sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Ihana ihana Ahvenanmaa

yhteistyössä Tallink Silja ja Visit Åland

Tätä juttua on vaikea aloittaa. Kertoisiko ensin miten IHANAA oli päästä pitkästä aikaa reissuun ja matkafiilikseen vai pitäisikö juttu aloittaa siitä miten iloinen ja innoissani olin taas päästessäni juuri Ahvenanmaalle? Vai pitäisikö jutun alkuun turinoida siitä, että oli todella virkistävää tutustua pressimatkalla uusiin ihmisiin ja keskustella matkoista muiden reissupöllööntyneiden kanssa? Kuten näette, en osannut päättää miten aloittaa. Mutta se on pakko todeta, että reissun jälkeisinä viikkoina olen höpöttänyt varmaan kyllästymiseen asti kaikille miten ihana reissu meillä oli merellä ja maissa - miten Ahvenanmaa taas todella tuntui siltä kuin olisi piipahtanut ulkåmailla. 

Mieleen hiipivät myös edelliset reissut saarelle, joista viimeisin tehtiin teinien kanssa viime kesänä. Tuolloin reissuinnostus lähti Didrichsenin museosta, jossa puhuttiin Ahvenanmaalla sijainneesta Önnikenbyn taiteilijayhteisöstä. Kuvaavaa reissun onnistumisesta lie se, että kun tytsyltä kysyin mikä oli parasta viime vuodessa, hän mainitsi juurikin Ahvenanmaan reissun. 

Tähän juttuun olen kerännyt vinkkejä näistä vuoden sisään tehdystä kahdesta reissusta. Aiemmat reissujutut lasten kanssa leirintäyöpymisineen voit lukea täältä ja ruokapainotteisempaa settiä täältä. Niissä mainitaan paitsi lehmäputki, myös noitavainot ja pannukakkupaikka venevajassa.  


AURINKOINEN AHVENANMAA

Lomareissuilla meillä on ollut loistotuuri kelien suhteen Ahvenanmaalla. Siksikin saarella on ollut niin helppo viihtyä. 

Hyvällä ilmalla voi suunnata istuskelemaan vaikkapa Bouquerian suojaiselle, tyylikkäälle terassille tapaksia ja drinkkejä nauttien tai herkuttelemaam ÅSS Paviljongenin terassille Pommernin läheisyyteen. 

Jos tekemistä kaipaa, voi pelata vaikkapa minigolfia loistoradalla rannassa tai kokeilla  matkailuneuvonnasta lainattavilla kiekoilla frisbeegolffia

Uimarantoja on luonnollisesti eri puolilla saarta, niistä koontia löytyy täältä

Lentokonevalokuvaajille löytyy hyvät spottailupaikat terminaalin aidan vierestä, helikopterihallin portin läheltä ja kiitotien toiselta puolelta, terminaalia vastapäätä. Jos tuuria käy, niin samalla reissulla voi sairaalan pihalla havaita helikopterin. 

Ahvenanmaalla on myös lukuisia mahdollisuuksia aktiivilomailuun. Niistä en tiedä mitään, mutta Visit Ålandin sivu tietää

SADESÄÄN PUUHAA AHVENANMAALLA

Sadesäälläkin tällaiset sokerista tehdyt turistit voivat tehdä monenlaista Maarianhaminassa ja Ahvenanmaalla! Maarianhaminassa on hieno, palkittu Merenkulkumuseo, jossa saa koskea ja kokeilla. Vierellä uljaasti kelluvassa museolaiva Pommernissa on omat mielenkiintoiset ääniopastuksensa niin aikuisille kuin lapsillekin.

 
Niinikään Maarianhaminassa on hyvä taidemuseo, josta viime kesänä ostimme useamman Jonas Wilenin työn kotiinkin. Museokaupat ovat ihania, mutta tulevat toisinaan hieman tyyriiksi. 



Maarianhaminan ulkopuolelta suosittelemme ehdottomasti Kastelholman linnavierailua opastuksella ja pientä, sympaattista Önnigenbyn taiteilijayhtseisöstä kertovaa museota.

Illalla on kiva mennä hotelli Arkipelagin Companiet ravintolaan ja ginibaariin pelaamaan sisätiloissa vaikka petankkia tai pöytäcurlingia. 

HERKUTTELIJOIDEN AHVENANMAA onkin sitten jo toisen blogijutun aihe, ettei juttu veny turhan pitkäksi. 

Tarkan selostuksen pressireissustamme voit lukea Valkeat laivat sivuston Merellä-blogista. Sieltä löytyy myös hyvät vinkit Siljan clubikortin hyödyntämiseen Ahvenanmaalla. Myös Matkaunelmia-blogissa on fiilistelty Ahvenanmaata ja reissuamme, samoin kuin Lumo Lifestyle-blogissa. Himomatkaajakin on turinoinut omia vinkkejään.

Tänä kesänä Tallink Silja avaa ihan uuden reitin Maarianhaminaan, jossa on 8 tuntia aikaa tallustella kaupungissa. Maarianhaminan toinen laitahan tulee vastaan kilometrin päässä, joten kyse on kompaktista ja käveltävissä olevasta kohteesta. 

Me olemme varanneet jo koko perheen ja tyttäremme ystävän kanssa reissun saarelle kesäkuun lopussa. Reittimme kulkee Helsingistä Maarianhaminaan Silja Serenadella yhden laivayön taktiikalla. Maarianhaminassa yövymme pari yötä hotelli Pommernissa. Yhdeksi yöksi etsimme vielä jotain kivaa majapaikkaa, sillä toivomamme Kvarnbo Gästhem oli jo täynnä. 

Turkuun risteilemme takaisin Baltic Princesin kyydissä. Koronatestauksia ei luonnollisestikaan tarvita, sillä matkaa taitetaan Suomen sisällä. Lisää laivaristeilyn turvallisuudesta voi lukea Tallink Siljan sivuilta.  Passi silti pitää muistaa ottaa mukaan, koska laiva kurvaa Tallinnan satamaan ottamatta kuitenkaan reittimatkustajia kyytiin. Odotan jo reissua kovasti!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta reissulta. En ole koskaan ollut Ahvenanmaalla mutta unelmoinut että kävisin siellä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä! Kaunista, lunkia ja maukasta.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin