maanantai 13. kesäkuuta 2016

Etanakierteet kinkulla

yhteistyössä Arla
Etanoita voi nauttia myös tuorejuustolla ja kinkulla täytettynä, lapsellisesti. Oikeastihan kyse on kyllä kotiloista, mutta kuka näistä nyt nillittää. 
Leppoisaa brunssia kootessa pyysin lapsiltakin ideoita tarjottaviin. Poitsumme hoksasi kirjastolainassa olevasta Aku Ankan keittokirjasta Etanakierteet, joita hän halusi tehdä omilla täytteillään. Täytteiksi valikoitui tuorejuusto ja kinkku, sekä äidin pakottama salaatti. Viimeksimainittu todettiin lopulta hyväksi rapsakkuuslisäksi ja se sopi kuulemma etana-ajatukseenkin mukavasti. Etanoiden pään poika leikkasi pikkuruisista säilykekurkuista sopiviksi. Tuntosarvet taiteiltiin ruohosipulista. Kivan näköisiä vai mitä?
Etanakierteet maistuivat hyvin sekä lapsille että aikuisille. Mitään yllättävää makumaailmassa ei ollut, mutta käärittynä maut sekoittuivat kivasti. 

ETANAKIERTEET

suorakaiteen muotoisia rieskoja
palvikinkkua
salaattia
pikkuruisia säilykekurkkuja
ruohosipulia
kelmua

Sivele rieskoille Arlan lisäaineetonta, maustamatonta tuorejuustoa. Asettele päälle kinkkua ja salaattia. Rullaa tiukaksi rullaksi. Laita kelmu ympärille ja pistä jääkaappiin odottamaan. Odottaessa rulla myös tiivistyy mukavasti ja pysyy siis paremmin kiinni.
Hiukan ennen tarjoilua leikkaa rieskapötköistä sopivan kokoisia kiekkoja. Avaa niitä hiukan alhaalta. 
Laita pikkukurkkujen toiseen päähän kaksi reikää ja tökkää niihin ruohosipulipalat tuntosarviksi. 
Leikkaa pikkukurkuista toisesta päästä viistottain pieni pala pois, jotta saat etanan pään ujutettua sopivammin paikoilleen. 
Kokoa etana mallin mukaisesti lautaselle. 

3 kommenttia:

Sari Sweet Food O`Mine kirjoitti...

Aivan ihanat etanat! Täytyypä tehdä näitä.

Riitta kirjoitti...

Mahtavat etanat, tuli hymy huulille. :-)

Merituuli kirjoitti...

Sari: No eikä vaan olekin. Toiminee muillakin leikkeleillä ;).

Riitta: Kiva että tulit. Näiden kokoonpuuhastelua oli kiva seurata.

Blog Widget by LinkWithin