tiistai 21. syyskuuta 2010

Kurpitsavuoka ilman kesää

Kurpitsaa riittää, mutta se on vain hyvä. Kurpitsareseptejä on meinaten vaikka kuinka monta testausta odottamassa. Tällä kertaa pykäsin arkisen vuokaruuan, johon päätyi mm. viimeistä päiväystä lähestyvä tarjouscheddar. Koko pala, raastettuna. Ihmekös kun maistui.

Resepti on muunnelma kesäkurpitsaisesta vuuasta, jota monikin testasi aikanaan Siskot kokkaa-blogista. Chiliripsaus olisi voinut tehdä myös terää, mutta jätimme sen pois lapsille syöttämismeinigeissä. Jäi meiningiksi, sillä lapsemme eivät oikein perusta kurpitsasta muuta kuin suklaan kanssa nautittuna.

KURPITSAVUOKA CHEDDARILLA

500 g kurpitsaa
200 g cheddaria
500 g jauhelihaa
(voita paistamiseen)
1 sipuli
2 rkl kuivattua salviaa
½ dl kuivattuja tatteja
suolaa
pippuria
1 ranskankermapurkki
2 kananmunaa
Kuori kurpitsa ja siivuta se noin sentin paksuisiksi paloiksi. Raasta cheddar.

Paista jauheliha yhdessä silputun sipulin kanssa. Murusta paiston aikana sekaan reipas kourallinen kuivattuja herkkutatteja. Minä en lisännyt lainkaan ylimääräistä rasvaa, sillä käyttämämme jauheliha oli rasvapitoista luomupossua. Mausta vielä murustetulla salvialla (kuivaan salviat aina lehtinä), pippurilla ja suolalla.

Riko raakojen munien rakenne ja yhdistä ne ranskankermaan.
Kasaa ainekset kerroksittain. Ensin kurpitsapaloja, sitten juustoa, tähän päälle jauhelihaa ja hiukan muna-ranskankermaa. Toista kerrostaminen. Säästä päällimmäiseksi vielä cheddaria.
Kypsennä 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia tai kunnes kurpitsat ovat mukavasti pehmenneet ja pinta gratinoitunut kauniisti.

5 kommenttia:

  1. Viime aikoina blogeissa on tehty paljon kurpitsaruokia -täytyy tunnustaa, että olen tässä mielessä sivistymätön, koska jostakin syystä ainakin meidän alueellamme Italiassa kurpitsaa käytetään todella vähän ruuanlaitossa. Minun pitää ilmeisesti tehdä asiaan parannus! :) Tein muuten sitä Ravintola Juuren omenapiirakkaa, joka on juuri niin jumalaista kuin voisikin kuvitella! Laitan vielä reseptin italiankielisen käännöksen sivulleni, jotta herkusta pääsee nauttimaan myös saapasmaan kantaväestö! ;)

    VastaaPoista
  2. Onpas kivan kuuloinen resepti! Jos kurpitsaa jää vielä muiden reseptikokeilujen jälkeen, niin itse olen tehnyt kurpitsa-kardemummahilloa. On aikas herkkua! :)

    VastaaPoista
  3. Italiansalaatti: suosittelen kokeilemaan. Yllättävän monipuolinen mötikkä ja tykkää monenlaisista mausteista, esim. salvia, muskottipähkinä, chili, korianterinsiemen...

    Eikös vaan ollutkin ihana omppupiirakka! Tuo käännös on kyllä kiva juttu italiaanojen kannalta :).

    Jenny: Voiko noin juustopitoinen olla kuin hyvää? Voisikin olla aika mielenkiintoinen tuo kardemummalisäys, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  4. Kuulosta herkulliselta. Kurpitsa sopinee jauhelihan kanssa hyvin.

    VastaaPoista
  5. arleena: Meni kyllä tosi passelisti! Tuo meidän käyttämä luomupossun jauheliha on kyllä ihan ykköstä!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin