perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kalkkunaviillokki Top Chef tyyliin

Viime viikonloppuna istuimme ystäviemme luona pöydän ääreen, jossa mussutettiin 7-kiloista luomukalkkunaa. Kahdelta perheeltä jäi hieman siivekästä syömättä, joten pakkasimme osan mukaamme. Kyselin täällä blogin puolella ideoita kalkkunan jatkokäyttöön ja saimmekin muutamia hyviä. Katskin ja Soppakellarin Tuslan yhteisopastuksella suunnistimme Top Chef-sivuille tutkailemaan finalisti Lassen kanaviillokkia.

Kaarina Turtia mainitsee Gastronomian sanakirjassa viillokin eli frikasseen olevan keitetty vasikan-, lampaan- tai linnunlihamuhennos, jossa on usein myös pieniä sipuleita ja sieniä ja kastikkeena keitinliemi, jossa lisänä keltuaista ja kermaa, joskus myös sitruunamehua. Tämän määritelmän mukaan Lassen munaton kastike ei ole ihan puhdasoppinen, mutta upposi meihin oikein maukkaasti. Kastikkeena käytetty sauce veloutée muuten on samaisen lähteen mukaan vaalea peruskastike.

Jukka toteutti viillokin oikein onnistuneesti. Kasvisliemi vaihtui meillä kalkkunaliemeen, joka keiteltiin luonnollisesti kalkkunamöllykän luista.

CURRY-VELOUTÉ
2-4:lle

2 dl kalkkunalientä
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
mustapippuria
suolaa
currya
1 dl kuohukermaa

Valmista velouté seuraavasti: Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon vehnäjauhot.
Kypsennä jauhoja voissa noin 5 minuuttia, mutta älä anna jauhojen ottaa väriä. Lisää joukkoon currylla maustettu kalkkunaliemi kokoajan sekoittaen. Kypsennä kastikepohjaa noin 15 minuuttia. Mausta ja aateloi kermalla.
Tarjoiltaessa kaada kalkkunapalojen päälle.

PILAHVIRIISI
kahdelle

1,5 dl basmatiriisiä
hiukan currya
hiukan sahramia
oliiviöljyä
3 dl vettä
1 kpl shalottisipulia hienonnettuna
suolaa

Freesaa sipuleita ja currya oliiviöljyssä. Lisää basmatiriisi, josta on huuhdeltu tärkkelys pois. Lisää vesi. Keitä kypsäksi. Lisää vettä tarvittaessa. Mausta suolalla.

Lisäksi lautaselle tulee ehdottomasti lusikoida MUSTAHERUKKAHILLOA.

6 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen kuva, tuli nälkä. Tätä täytyy koittaa joku päivä :-)

    VastaaPoista
  2. Vaikka juuri söin, niin nyt melkein tuli uudestaan nälkä. Herkullisen kuuloinen toteutus.

    VastaaPoista
  3. Agatha: Minusta kuva taas ei onnistunut kovin hyvin, mutta ruoka oli niin ärinomaista että pakko oli postata.

    Tusla: Kiitos vinkistä vaan Tusla! Nami oli ohje.

    VastaaPoista
  4. Näyttää herkulta. Luksusversio minun lohturuoastani, jonka teen kanasta ja ilman kermaa, ehkä pitänee testata myös deluxe-versio.

    VastaaPoista
  5. Me taas ei oltu ikinä ennen tehty viillokkia, mistään lihasta. En pidä kouluruokaviillokin kastikkeen liisterimäisestä (rumasti sanottuna limaisesta) rakenteesta, mutta tämä oli kyllä jotain ihan muuta...Iso osa kiitoksesta kuuluu kyllä maukkaalle kalkkunaliemellekin, josta loppuosa meni pakkaseen.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin