maanantai 3. lokakuuta 2011

Fiskarsin lähiruokamarkkinoilla

Raaseporin Fiskars kylpi lempeässä syysauringossa, kun suuri joukko ruokainnostuneita kokoontui lähiruokamarkkinoille viime viikonloppuna. Kiertelimme lauantaina pari tuntia aika nopeasti alueella - mikä ei tietenkään ole soveliasta Slow Food tapahtumassa. Tiedossa vaan oli illallakin kivaa (ruoka)häppeninkiä, johon halusimme ehdottomasti ehtiä. Lasten (ja siinä sivussa sitten tietysti myös omien) hermojen takia emme menneet kuuntelemaan esityksiä, mutta mukavasti saimme tapahtumasta irti myös ostoksia tehden ja tuottajien kanssa rupatellen.
Gastro Nostran teltassa kävimme maistelemassa karpalo- ja suppilovahveromakkaroita juureswokilla. Makkarat olivat hyviä, joskaan mainittuja makuja emme sieltä löytäneet. Tyttäremme mielestä karpalomakkara maistui -aika yllättävää kyllä- sohvalta.
Näppärä veitsiteline!
Michael Björklundilta ja Kenneth Narsilta saimme "Lähiruokaa" (Min Nordiska Mat)-teoksen signeerauksella. Kirja tuli juuri pari päivää aikaisemmin uunista ulos suomenkielisenä. Paneudumme tunnelmallisesti kuvitettuun opukseen varmasti myöhemmin kokkailujenkin merkeissä.
Lapset nauttivat markkinoilla eläinten syöttämisestä.
Kotiin kannettiin tuliaisia sen verran, että riitti pakkaseenkin asti.
Backersin luomusaaristolaisleipä oli maukasta.
Äärettömän kaunis Arabian reunastaan lohjennut omenankukkalatanen (1e) ja aterimet (5c/kpl) kirppismyyjiltä.
Blue Congo maatiaisperunaa
Demeter-laatuisia vehnäjauhoja ja luomunaudan jauhelihaa Sällvik:ltä.
Kosken kartanon riistalihaa: hirven jauhelihaa ja peuran etuselkää. Hämmästelimme hirven edeullista hintaa, vain 10 euroa kilo.
Ostimme myös "päreitä" lautasiksi. Olemme itse asiassa etsineet tämänmoisia ja koettaneet tehdä itsekin onnistumatta. Myyjä teroitti, että puu on pestävä käytön jälkeen kylmällä vedellä, muuten se halkeilee.
Tapahtuma oli mukava, aurinkoinen ja herkullinen. Tuolla olisi viihtynyt pidempäänkin.

13 kommenttia:

  1. Olettepa todella tehneet ihania löytöjä. Olisi kiva kuulla, mitä pidätte kirjasta ensimmäisten kokeilujen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Ihana löytö tuo lautanen,niin nätti! Ja jännät nuo puupärelautaset!

    VastaaPoista
  3. Ja minä kun luulin, että tuo slow food homma on Suomessa ihan kuollutta. Mielenkiintoinen tapahtuma, pitääkin olla tarkkana ensi kesänä jos järjestetään taas. Fiskars on ollut muutenkin mielessä vierailukohteena.

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea reportaasi, kun ei päästy itse paikalle. Onneksi tällaisia tapahtumia järjestetään silloin tällöin.

    VastaaPoista
  5. suolaajahunajaa: Ihan varmasti kerrotaan. Muutama mielenkiintoinen resepti onkin jo bongattu.

    Yaelian: Lautasessa on ihan pieni, mutta selkeästi huomattava särö reunassa. En oikein osaa päättää tekeekö se lautasen kauniimmaksi vai ei. Herkkä kuva on kyllä hieno.
    Puupärelautaset omaavatkin sitten ihan toisenlaisen, hienon fiiliksen.

    Ankerias Vipunen: No sen verran tööt että Fiskarsissa kävi viikonloppuna arviolta 12000-15000 kävijää ja Mangs Gårsin tapahtumassa samaan aikaan 6000, slow food tapahtuma sekin ;D. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Westerby Gårdissa Inkoossa 29.-30. syyskuuta.

    Chez: Kävittekö te Mangsissa tänäkin vuonna? Minustakin on mukavaa kun tällaisia tapahtumia järjestetään. Näkee kerrallaan paljon tuottajia! Viime vuonna Mangsissa ja tänä vuonna Fiskarsissa myös ilmat ovat hellineet tapahtumia mitä kauneimmalla syyskelillä.

    VastaaPoista
  6. Kadehdittavan mahtavia juttuja tuolla. Mukaan luettuna Michael Björklund! :)

    VastaaPoista
  7. Mäkin oon vähän Micael B -kade ;)No ei, mutta olis kans kiva päästä jonnekkin tollasiin käväisemään - noissa pärjäis kärryjenkin kanssa! Mutta: toiseksi paras vaihtoehto on tietysti lueskella näitä tunnelmia täällä kotona :) Kiva raportti!

    VastaaPoista
  8. Rosmis ja Nelle: Tapahtuma oli kyllä tosi mukava. Siellä kärrytteli monet, joten toki olisi hyvä paikka vauvallisillekin.

    Näin unta muutaman päivän etukäteen, jossa juttelin Michaelille sujuvasti ruotsia. Ja kun paikalle päästiin, taittui tuskin englantikaan :D.

    VastaaPoista
  9. Ollaan kai mekin, kun nähdään kokeista uniakin. :D Mutta Michael on vaan niin rock!

    VastaaPoista
  10. Siinä unessa mä vaan olin niin sujuvasanainen ja paikanpäällä en edes muistanut kirjaimien nimiä englanniksi signeerausta varten.

    Mistä kokista/kokeista sä näet unta?

    VastaaPoista
  11. Kenestä vaan! Kun ajattelee ruokaa koko ajan + näkee paljon unia, niin...

    Viime yönä näin kyllä pelkkiä ikäviä unia, joten voisi panna kokkailu-unen toivelistalle.

    VastaaPoista
  12. Sama kurpitsa keltaisella tuolilla päätyi minunkin blogiin. Ja sama luomujauheliha ja päreet ostoskoriin. Riistan onnistuin missaamaan kokonaan, harmi. Pakastimeen ei kyllä olisi mahtunut mitään sen jälkeen kun tapahtumasta ostettu jauheliha, ohra ja kaali yhdistyivät vähintään 10 hengen kaalilaatikoksi. Ja meitä on vain kaksi!

    Oli kyllä kokonaisuudessaan tosi kiva ja aurinkoinen tapahtuma.

    VastaaPoista
  13. Rosmis: Toimiiko nuo toiveunitilauksesi? Minä en moiseen pysty, mutta jos pystyisin, ensi yönä voisin käydä piiiiitkällä illallisella jossain ravintolassa jossa olisi rento meininki ja hurjan hyvää ruokaa.

    Lotta: Ka niinpä näytti olevankin! Näytitte käyneen myös samoilla suklaaostoksilla kuin mekin ;). http://lempiruoka.blogspot.com/2011/10/keltainen-viikonloppu.html

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin