi nam... meillä vaan tuo esikoinen ei tykkää ollenkaan banaanista missään muodossa. No, ehkä sitten kun hän on seuraavan kerran leirillä tai kaverin luona.

    VastaaPoista
  12. Herkkusuu: Juurikin niin! Hyvä pointti tuo öljy.

    Minna: Taitaa olla minun kuullen ensimmäinen lapsi joka ei pidä banaanista. Mutta kaikilla meillä on omat juttumme.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin