tiistai 7. heinäkuuta 2015

VoiRapu! Ganh Hao, Vung Tau

Tapojemme vastaisesti menimme Vung Taun viikonloppureissulla Vietnamissa molempina iltoina samaan paikkaan illalliselle. Tämä siksi, että ravintola oli hurmannut meidät merenelävillään ensimmäisenä iltana, emmekä halunneet riskeerata.
Ganh Hao on valtavan suuri ravintola meren rannalla. Ensimmäisenä iltana saimme merenrantapöydän alakerroksesta, toisena iltana istuimme ”parvella”. Ruokailutilat oli katettu hyvin eri tavalla, jotkin todella juhlavastikin. Paikka oli molemmilla kerroilla todella täynnä, mutta me aikaisina ruokailijoina saimme onneksi pöydät ilman varausta.  
Rantakivikossa ravintolaa-aidan toisella puolella juoksenteli rotta jos toinenkin, joita paikalliset lapset hymyssäsuin kivittivät siinä ilmeisesti onnistumatta.
Muutama tarjoilijoista osasi englantia ja heidän avullaan homma saatiin luistamaan mainiosti. Tosin välillä tarjoiluastioiden poiskorjaajat olivat niin innokkaita, että meiltä meni muutamat lisukeherkut sivusuun. Meinasipa viinicoolerikin hävitä kesken illallisen.

Ravintolan ruokalista on todella pitkä, joten kysyimme suosituksia. Niiden avulla saimmekin ensimmäisenä iltana ihan loistoruuat. Seuraavana iltana valitsimme ruokia itse ja tällä kertaa kokeilunhalu johti muutamaan hutiin. Lista on mereneläviin painottuva, mutta muutakin on saatuvilla.
Yksi ihan parhaita ruokia ravintolassa olivat kalakastikkeella maustetut pikkumustekalat, joita dipattiin maustettuun suolaan ja chilikastikkeeseen. Rapsakoissa minimustekaloissa oli paljon popcornimaisuutta. Ne olisivat mitä parhain olutsnäksi.
 
Grillatut kotilot menivät osastoon hauska maistaa mutta aika kuivakkaa. Keralla tarjottiin tosi moneen ruokaan passattua vietnamilaistaminttua, Rau Răm. Tarjolle laitetut vihreät eivät Vietnamissa ole sitä Shellinbaarisalaatinlehteä, jolla yritetään jotenkin kummasti kevittää ranskis-possunleikeannosta, vaan ne ovat olennainen osa makunautintoa.
Onnistuimme keihästämään muutaman kotilon ulos kuorestaan ihan kokonaisena. Kaunista, eikö?
  
Potin räjäyttänyt ruoka on tässä. Kyse on pehmytkuoriravusta, joka syödään saksineen päivineen. Olemme syöneet moisia todella monia, sillä tämä rapu eritavoin valmistettuna on suurta herkkuamme. Nyt friteerattu pehmytkuorirapu oli yhdistetty voisten sipulien kanssa, Cua lột chiên  bơ. Ruoka sai Jukan ihan huokailemaan ihastuksesta ja annos meni kuulemma kirkkaasti johtoon tämän ravun tiimoilta nautituista. Minäkin tykkäsin yhdistelmästä kovasti, mutta silti Lontoossa nautittu setti pitää minulla edelleen kärkipaikkaa.
Ostereita tuli maistettua ensi kertaa grillattuna, X.O kastikkeen kanssa, hào nướng sốt X.O. Pidin möllyköistä, mutta tuoreena ne ovat minun suuhuni parempia.
Lapset söivät tilaamiaan ribsejä hyvällä ruokahalulla. Vietnamissa ne tuodaan aina tällä tavalla pilkottuna verrattuna koko luurivistöön. Lienee syömäpuikkosyömisen tuomia asioita.

Riisiä tuli tilattaessa niin hervottoman suuri kulho, että yksi riitti koko perheelle ja vielä jäikin.
Huteihin lukeutuivat nämä grillatut munakoisot, jotka oli pettymyksekseni paneroitu raskaasti. Luulin meidän tilaavan jotain ihanasti maustettuja, pelkälteen grillattuja munakoisopaloja.
Myöskään nämä simpukat suolalla, red clams eli sò huyết rang muối eivät kutkuttaneet herkkuhermojamme, vaikka yleensä simpukat meille maistuvatkin.  

Kokonaisuudessaan ravintola on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Palvelu on ripeää ja toimivaa, maut hyviä ja valikoima laaja. 

Ensimmäisenä iltana saatiin koko neljän hengen illalliseen juomineen menemään 1 043 000 (noin 43 euroa) ja siihen sisältyi myös mukaan ostettu viinipullo. Toinen illallinen oli samaa luokkaa. 

Ganh hao-ravintolan oikea osoite on 3 Tran Phu St., Ward 5, Vũng Tàu ja sijainti löytyy täältä paikan facesivuilta. (Tripadvisorin osoite osoittaa ainakin vikapaikkaan).

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Onpas hyvän näköistä settiä! Tuommoinen pehmytkuorirapu maistuisi mullekin, eritoten!

Merituuli kirjoitti...

Rapua otettiin molempina iltoina kun oli niin hyvää :)

Blog Widget by LinkWithin