tiistai 18. lokakuuta 2011

Lahtelan Hannun Poroa Lasipalatsissa

Ravintola Lasipalatsin poroviikkoillalliselle mennessä tiesin ennestään, miltä poro näyttää ja maistuu. Tiesin myös että paliskunta ei ole kirjoitusvirhe ja että poron poikanen on vasa. Sen sijaan en tiennyt, että Lapin luonnon kestävyyden vuoksi paliskunnille on Suomessa määritelty suurin sallittu poromäärä, jonka johdosta Lapissamme on jo pitkään tehty vasateurastuksia muista Pohjoismaista poiketen. Nam!
Tämän ja paljon muuta meille kertoi Hannu Lahtela, joka toimittaa poronlihaa moniin suomalaisiin huippuravintoloihin, myös Lasipalatsiin.
Lasipalatsin keittiöpäällikkö Petri Simonen kertoi Lahtelan lihatoimituksen eduiksi sen, että mies on ainoa jonka kautta Suomessa saa villiporoa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei poroja ole ruokittu ollenkaan, vaan elikot ovat tulleet toimeen omillaan merkinnästä erotukseen. Teurastuksen jälkeen ruhot lajitellaan koon mukaan, joten annoskokokateus ei voi uhata kun viereiset henkilöt ravintolassa tilaavat esimerkiksi poron t-luupihvin. Ruhot myös leikataan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Hannu  itse kertoi tekevänsä työtä kunnioituksella ja intohimolla, ilman laajenemishaluja, sillä haluaa pitää laadun kohdallaan ja homman omissa hanskoissaan. "Tämä ei ole mitään rahat pois ja saluunaan meininkiä", mies täsmentää hymyssäsuin. Saimme kuulla myös monta naurunremakan ilmoille loihtivaa kertomusta ruhojen toimittamisesta helsinkiläisiin ravintoloihin - Lahtelan porot ovat päässeet taksin takapenkillekin.
Omaa sydäntäni lämmitti kovasti Lahtelan motto, jonka mukaan porosta saa mennä hukkaan vain henki. Luista keitetään liemiä, kaikki ruhonosat ja sisäelimet sekä kieli hyödynnetään. Eritavoin profiloituneet ravintolat haluavat omanlaisen osansa: Lasipalatsiin ostetaan "perinteisiä" paloja kuten paistia ja fileitä, kun taas esimerkiksi Ravintola Juureen toimitetaan kaikki sydämet.
Ravintola Lasipalatsin erilaisilla teemaviikoilla viinit tulevat aina yhdeltä viinitalolta. Tämän vuoden poroviikoille oli valittu chileläinen Viña Tabali, jota edusti tilaisuudessa Cristian Goich S. Parhaiten suuhuni heidän valikoimistaan kävi hyvin greippinen valkoviini Tabali Sauvignon Blanc 2010 ja Alkonkin listoilta löytyvä Tabali Reserva Especial Red Blend.
Pääsimme myös onnekkaina maistelemaan Lasipalatsin keittiöväen loihtimia poroherkkuja. Älkääkä nyt vain luulko että söimme kaksin tämän kaiken. Jukka innostui kuvaamaan myös vieruskaverien annoksia. Ja osa oli tarkoitettukin maistiaisjaettaviksi.
Porocarpaccio Wanha Wilho-vuohenjuustolla toimi upeasti!
Syvänmakuinen porokeitto. Liemi keitelty potkaluista.
Poronkäristys.
Potka-annoksessa oli kaikki kohdallaan. Karpalot kirpsakoittivat mukavasti tummasävyistä, pitkään haudutettua lihaa. Suppilovahveroilla ja vahvalla Koskenlaskijalla kokoonsaatettu spagettiannos löytää varmaan tiensä meidän kotikeittiöönkin, se oli todella hyvää!
Karpalo-vaniljatartaletti ja kinuskimousse oli ihan ok, samoin Jukan brownie-annos. Kesän marjat eivät loppusyksyn jälkiruokiin oikein istu, mutta ovat kuulemma Lasipalatsin asiakaskunnan toive. Jälkiruokien perässä emme Lasipalatsiin suunnistaisi, mutta noiden poroherkkujen kylläkin! Kasvisruokailijoille(kin) suunnattu kurpitsarisotto kastanjoilla jäi kiinnostamaan.

Lisäilen tänne tuttuun tapaan muiden paikallaolleiden juttuja illasta, siihen tahtiin kuin niitä netin armoille saatetaan.
Avaruusasema: Poroviikoilla
Kulinaarimuruja: Hannun poro on parasta!
Hannan soppa: Onnellisen poron lihaa Lasipalatsissa

8 kommenttia:

  1. Tuohon Wanha Wilho-juustoon takerruin. Osaatko kertoa siitä tarkemmin: kenen tekemää, mistä saa jne.
    (Lukkarinrakkaus syttyi siitä, että pappani oli Vilho ja vanhoissa papereissa hänen nimensä kirjoitettiin usein Wilho ja hänen kutsumanimensä oli useimmiten "vanha-Vilho".)

    VastaaPoista
  2. Aika hauska sattuma: juuri tänään juttelin veljeni kanssa kun hän oli ollut Lahtelan Hannulla leikkaamassa poroja lihoiksi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos informatiivisesta postauksesta. Nyt tiedämme kaikki paljon enemmän, :)

    VastaaPoista
  4. Sirkku: Kysessä on Mouhijärven Herkkujuustolan ikäytetty juusto, jota saa aika huonosti. Joskus Lentävästä lehmästä saattaa saada. Kävi oikein hyvin poron kanssa!http://www.herkkujuustola.fi/

    Maria: Mekin vähän juteltiin josko pääsisi koittamaan. Olisi aika mielenkiintoista, vaikka kuulemma rankkaa hommaa!

    Ano: Ollos hyvä vaan :)


    Hannele: Poro on tosi hyvää! Jukka taivasteli ulkofilettä syödessään miten samettista sisäfile voikaan olla kun ulkofilekin jo suli suuhun.

    VastaaPoista
  5. Mulle uusi info alkoi jo paliskunnista ;) Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  6. Sitä ihan turhaan jumittuu perinteisiin poroherkkuihin silloin harvoin, kun tulee tartuttua poroon. Tästä sai kivoja ideoita. Viimeksi pari päivää sitten meilläkin kokattiin poroa, mutta jälleen kerran perinteisellä linjalla.

    VastaaPoista
  7. Mausteinen Manteli: Kiitos kaunis! Meille kerrottiin vielä mm. puukon oikeasta asennosta ruhoa paloitellessa ja teurastus- sekä paloitteluruljanssista.

    suolaajahunajaa: Kävinkin katsomassa blogissanne ulkofileannosta. http://suolaajahunajaa.wordpress.com/2011/10/20/lapin-lumo/ Lanttu-perunalisäke oli mukavan juurevan kuuloinen!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin