torstai 2. toukokuuta 2019

Gluteeniton varsiselleripiirakka

 
En ole mikään erityisruokavalioiden ekspertti. Ystävissämme ja tuttavissamme on minimaalisen vähän ihmisiä, joilla olisi minkäänmoisia rajoitteita syömisen suhteen jos makumieltymyksiä ei lasketa. Kokemukseni ton-ton-ruokien saralta on siis olematon.
Yksi kavereistamme on gluteeniton. Hänen tullessa syömään olemme monesti tehneet luontaisesti gluteenittomia ruokia - esimerkiksi salaatteja, lihapatoja tai wokkia riisinuudeleilla. Kun kutsuimme hänet vappubrunssille jonne halusin leipoa varsiselleripiirakkaa, päätin kokeilla ensimmäistä kertaa gluteenittoman pohjan kokoonsaattamista. 

Hannan kehuttua blogissaan juustoista gluteenitonta pohjaansa uskalsin lähteä sen osoittamaan suuntaan. Ja hyvä että tein niin! Juustoinen pohja oli mukavan maistuva. Taikina oli helppo käsitellä. Leipoessa tinttanan oloinen taikina ei ollut semmoinen syödessä, vaan kevyen oloinen. Tätä pohjaa voin lämpimästi suositella muihinkin suolaisiin piirakoihin, sillä tyttäremme teki sen kanssa myös juustoisen kinkkupiirakan. 
Miedosti chiliseen varsiselleripiirakkaan löytyi ohje Glorian ruoka & Viini lehden numerosta 3/2019 Sanna Manderin ohjeistamana. Tykkäsimme täytteestä kovastikin! Maukkaat juustot toivat täyteläisyyttä, jota varsiselleri raikasti ja keveytti. Miedot chilit toivat mukavaa jälkipotkua ja syrjää piirakan makumaailmaan. Varsisellerin määrää voisin seuraavaan piirakkaan vielä lisätäkin. Chiliä olisi hyvä maistaa jo pilkkoessa, sillä osan ronklasin pois paistaessa nenän alkaessa kirvellä. 

Tätä teemme toistekin! 

VARSISELLERIPIIRAKKA
gluteeniton
piirakkavuoallinen

gluteeniton piirakkapohja:
200 g (n. 3 dl) vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
50 g voita
½ tl suolaa
50 g voimakasta juustoa raastettuna
1 kananmuna
½ rkl omenaviinietikkaa
n. 3-4 rkl kylmää vettä
voinokare piirakkavuuan voiteluun

täyte:
200-250 g varsiselleriä 
2 vihreää (mietoa) chiliä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria rouhittuna

3 kananmunaa
3 dl kermaa
200 g voimakasta juustoa (esim. cheddar, parmesaani, pecorino)

Mittaa kulhoon jauhoseos, voi pieneksi kuutioituna, suola ja juustoraaste. Nypi taikina murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon kananmuna ja omenaviinietikka. Lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikinasta saa muodostettua kiinteän taikinapallon. Kääri taikina kelmuun. Laita jääkaappiin noin tunniksi. 

Tee täyte. Leikkaa varsiselleri ½ cm paksuiksi tikuiksi. Ota halutessasi siemenet pois chileistä ja maista chilien vahvuus. Pilko chilit. Pehmennä selleritikkuja ja chiliä ruokaöljyssä miedolla lämmöllä pannulla noin viisi minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. 
Sekoita täytteen munat ja kermat keskenään. Lisää raastettu juusto. 

Voitele piirakkavuoka nokareella voita. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada päälle muna-kerma-juustoseos. Asettele - tai minun tavallani ripottele- päälle varsiselleri-chiliseos. 

Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia, kunnes piirakka kiinteytyy ja saa kauniin värin pintaan. Tarjoile hiukan tai kokonaan jäähtyneenä. 

1 kommentti:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin