torstai 9. maaliskuuta 2017

Muheva fasaanipata sienikermalla

Kaupasta sai fasaanin kuudella eurolla. Se tuntui halvalta, tietämättä yhtään mikä on fasaanin hinta yleensä. Yksi lintu tuntui kovin pieneltä, joten ostimme kaksi.

Mietin jo etukäteen, että Darina Allenin kirjasta "Forgotten skills of cooking" saattaisi löytyä ohje linnulle. Näin kävikin. Saimme aikaan muhevan padan, jossa sienikerma täydensi hienosti fasaanin makua. Keralla tarjosimme suositeltua voista perunasurvosta, joten ihan mistään laihduttajan unelmasta illallisessamme ei ollut kyse. Sen sijaan kokonaisuus oli aivan loistava viikonloppuruoka, kun mukaan lisättiin vielä ruokaan hyvin sopinut punaviini.

Kirjasta on aiemmin kokattu herkullisella menestyksellä kermaisen sinappisia häränhäntiä ja täytettyä possun sydäntä. Tässä kirjattu resepti on määriltään muunnelma alkuperäisestä reseptistä.

Ruokaan käytetty sienikerma on muuten tosi monikäyttöinen seos. Se säilyy jääkaapissa 4 päivää ja sen voi tarpeen tullen pakastaakin. Darina Allen neuvoo käyttämään sienikermaa patojen lisäksi lisukkeena uuniperunoille, kastikkeena lampaalle, vasikalle, hampurilaisille tai kanalle, pastakastikkeeksi ja tarjoamisen sellaisenaan. Me voimme lisätä käyttökohteeksi pizzan, jossa sienikerma korvaa oivallisesti tomaattikastikkeen.

SIENIKERMA

50 g voita
175 g sipuleita
450 g metsäsieniä tuoreena, noin 50 g kuivattuna (meillä herkkutatteja)
suolaa
mustapippuria
reilu puristus sitruunaa
2 dl kermaa
lehtipersiljaa silputtuna
(1 rkl ruohosipulia)

Laita kuivatut sienet likoamaan runsaaseen veteen ainakin puoleksi tunniksi. 
Kuori ja silppua sipulit. 
Laita pannu kuumenemaan miedolla lämmöllä ja sulata puolet voista pannulla. Lisää pilkotut sipulit ja peitä kannella. Anna sipulien muhittua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia kunnes ne ovat pehmeitä mutta eivät ole saaneet väriä. 
(Jos käytät tuoreita sieniä, ota sipulit pois pannulta ja paista sienipalat tarvittaessa erissä kuumalla pannulla.) 
Purista liotetuista sienistä ylimääräinen vesi pois siivilässä ja paina vielä siivilässä vesi pois. Lisää sienet pannulle sipulien kanssa. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunalla. 
Lisää kerma ja anna kuplia viisi minuuttia. Tarkista maku ja mausta lisää mikäli on tarvetta. Lisää silputtu lehtipersilja (ja ruohosipuli). 

FASAANIPATA PEKONILLA JA SIENIKERMALLA

300  g pekonia
2 fasaania
vehnäjauhoja, maustettuna suolalla ja mustapippurilla
450 g sipuleita
350 g porkkanoita kuorittuna ja pilkottuna
pari oksaa timjamia
7,5 dl kana- tai fasaanilientä
voita ja öljyä paistamiseen
sienikermaa yllä tehty satsi
lehtipersiljaa koristeluun

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. 
Leikkaa pekoni paloiksi. 
Huuhtele ja kuivaa fasaani. (Luonnollisesti kyni ja perkaa ensin mikäli tarpeellista).
Leikkaa neljään-kuuteen palaan. 
Laita jauhot lautaselle, mausta. Kieritä fasaanipalat jauhossa. ravistele irti ylimääräiset jauhot. 
Paista pekoni pannulla rapeaksi ja laita pataan. 
Lisää jauhotetut fasaanipannut pannulle, lisää tarvittaessa öljyä. Paista palat kauniin ruskeiksi. Laita fasaanit pataan. 
Lisää pannulle porkkana- ja sipulipalat. Lisää voita mikäli tarpeen. Lisää myös liemi. Kiehauta ja lisää tämäkin pataan.  Mausta.
Kypsennä uunissa 30-45 minuuttia riippuen siitä miten kauan ruskistit paloja. 
Ota pata uunista. Mikäli haluat paksuntaa lientä, siivilöi se erikseen ja laita pannulle kiehumaan kokoon. Kun kastike on sopivaa, lisää siemikerma ja lihat sekä muut aineet padasta. 
Koristele lehtipersiljasilpulla. 

Fasaanipataa jäi illalliselta, joten jatkojalostimme sitä parin päivän päästä. Irrotimme lihat luista ja paloittelimme ne. Muhjaantuneet sipulit, porkkanat ja sienikerman surrautimme sauvasekoittimella tahnaksi. Lisäsimme sekaan hiukan kermaa notkistamaan "kastiketta" ja pyöräytimme tämän lämmitettynä kypsennetyn pastan sekaan. Tuli todella hyvä pastaruoka! Osan kastikkeesta pakastimme pusseissa kerta-annoksina.

Luut keitimme porkkanoiden, varsisellerin, sipulin ja laakerilehtien kanssa liemeksi. Liemen pakastimme  useaan rasiaan tulevia käyttökertoja varten. 

4 kommenttia:

  1. En voi lukea tätä tarkemmin, ettei pihamme "pikkulinnuille" käy huonosti. Nyt meillä käy 4 tyttöä ja yksi poikapaisti ihan päivittäin, melkein jo syövät Antin kädestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He ovat tosi hyviä, varsinkin sienikerman kanssa :D

      Poista
  2. Mistä sinä olet osatnut fasaaneja kuudella eurolla kappale?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin