sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Brunssi täynnä inspiraatiota ja ideoita

juomat ja tilat tarjosi Juomavinkki 
Minulla oli suuri ilo saada kutsu viime lauantaiksi brunssille, jonne oli kutsuttu muitakin tuttuja ruokabloggaajia. Etukäteen jo tiesin että tulossa olisi herkullinen hetki, mutta kokonaisuus yllätti minut silti. Inspiroiduin toisten tekemistä herkuista ja kattauksista niin että intouduin koostamaan niistä jutun blogiinkin. Osaan ruuista on tulossa ohjeita myöhemmin, linkittelen niitä sitten sitä myöden tänne. 
Kokoonnuimme Pernod Ricardin tiloihin Helsingin keskustaan. Kävimme kippistelemässä alkumaljat terassilla josta on hienot maisemat. Mukavan luonteikas, kuiva Hola Cava pitääkin painaa mieleen tulevia kippistelyhetkiä varten!

Pöytä katettiin lämpimästi sisätiloihin. Kokonaisuudesta tuli upea! Makuja löytyi monenlaisia eikä kukaan varmasti lähtenyt paikalta nälkäisenä. 
Lyhyenä hetkenä-blogin Pia oli tehnyt brunssille lohipastramia avokadotahnalla, jotka hän tarjoili oivallisesti leivällä ja ilman. Ensiksimainittu on se ruokaisampi, jälkimmäinen luontaisesti gluteeniton vaihtoehto. Pia toi yhteiseen pöytään myös mustaherukan raikastamaa tiramisua, marenkia ja härkäleikkeleitä leivän ja avokadon kanssa nautittavaksi. 
Hannan kurpitsaisessa salaatissa oli upean makuinen kastike, joka sai säväyksen mm. misosta. Tätä ohjetta jään odottamaan, sillä sitä on lupailtu Soppa-blogiin joulukuulle. 
Heli-Hannele Beach House Kitchenistä toi yhteiseen pöytään friteerattuja risottopalloja chilisellä majoneesilla. Erityistä oli, että risotto oli punajuurista ja sydämenä komeili vuohenjuustoa. Sanomattakin lie selvää että oli kovasti ihanaa! Heli-Hannele oli valinnut selkeästi teemaksi "pallurat", sillä hän oli pyöritellyt myös suklaisia palloja jälkiruuaksi. 
Vaimomatskuun Juulia oli tehnyt marraskuun pimeyteen passaavaa mustaa baba ganoushia, jonka hän tarjosi itseleipomansa leivän yllä, poksuvan dukkahin alla. Miten hauska idea ja herkku toteutus!
Hannan tuomisista ihastuttivat myös tomaattiset, savupaprikaiset papuleivät ja bataattikiekot briellä sekä jalapenolla. Ja minä en edes pidä valkohomejuustosta. 

Lumo Lifestyle blogista osallistuttiin brunssiin tiramisun voimin. Se oli koostettu upeasti leivinpaperoitettuun vanhaan peltirasiaan. Idea oli paitsi oivaltava ja kaunis, myös kätevä kun kakku piti kuljettaa kotoa brunssipaikalle. Samaiselta ladyltä pöytään nostettiin myös kvinoapitoista bataattisalaattia granaattiomenan siemenillä

Minä vein brunssille suolaisena pikkupalana ruissipsikuppeja, jotka täytin sitruunamehulla maustetulla tuorejuustolla. Päälle asettelin balsamicolla maustettuja, uunipaahdettuja punajuuria, lakritsipaloja ja sitruunankuorta. Maut menivät hienosti yhteen ja tulivat esiin kerroksittain. 
Jälkiruuaksi tein ökymakeita fudgeja, joihin olin lorauttanut sekaan Kahlua kahvilikööriä. Ohje löytyy blogistamme jo täältä, mutta nyt korvasin habanerosoosin kolmella ruokalusikallisella Kahluaa. 

Jälkiruokia sopi siemailla Espresso Martinin kanssa, jonka tiimoilta meidät itse asiassa oli paikalle kutsuttukin. Juoma on makea ja sopisi ihan itsekseenkin päättämään ruokailun. Tölkin taika on typpipatruunassa, joka tekee kermaisan vaahdon juoman pinnalle. Yhdestä tölkistä riittää juomaa kahdelle.

Lämmin kiitos Juomavinkille ja Hannalle brunssikutsusta! Kiitokset myös bloggajakollegoille ihanasta brunssihetkestä. Koska vaan uusiksi!

3 kommenttia:

  1. Oli kyllä niin upea makujen kimara, ehdottomasti kaupungin paras brunssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin myös hurjasti! Kasvisten ansiosta löytyi myös väriä, jota tämä aika kyllä kaipaa.

      Poista
  2. Olihan upeat tarjoilut ja seura kyllä viihdyttävää! Aion kyllä tehdä niitä lakritsi-punajuurinappejasi joulukuun illanistujaisiin, oli niin koukuttavan hyviä!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin