tiistai 10. marraskuuta 2009

Porkkanakakkua isälle

Porkkanapiirakka oli ensimmäinen "erikoinen" leivonnainen joihon törmäsin. Olin tuolloin yläasteikäinen ja muistan vieläkin elävästi kun minulle tätä tarjottiin ystäväni luona. Epäilevänä maistoin makeaa piirakkaa, jonka taikinaan oli upotettu porkkanaraastetta - ihanaa! Piirakka oli monelle muullekin silloisissa mittakaavoissa eksoottinen ja tarjoilinkin sitä tämän tästä hämmästyttääkseni kanssaihmisiä. Saihan siinä samalla nauttia muutaman palan itsekin.Eksoottisuus on nykyään hommasta rapissut, mutta mehevä maku ei ollenkaan.
Isänpäiväkakkuun halusin porkkanuuden lisäksi jotain juhlavaa ja päädyin sokeroimattomaan lakkahilloon. Nakkasin sitä taikinan sekaan reilun desin, mutta lakan makuun kakussa ei sillä ylletty. Mehevyyttä uskon saaneeni aikaan kuitenkin ja hampaiden koloon tarttuvia siemeniä. Ehkä seuraavalla kerralla lisäisin lakkaa sekä taikinaan, että halkaistun kakun välikerrokseen. Kakku toiminee mainiosti ilman lakkahilloakin. Alkuperäisessä reseptissä, joka muuten on poimittu Tessa Kirosin kauniista opuksesta "Hillasoilta oliivilehtoihin", kakkuun lisättiin 55 g saksanpähkinöitä. Siinä yläasteaikaisessa piirakassa osa sokerista hoidettiin fariinisellaisella, jonka valitettavasti olin täysin unohtanut tätä kakkua leipoessani.

Koska kakusta tuli suuri ja komea, halkaisin pohjan ennen kuorrutusta ja nakkasin toisen puolikkaista pakkaseen. Kaiken sen isänpäiväherkuttelun keskellä puolikkaankin syömisessä meni pari päivää nelihenkiseltä perheeltämme.

PORKKANA-LAKKAKAKKU

4 kananmunaa
250 g sokeria (osa fariinisokeria jos haluat)
1,5 dl öljyä
300 g vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kanelijauhetta
400 g porkkanoita raastettuna

KUORRUTE
puolikkaalle kakulle
(suluissa koko kakun kuorrutemäärä)
135 (180g) voita huoneenlämpöisenä
185 (250g) tomusokeria
135 (180g) tuorejuustoa
noin puolikas vaniljatanko raaputettuna

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää öljy ja hillo. Yhdistä kuivat aineet, kaada munaseokseen ja sekoita huolellisesti. Yhdistä tähän edelleen porkkanaraaste. Kaada kakkuvuokaan.
Paista 200 asteisessa uunissa noin tunnin verran. Keskeltä tikulla koitettaessa ei saa taikinaa tarttua yhtään kiinni.

Kuorruta jäähtyneenä. Vatkaa sähkövatkaimella keskenään voi ja tomusokeri. Lisää tuorejuusto ja vanilja nopeasti pyöräyttäen.

Koristele halutessasi vaikka suklaalentokoneilla ja tähdillä tai muilla lapsiesi haluamilla. Nauti kahvin, ehkä konjakin ja kuplivan hyväntuulisuuden kera.

9 kommenttia:

  1. Söpöt kuvat!

    Olen ajatellut tuota Tessa Kiroksen kirjaa aina silloin tällöin – onko se ollut oikeasti hyvä, ihana ja toimiva? Kannattaisiko pyytää joulupukilta?

    VastaaPoista
  2. Haarukka: kuvissa viuhtovat (arvatenkin) lapsemme, jotka olivat tosi innokkaina auttamassa kun kakkua leivottiin.

    Minusta "Hillasoilta oliivilehtoihin"- kirja on yhtäaikaa rento, mielenkiintoinen ja monipuolinen. Siinähän matkataan Kirosin suvun mukaan: äiti on kotoisin Suomesta, isä Kyprokselta, puoliso Italiasta. Lisäksi Kiros on asunut mm. Etelä-Afrikassa ja Lontoossa, joten vaikutteita on sieltä ja täältä.

    Itse tutustun uusiin keittokirjoihin mahdollisuuksien mukaan kirjaston välityksellä ja jos katson sen arvoiseksi, toivon lahjaksi tai ostan. Tämän voisin ostaa, jos ei edelle menisi tällä hetkellä muutama muu.

    Omalla Joulupukinlistallani on Tessa Kirosin Venetsia-kirja, Leif Mannerströmin "Silli&Silakka" ja Kaarina Turtian "Gastronomian sanakirja".

    VastaaPoista
  3. Porkkanakakku on myös miulla semmoinen herkku joka kummastusta on aiheuttanut! Miten kasviskakussa voi olla sokerikuorrute? :D Ja miten ihmeessä semmoinen yhdistelmä voi olla hyvää?!? Ja pakko myöntää että ei tuosta ole edes montaa vuotta aikaa kun vasta ensimmäistä kertaa tuota herkkua tein ja maistelin. Kyllä vaan, hyvää se on!!

    VastaaPoista
  4. Oih ja voih, mäkin haluan hyvän syyn leipoa kakun! Toi lakkahillokerros kakun väliin olis muuten varmaan tosi hyvä! Hmm, tänhän voisi ehkäpä toteuttaa myös muffinsseina?

    VastaaPoista
  5. Anzku: näinhän se menee. ja nyt kun ajattelee, onhan muitakin kasviksia sekautettu maistuvasti makeaan leivontaan: punajuuria, kesäkurpitsaa, kurpitsaa...

    Jytis: joo, ja laittaa muffinsseihin vaikka lakkahillosydämen!

    ja Haarukka: täsmennykseksi ylläolevaan - Kirosin kirja on siis nyt lainassa minulla kirjastosta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeistuksesta! Kakku on varsin muhkean, mehevän ja maukkaan oloinen. Kyllä tää vielä joku päivä testiin menee meilläkin :)

    Yritin kommentoida jo aiemmin päivällä, mutta kommentti ei suostunut tallentumaan. Toivottavasti nyt onnistuu...

    VastaaPoista
  7. Rva Patalintu: silti se kuorrutus on kyllä paras osa...ja yhdistettynä pohjaan oikein hyvä kakku :)!

    olen itsekin huomannut että joskus kommentteja on vaikea saada läpi tai jo kommentoiduksi luulluista puuttuukin omat höpinät.

    VastaaPoista
  8. Hyvää.. niin hyvää. Porkkanakakulla mua on hemmoteltu jo lapsesta asti - sitä toivoin aina jos juhlittiin jotakin, siinä vasta hyvä kakku ;) Ihania kuvia taas täällä !

    VastaaPoista
  9. Risulinna: me taas emme ole koskaan aiemmin tehneet porkkanakakkua juhlaan, mutta piirakkaa kaffepöytään useastikin. hyvin toimi näinkin - en yhtään ihmettele miksi olet muksusta asti pyytänyt porkkanakakkua :)!

    kiitos kuvakehuista. nyt kun ole oppinut käyttämään valkotasapainoa kamerassa (eikä se ole edes vaikeaa), saa hämärässäkin epäkeltasia kuvia.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin