sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kokonaisena varrastettu karitsa - loistava juhlaruoka

yhteistyössä Herrakunnan Lammas
Juhlin viime viikonloppuna nelikymppisiäni. Miettiessäni tarjottavia sain tuumata kerran jos toisenkin. 

Halusin tarjota ruokaa, rennosti. En halunnut viettää itse aikaa keittiössä varsinaisena juhlapäivänä, enkä toisaalta toivonut että niin kävisi miehelleni Jukallekaan. Tarjoilijoita emme lopulta halunneet kun emme niitä tunnetuista reippaista henkilöistä saaneet. Silti halusin tarjota jotain arkisesta poikkeavaa, lämmintä ruokaa köyhtymättä kohtuuttomasti.
Kuin taivaan lahjana Herrakunnan Lampaan Sari laittoi heidän insta-tililleen kuvan kokonaisena paistetusta karitsasta. Sytyin ideaan heti! Karitsa olisi näyttävä tarjottava juhlissa ja monelle varmasti eksoottinen tapa valmistaa ja maistaa kyseistä eläintä. Otin yhteyttä Sariin ja pian saimmekin sovittua asiasta. Saimme myös reilun alennuksen itse karitsan hinnasta kun lupasin tehdä juttua asiasta tänne blogiinkin. 
Kaikesta sopiminen kävi loistavasti sähköpostiviestittelyn keinoin. Kuulin jälkeenpäin että karitsan paistajat olivat käyneet jo etukäteen tutustumassa paikkaan jotta kaikki olisi selvää itse juhlapäivänä. He toivat mukanaan ihan kaiken grillihiilistä ja sähköjohdoista leikkuupöytään ja leikkuvälineisiin. Meidän osuudeksi jäi vain ihastella paistajien kylmänsietokykyä syksyn purevassa tuulessa ja myöhemmin maistella herkullista karitsaa.
Vaihtoehtona olisi ollut saada valmiiksi kypsennetty karitsa juhlapaikalle, mutta minä pidin mielenkiintoisempana sitä että karitsa tehtäisiin juhlapaikan pihalla. Tuulinen päivä sai karitsanpaistajat hakeutumaan suojaisampaan paikkaan kuin pihamaalle, mutta tuo ei haitannut mitään. Ne juhlijoista joita karitsan vartaassa kypsentäminen kiinnosti, malttoivat uhmata purevaa tuulta ja mennä rantaan nuotiopaikalle katsomaan kypsennystoimitusta. 
Karitsan paistajana toimi Jugoslaviaan aikoinaan syntynyt Petar tyttärensä kanssa. He kertoivat että vartaassa paistetut karitsat ja possut ovat entisen Jugoslavian alueella yleistä juhlaruokaa. Heilläpäin niiden kanssa tarjotaan yleensä kaaliraastetta ja leipää ilman levitteitä. 

Karitsa maustetaan pelkällä suolalla paistaessa. Näin lisukkeiden mauille jää enemmän tilaa. Suomessa karitsa teurastetaan säännösten takia eri tavalla kuin mihin Petar on tottunut, esimerkiksi päätä ei saa ruhoon jättää. Olisin itse pitänyt enemmän pääpitoisesta ruhosta, mutta ymmärrän toki että joillekin vieraille se olisi voinut olla turhan krouvi tarjoilutapa. 
Karitsan irrotetut etujalat laitetaan vatsan alle kypsymään. Näin valmistettuja etujälkoja pidetään kuulemma erityisen herkullisena, joten minä syntymäpäiväsankarina nappasinkin ensimmäisenä toisen etukoiven. 
Karitsa oli todella hyvän makuista. Paistettavaksi oli valittu mahdollisimman läskinen yksilö. Nuotion lämmössä läski osin suli lihaan makustaen ja mehevöittäen sitä. Suolausta ei saa tehtyä tällä menetelmällä koko ruhoon tasaiseksi, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Suolaahan nyt saa aina lautasella lisää ja tähän olinkin varautunut. Karitsan nahka oli grillautunut ihanan rapeaksi, paikoin kuin sipsiksi. 
Juhlissa vartaassa grillattu karitsa tarjoiltiin leivän, levitteiden, vihersalaatin, kylmän suppilovahvero-ranskankermakastikkeen ja ginisen palsternakka-ohrapadan kanssa. Jukka keittiöhengettärenä oli saanut paljon kiitosta ruuista ja etenkin karitsa tuntui kirvoittavan kiitoksia juhlaväessä. 
Juhlakalu ja taitavia työmiehiä: 
keittiöhengetär Jukka, karitsan paistaja Petar ja karitsan kasvattaja Jaakko

Suosittelemme lämpimästi tilaamaan Herrakunnan lampaan kautta kokonaisena paistetun karitsan vaikkapa juhliisi. Kaikki sujui upean vaivattomasti ensimmäisestä yhteydenotosta karitsan leikkuuseen ja siivoamiseen asti. 

Juhlien jälkeen pakastimme syömättä jääneet lihat pienempinä palasina kun ensin perkasimme ne irti luista. Luut keitimme liemeksi, jotka pakastimme jääpalakokoisina patoja, risottoja ja keittoja varten. 

20 kommenttia:

  1. Mä sanon vain, että Ai että! Kyllä onnistuit juhlatarjoilussa! Nämä on just niitä ainutlaatuisia juttuja. Kiitos! Nyt vain harmittaa,etten kerenny sinne telttaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🙂! Sinunkin juhlatarjoilut loi hiukan paineita, mutta kukkaro määräsi tahdin tähän suuntaan. Olin lopputulokseen todella tyytyväinen!

      Poista
  2. Excellent post. I had been looking for this information for quite some time. Thank you for your contribution. Oracle Fusion HCM Training

    VastaaPoista

  3. Here is an article that should be read also by the public because the article we created contains important information. Thank you for all the attention.

    Dondahoodie

    VastaaPoista
  4. Recognizing this, Rite Way Towing flat bed tow truck service and prevent any further trouble.

    VastaaPoista
  5. I'm impressed by the clarity of thought in this post. The author effectively communicates complex ideas in a simple manner.

    VastaaPoista
  6. The quality of Pull Minus Two pullovers is outstanding. They’re durable, well-made, and look great with anything.

    VastaaPoista
  7. Corteiz shorts have become my go-to for workouts and casual outings. The fit is perfect, and the quality is top-notch. Highly recommend!

    VastaaPoista
  8. hellstar shirt is known for its diverse collection of captivating designs. Wearers can express their individuality effortlessly due to each T-shirt carefully crafted visual appeal and unique design. No matter what your taste may be, Hellstar has a pattern or design to suit everyone.

    VastaaPoista
  9. Known originally as a sports garment, the essentials hoodie has become an icon of our culture. Furthermore, this casual clothing item provides comfort in addition to its hood and pockets.

    VastaaPoista
  10. I appreciate the thorough and thoughtful analysis you provided.
    briansclub cm

    VastaaPoista
  11. Vlone shirts are always on point. The way they blend minimalism with striking designs is impressive. Perfect for anyone who wants to elevate their streetwear game!

    VastaaPoista
  12. I’ve been following your blog for a while, and this post is one of the best yet. The way you communicate your ideas with such clarity and depth makes even the most challenging topics feel accessible. I always walk away from your posts feeling like I’ve learned something valuable
    south beach neck firming cream

    VastaaPoista
  13. The Land Rover Discovery 3 is a great option for anyone looking for a reliable off-road vehicle. Its rugged design and advanced features make it a standout choice. If you're searching for one, check out the latest listings—I’ve seen some excellent deals recently.

    VastaaPoista
  14. I'm really impressed with the range of colors and prints available in the Stussy Sudadera collection. It's easy to find something that fits your personal style!

    VastaaPoista
  15. Your writing always manages to be both engaging and educational. This post was a great example of how you bring complex ideas to life in such an accessible way.
    briansclub cm

    VastaaPoista
  16. I was genuinely impressed by how well-researched and articulate your blog post was. Your ability to break down complex ideas into digestible pieces is a true talent. Thanks for sharing such valuable information in such an engaging way! Industrial Electrical Products Traders

    VastaaPoista
  17. Von Dutch Skirts are available our official Von Dutch Store. Gar Fast Shippping With Big Discount. 50% OFF

    VastaaPoista
  18. "Visit Von Dutch Store to buy Von Dutch Jeans. Great price on every Product Worldwide Shipping Safe Payments.

    VastaaPoista
  19. Acquire now buy verified Binance accounts from us for secure cryptocurrency trading Access Instantly and increase to your trading experience Ensure reliability and safety with our services
    sellsinusa

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin