perjantai 6. marraskuuta 2009

Piparien koristelua luonnon voimin

Minua on jo jonkin aikaa mietityttänyt piparien koristeluun käytetyn kuorrutuksen, pikeerin, värjääminen. Ei niin että kokisin kauhean haitalliseksi värjätä sitä elintarvikevärillä. Pipareita ja muita vastaavia syödään meillä sen verran harvoin. Olisihan se silti toista ilmoittaa, että baagelsit on värjätty luonnollisin menetelmin, kuin että Eekooditököteillä.
Tartuinpa sitten tuumasta toimeen, kun poitsuni yhtenä sadepäivänä ilmoitti, että lupaus leivontapäivästä pitäisi täyttää. Piparit paisteltiin ennen päiväunia tällä tutulla ohjeella. Lasten nukuttua taas leivontapatterinsa täyteen latinkiin, aloitimme koristelun pikeerillä ja nompparelleilla. Nompparelleina toimivat paitsi ne perinteiset, upeanvärikkäät kaupan hyllyn pimpulat ja pompulat, myös Köyliöläisestä metsästä kesällä poimitut ja kuivatut kanervankukat.

PIKEERIkin toteutettiin tutulla ohjeella:

1 munanvalkuainen
noin 250 g tomusokeria
2-4 tippaa sitruunamehua

Sitruunamehua siksi, että pikeeri kovettuu paremmin.
Käytä puhdasta ja kuivaa kulhoa. Vatkaa 2/3 osa tomusokerista valkuaisten kanssa vaahdoksi ja lisää sitruunamehua. Jatka vatkaamista ja lisää tarvittava määrä tomusokeria. Tämä riippuu luonnollisesti valkuaisen määrästä ja koosta. Seos on piparin koristeluun sopivaa kun vatkaimia nostamalla vaahto jää pystyy, mutta huippu notkahtaa.

VÄRJÄYS tapahtui
  • Punajuurien keittoliemellä, jota oli tallessa lasipurkissa. Olen siis aiemmin keittänyt kuorittuja punajuuria suklaisenmakuisia punajuurimuffinsseja varten ja säilönyt keitinveden talteen. Kesti meillä jääkaappisäilytyksessä viikkoja.
  • Murskattujen mustikoiden liemellä. Murskasin siis pakastimesta otetut, sulaneet marjat ja sihtasin siivilän läpi. Käytin vain nesteen.
  • Murskattujen mustaviinimarjojen liemellä. ks. edellinen
  • Murskattujen puolukoiden liemellä. ks. edelliset

Kaikista edellämainituista saatiin eri vaaleanpunaisen sävyjä. Lopputulokset makoilevat pikkuruisissa pursotinpusseissa ylläolevassa kuvassa.

Kokeilin värjätä pikeeriä myös liottamalla kuivattuja nokkosia vedessä. Vaikka saatu, sihdattu neste oli tummaa, se ei värjännyt pikeeriä kuin haalean harmaaksi tai likaisen valkoiseksi. Kuivatun nokkosen murustaminen liemeen ja sen lisääminen lusikka kerrallaan pikeeriin sai aikaan valkoisen, viherpilkutetun koristeluaineen, joka oli mielestäni kyllä tosi kaunis.

Missään tököteissä alkuperäinen aines ei maistunut. Värjäysainetta voi pikeeriin lisätä nimittäin vain häviävän vähän, ettei homma löysty liikaa. Jos liikaa löysyyttä kuitenkin ilmenee, sekoita joukkoon taas hiukan tomusokeria.

Onko teillä muita ideoita värjäykseen luonnonmateriaaleilla?
Ihan vaan sillä jos haluaisi piparien ylle muutakin kuin vaaleanpunaista,
likaisen valkoista tai viherpilkutettua pikeeriä?

10 kommenttia:

  1. Ihania punaisia värisävyjä sait noilla luonnollisilla aineksilla:-) Olen kokeillut noita ja porkkanaa,josta tuli oranssiin vivahtava kuorrutus.Pinaattimehusta voisi ehkä saada hennon vihreän sävyn..

    VastaaPoista
  2. VAU! Ihan mielettömästi itse arvostan myös sitä, että vaikka pikeeriä ei suurta määrää millään mahaansa voi lappaakaan, se olisi silti mahdollisimman luonnonmukainen. Siinä on sitä samaa haastetta kuin ettei käytä valmiita piiraspohjia, askartelee pastansa, tekee kaiken alusta saakka... Käsityönä :-)

    VastaaPoista
  3. Yaelian: kiitos porkkana vinkistä. mahtaako pinaatti toimia sen kummemmin kuin nokkonen...no, täytyy koittaa!

    unohtui muuten mainita että ruskeaa olen tehnyt lisäämällä kaakaojauhetta.

    ylimuuli: olen samaa mieltä kanssasi (vaikka aika paljon meillä kuluu kuivapastaa ja myös valmisvoitaikinaa käytetään). Käsityöllä ja itse tekemisellä on suuri arvo.

    VastaaPoista
  4. Meillä on käytetty hyppysellinen kurkumaa, kun on tavoiteltu keltaista väriä. :)

    VastaaPoista
  5. kiitos ideasta Nenna! nythän rupeaa olemaan mukavasti jo värejä.

    VastaaPoista
  6. Kivoja ideoita!Sahrami värjää myös vähällä hyvin.

    VastaaPoista
  7. Tulisikohan pakastetusta nokkosesta/pinaatista/muista vihreistä vihreää väriä?

    VastaaPoista
  8. Nokkosta olen kokeillut, mutta ainakaan meillä ei ole laitetta jolla sen saisi tarpeeksi hienoksi. Nokkonen on ainakin meidän taidoilla antanut vain pilkutusta. Veteen liotettuna väri on ollut ihan hailakka. Mutta kerro ihmeessä jos onnistut!

    VastaaPoista
  9. Oletko keksinyt millä luonnonaineella saisi Suomen-sinistä väriä?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin