Operaatiomme "Puolikas possu" sai taas jatkoa, kun käytimme pakkasesta hyhmäisen veripussin. Pyysimme verta erikseen possun matkaan tilausta tehdessämme. Verta onnistuu saada vain pakastettuna, sillä hygienimääräykset ovat todella tiukat. Veri täytyy tilateurastamolla pakastaa heti teurastuksen jälkeen. Seuraavalla kerralla otammekin enemmän tätä punaista kultaa, niin hyvää sillä sai aikaiseksi.
En ole muistaakseni ikinä maistanut kotipaistoisia verilettuja. Kokemuksia on vain koulun ja kaupan vastaavista, joiden suutuntuma on jotain öylätin ja vaahtomuovin välimaastosta ja maku ronskisti pahviin vivahtavaa. Nämä letut olivat kuitenkin ihan toista maata! Suussa tuntui rapsakka pinta yhdistyen letun pehmeyteen. Maku oli hurmaavan hyvä ja rukiisen runsas. Sianveren makua en kokemattomana osaa verrata naudanvereen. Tuota lehmänvertahan saa ihan kaupan pakastehyllyltä. Molemmilla homma kuitenkin onnistuu, nam!
Seuraa letuille tekivät sokeroituna tarjottavat omena- ja puolukkasurvos, emmekä millään osanneet päättää kumpi ompi parempi. Myös omenapuolukkamarmeladi olisi varmasti mennyt.
Ohje on napattu Pastanjauhajilta ja näyttää meidän toteutuksella tältä:
Veriletut
1/2 l verta
2 dl punaista maitoa (tai vettä)
2 dl kivennäisvettä (tai olutta)
2 dl ohrajauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 sipulia
1 rkl voita
1 kananmuna
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
voita paistamiseen
Laita veripussi sulamaan jääkaappiin yön ajaksi. Vatkaa veri kevyesti. Meillä veri oli tässä vaiheessa vielä jäähileistä mutta tuo ei haitannut. Sekoita maito sekä kivennäisvesi veren joukkoon. Lisää jauhot ja anna turvota vähintään puolisen tuntia viileässä.
Hienonna sipuli ja kuullota se rasvassa paistinpannulla. Jäähdytä.
Lisää sipuli, kananmuna ja mausteet taikinapohjaan ja sekoita tasaiseksi.
Sipaise valurautaisen lettupannun syvennyksiin rasvaa. Paista taikinasta miedolla lämmöllä pieniä lettuja. Tarjoa kuumina haluamasi hillon tai survoksen kanssa.
Kävin ala-asteen pienessä kyläkoulussa, jossa silloin vielä keittäjä teki itse ruoat. Hän paistoi itse myös veriletut, ja ne olivat ihania: pehmeitä, mehukkaita ja kerrassaan maukkaita. Sen jälkeen en ole yhtä hyviä verilettuja saanut, sillä eiväthän kaupan einesletut ikinä yllä vastaavaan tuoreuteen. Kiitos siis reseptistä: ehkäpä nyt saisin aikaiseksi kokeilla, onnistuisiko lapsuuden ruokamuiston uusintaminen. Vai onko nostalgialla osuutta asiaan..?
VastaaPoistaJuuri kerroin viime viikolla tyokavereille taalla Lontoossa Suomalaisista veriletuista, ja kuinka niinta kaipaankaan! Ei oikein uponnut ihmisiin idea veresta valmistetuista letuista, mutta itsella on kylla pakko saada niita seuraavan kerran kun Suomessa piipahdan! Ihana resepti!
VastaaPoistaMeillä äiti teki itse veriletut, ne oli juuri tuollaisia kuin kuvailit, päältä rapeita ja sisältä pehmoisia... Niin hyviä. Minä tykkäsin niistä ihan vaan voin kanssa. Oi oi...
VastaaPoistaKirsi-Maria: minäkin kävin pientä kyläkoulua, jossa tehtiin ruuat itse. Nyt ei kyllä sieltä ole makumuistoa veriletuista. voi olla että nekin paisteltiin itse, mutta muistoa tosiaan ei ole.
VastaaPoistaihan varmasti nostalgiallakin on osuutta asiaan, mutta hyviä nuo ovat joka tapauksessa. mitä jos remuaisit ensin polvet verille, hommaisit penaaliin kauniita kyniä ja kumeja, hyppisit hiukan narua ja koettaisit sitten paistella lettuja ;D. mitä teidän koulussa muuten tarjottiin lettujen kanssa?
Emma: kieltämättä veriruoka voi kuulostaa rajulta. kuinka moni lapsikaan miettii verilettuja syödessään mitä oikeasti syö. meillä tyttö söi lettuja riemumiellä, poika kyllä maistoi muttei pitänyt.
pinea: täytyy kokeilla seuraavaksi voinokareen kanssa. kuulostaa hyvältä sekin!
Mulla on hyviä lapsuudenmuistoja veriletuista, mutta sitten jossain vaiheessa tuli ällötys. Ehkä sain muutaman kerran eineksiä tai jotain.
VastaaPoistaOlen ajatellut kokeilla, kaupan pakastimesta löytyisi verta.
Ja mustamakkara-allergiasta, jonka kehitin intissä, voisi yrittää päästä eroon käymällä Tampereella Tammelan torilla.
Ari: einekset ovat kyllä hyviä tuossa herkullisuuksien tappamisessa.
VastaaPoistakokeile ihmeessä, yhtä helppoa kuin lettujen paistokin!
mustamakkaraa en osaa itsekään syödä, mutta Jukalle ne ovat suurta herkkua. lie ostellut niitä lapsuudenkotomaillaan useasti.
Itsetehdyt veriletut on kyllä hyviä - eineslätyt kamalia! Meilläkin on kaupasta ostettu pullo verta pakkasessa odottamassa letuiksi päätymistä. Pitäiskin yrittää toteuttaa pian nyt kun muistutitte :)
VastaaPoistaKiitos, että muistutit herkuista. Menen heti huomenna tarkistamaan, löytyisikö kaupan pakasteista veripullo/pussi. Reseptiä olisin varmaankin joutunut tovin muualta etsimään.
VastaaPoistaOlkaattes hyvät vaan muistutuksesta, rouva ja anonyymi.
VastaaPoistaKaupasta kannattaa etsiä pulloa.
Mullakin on lapsuusmuistoja äidin paistamista rapeista veriletuista, mutta koulun paksujen, nihkeiden eineslettujen jälkeen en ole verilettuihin koskenut. Mielessä on kyllä ollut jo pidempään että pitäisi kokeilla paistaa itse...
VastaaPoistaketturouva: itsepaisto kyllä kannattaa - veriletut olivat aivan ihania! maistuisivat varmaan pyöreänkin muotoisina, paremman puutteessa ;)
VastaaPoista