lauantai 24. helmikuuta 2018

Hietalahden kauppahalli - kaikille herkkua

Vietimme ystäväperheen kanssa mukavan päivän Helsingissä. Pohdimme sopivaa ruokapaikkaa kahdeksalle hengelle ja päädyimme Hietalahden kauppahalliin. Tuumimme että löydämme sieltä varmasti vuorotellen nautiskellen jotain syötävää. Hallissahan on monta hyvin eri tyyppistä ravintolaa esimerkiksi portugalilaisesta filippiiniläiseen ja italialaisesta ranskalaiseen.
Ruokapaikkavalinta osoittautui lopulta täydelliseksi, kun Le Marchén tiskillä meitä valistettiin että Hietalahden kauppahallissa on täysin sallittua ottaa ruokaa useastakin ruokapaikasta ja syödä ne sitten jonkun paikan pöydässä. Könysimme siis Le Marchen pitkän pöydän korkeille tuoleille ja kokosimme kaikille mieluisat ruuat pitkin hallia. Kompromisseja ei tarvinnut tehdä lainkaan. 
Lapset tilasivat erilaiset hampurilaisensa Roslundin tiskiltä ollen oikein tyytyväisiä. Pihvit oli jätetty oivallisen roseeksi. 


 Miehet ottivat japanilaiset nuudelikulhot Tokyo Streetin tiskiltä. Maku oli kuulemma ok, mutta hieman pliisu.
Me naiset tilasimme ruokamme La Marchésta. Ystäväni nautti runsaan salaatin ollen oikein tyytyväinen. Hän kertoi pitävänsä kovasti juuri tällaisista paljon makuja ja eri raaka-aineita sisältävistä salaateista.
Minä herkuttelin makoisilla simpukoilla ja ihanalla leivällä hyvin passaavan viinin kanssa. 

Kaikkien ruuat tuotiin pöytäämme eri paikoista kun olimme kertoneet missä istumme. Ruuat tulivat nälkäisten meikäläisten eteen sopivan nopeasti. 

Tykkäsimme koko porukka Hallin tunnelmasta ja mauista kovastikin. Suosittelemme lämpimästi Hietalahden kauppahallia varsinkin kun porukalla on monia eri mielihaluja ruuan suhteen. Ihmettelen miksei tätä mahdollisuutta nauttia useamman ravintolan annoksia samassa pöydässä mainosteta selkeästi, sillä se on mielestäni hallin ehdoton valtti. Samanlaista ruokailua suppeammassa mittakaavassa meille on edustanut Kampissa 6K
Hietalahden kauppahallista voisi tehdä myös ihania ostoksia vaikkapa astioiden ja tuliaislahjojen muodossa. Poitsumme kinusi jälkiruuaksi jättimäisiä keksejä, mutta ne jäivät tiskiin suunniteltuamme kotona tehtäväksi friikkipirtelöitä
Kauppahallin jälkeen piipahdimme tien toisella puolella Sinebrychoffin taidemuseoon, jonka kotimuseoon on ilmainen sisäänpääsy kaikilta. Olemme käyneet siellä useasti tutustuen museokortilla myös vaihtuvaan näyttelyyn. Joka kerralla olemme oppineet jotain uutta. Nyt kuulimme, että perheellä oli ruokapöydän vieressä peili matalalla siksi että he näkivät toisensa sen kautta pöydän ympärillä istuessaan suuresta kukkalaitteesta huolimatta.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun tuollainen etelän maiden tyyli on tullut Helsinkiinkin:)Hietalahden halli on kyllä aika ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös! Rentoa ja kompromissitonta ruokailua - vaihtoehtoja oli todella hyvin. Tuonne menen kyllä varmasti toistekin!

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin