sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Kylmäsavusilakkatahna

Kylmäsavusilakka on ihan loistava tuote! Tykkään toki silakasta muutenkin, mutta kylmäsavustus vie sen maun ja suutuntuman ihan uusille urille ja tekee siitä ikäänkuin luksuksemman.
Piipanojan kylmäsavusilakoita saa toisinaan Nummelan torin kala-autosta. Aina me niiden perään kyselemmekin jos niitä olisi sattunut mukaan. Useimmiten kylmäsavusilakka päätyy mukaan jonkinmoiseen tahnaan, missä sen maku pääsee hienosti framille. Tämän jutun kuvat on otettu viime kesänä, kun teimme ennen paellaa pieniä tapas-tyyppisiä syömisiä Siskot Kokkaa Nellen perheen tullessa kyläilemään. 

Aiemmin kylmäsavusilakoita on yhytetty myös uunivuokaan perunoiden, puolikuivatuiden tomaattien ja kerman kanssa todella maistuvin lopputuloksin. Olen miettinyt josko kylmäsavusilakkatahnaa laittaisi joskus kalaisaan voileipäkakkuun mauksi. 

KYLMÄSAVUSILAKKATAHNA
kymmenelle patonkipalalle

5 kylmäsavusilakkafilettä
1 ½ dl (yhden keltuaisen) majoneesi
½ dl ruohosipulia
3 rkl sitruunamehua (n. puolikas sitruuna)
mustapippuria

ei suolaa lisäksi

Irrota nahka kalasta. Pilko kala pieniksi paloiksi.
Silppua ruohosipuli.
Yhdistä aineet kulhossa.
Tarjoile vaikkapa patonkipalan päällä.

1 kommentti:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin