sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Chez Dominique

Nautimme eilen kiireettömän, yllättävän ja makuhermoja kutkuttavan illallisen Chez Dominiquessa Jukan kanssa kaksin. Ylellinen ravintolavisiitti vietettiin meidän molempien synttäreiden kunniaksi. Ilta oikeastaan ylitti odotuksemme, sillä mietimme etukäteen palvelun olevan yltiöpönöttävää, ylimielistäkin ja pohdimme ymmärrämmekö kaikkia hienouksia, vähän kuten Nellekin aikoinaan. Tarjoilu soljui kuitenkin sujuvan asiallisesti, asiakasta kunnioittaen. Maut ja raaka-aineiden rakenteet sekä yhteensopivuudet olivat jotain ihan huippua, käsittämätöntä. Pakostikin tuli mieleen taikurimaisuus, kun haarukoi suuhunsa kaikkea hienoa ja kaunista.

Nautimme kuuden ruokalajin yllätysmenuun sommelierin valitsemalla valkoviini- ja punaviinilasilla. Viinimenun ohittaminen oli meille vähän viinistä tietäville hyvä ratkaisu. Emme nimittäin muistaneet monenkaan annoksen kohdalla maistella ruokien ja viinin yhteensopivuutta, sillä makustelimme ja keskustelimme niin keskittyneesti lautasen antimista. En muista koskaan syöneeni näin hitaasti.

Emme ottaneet kuvaa jokaisesta annoksesta saati keittiön tervehdyksestä, mutta tässä teille jotain osviittaa illan annoksista. Vain ankanmaksa-annoksesta emme pitäneet, sillä löysimme maussa aluksi selkeästi hiivaa joka ei miellyttänyt. Muuten kaikki soi ja tanssi suussa.
 
ankan- ja possunnahkaa

 tartar
 Chez Dominiquen salaatti
 ankanmaksaa
 kampasimpukkaa, mustaa tryffeliä, mustaa pastaa

 puolukkaa, pähkinää ja piimää
suklaata ja popcornia, "chocolate goes to the movies"

8 kommenttia:

  1. ihana toi jälkkärin nimi. :)

    VastaaPoista
  2. Annokset ovat kuin taideteoksia. Voi kun joku osaakin!

    VastaaPoista
  3. Me käytiin kanssa viime talvena ja ohitettiin viinimenu myös. Siinä kävi vain sillai hassusti, että sillä tavoin jotenkin päädyttiin tilaamaan viiniä enemmän kuin siihen menuun olisi kuulunut :) Ehkä sattuneesta syystä meille jäi sitten juuri ne viinit siitä reissusta parhaiten mieleen. Kiva on katsella noita kuvia. On ne vaan upeita annoksia.

    VastaaPoista
  4. Mielettömän kauniit pienet annokset! Kuvat sanovat enemmän kuin sanat...
    Ja onnittelut molemmille synttäreiden johdosta:)

    VastaaPoista
  5. Oioi! Kiitos näistä kuvista, tulee omat makukokemukset mieleen ja ihan oikeasti kielen päälle, muistaa makuja ja ruoan tunnun suussa. On tuo vaan taidetta ja taikuutta :)

    VastaaPoista
  6. P: Eikö :). Kaikilla ruoilla on oma nimensä (ks. lista ravintolan sivuilla), mutta yhdelläkään muulla ei näin kuvaavaa :).

    suolaajahunajaa: Niinpä. Mietimme koko ajan sitä käsityön määrää.

    Aila: Sinä taidat tietää aika läheisestikin yhden "taikurin". Jos tyttäresi oli kokkausvuorossa, lämpimät kiitokset hänellekin.

    Ankerias: On ne. Me taas joimme vain ne kaksi lasia per nenu, mutta se oli meille ihan riittävä. Alkuun valittu Riesling kävi suuhumme ehdottoman loistavasti, toscanalainen punaviini ei niinkään.

    Yaelian: Kiitos kaunis! Annokset olivat kyllä hienoja. Minua ihan nauratti kampasimpukka-annoksen musta pasta, joka oli kierretty tasaiselle rullalle ja häntäpää nostettu lautasen reunalle - minulle tuli siitä välittömästi mieleen Snörenin (?) lakunauhat.

    Jii ja Nti Papu: taidettapa hyvinnii.

    Kertaakaan emme tainneet sanoa että tätähän voisi kokeilla kotonakin :D. Paitsi kylläkin näkkärisuirojen taivuttamista.

    VastaaPoista
  7. Tunnustus Sillä sipuli ruokablogille hekullisista ruokakuvista! http://lautasella.blogspot.com/2011/10/herkkusuun-lautaselle-kunnianosoitus.html

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin