Mikä löytö!
Uusimmassa Glorian ruoka & viinissä oli Anu Braskin ohjeistamana ihana munakoisoviuhka, joka oli täytetty sitruunaisella artisokkatahnalla. Munakoison tarjoaminen tällaisessa muodossa oli minulle ihan uutta, samoin sen yhdistäminen latva-artisokkaan. Odotin sopivaa tilaisuutta kokata tätä kasvisruokaa ja sellainen ilmaantui kun ystäväni Saara tuli meille tekemään lauantaina yhteistä opiskelutehtävää. Tosin nyt kun tekemisen myötä huomasin miten helppo ruoka se on, taidan tehdä uuden version heti ensi viikolla minulle ja Jukalle arkilounaaksi.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma menee niin, että munakoiso viilletään viuhkamaiseksi, välitahna surrautetaan kokoon sauvasekoittimella, tahna levitetään munakoison pintoihin ja lykätään uuniin. Herkulliset tuoksut leijailevat uunista ottamisen jälkeen niin että on vaikea antaa munakoison jäähtyä hieman ettei kitalaki pala.
Lehdessä tämä annostus oli tarkoitettu neljälle, me vedimme setin tyytyväisenä kaksin. Tosin munakoisot olivat aika pieniä.
ARTISOKALLA TÄYTETYT MUNAKOISOT
kahdelle
2 pienehköä munakoisoa
½ tl suolaa
TAHNA:
1 tlk (190/115 g) marinoituja artisokansydämiä
1 tlk (190/115 g) marinoituja artisokansydämiä
2 valkosipulinkynttä
1 luomusitruunankuori ja puolikkaan mehu
1 ps rucolaa
1 dl manteleita, pähkinöitä tai siemeniä
2 tl oreganoa
1 tl suolaa
LISÄKSI:
½ maustamatonta jogurttia
½ dl manteleita, pähkinöitä tai siemeniä
Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Huuhdo munakoisot. Viillä ne noin sentin levyisiksi viipaleiksi niin että kaikki viipaleet ovat vielä kannassa kiinni. Laita leikkuupinnoille suolaa ja anna munakoison itkettyä muutama minuutti. Pyyhi sitten pisarat leikkuupinnoilta.
Kuori valkosipulinkynnet. Raasta luomusitruunankuori. Laita kaikki tahnan aineet purkkiin, artisokat öljyineen. Surrauta tahnaksi sauvasekoittimella.
Laita munakoisoviuhkat leivinpaperoidulle pellille ja levitä tahna leikkuupinnoille.
Lykkää munakoisot uuniin noin 40-45 minuutiksi.
Paahda manteleita tai pähkinöitä hetki kuumalla pannulla.
Laita lautaselle loput rucolat ja nosta päälle uunitetut munakoisoviuhkat. Liruta päälle jogurttia ja (paahdettuja) manteleita tai pähkinöitä.



Nam, munakoisoruuat aina namia.Olen täällä syönyt joskus jossain paikassa tuohon tapaan tehtyä munakoisoa, siis viuhkana.
VastaaPoistaNiin on! Minusta tämä oli tosi kaunis tapa tarjota munakoiso.
PoistaThe eggplant fan with artichoke looks absolutely delicious and beautifully presented the combination of flavors sounds rich and perfectly balanced, making it a dish worth trying. It’s great to see such a creative and appetizing recipe shared in the same way, allpanelexch com is built to deliver a smooth and satisfying user experience with easy navigation and reliable performance, allpanelexch com helps users manage their activities efficiently and with confidence.
VastaaPoistaLog in safely and without delay using tigerexch login, the secure access point to a reliable online betting platform. Once logged in, users can explore live sports betting, casino games, and real-time odds through a smooth and user-friendly interface. Built for speed and security, it ensures protected transactions, fast withdrawals, and uninterrupted betting anytime.
VastaaPoista