Ravintola Meche - pyörryttävää ja taivaallista

 

Otsikon sanat ovat 5-vuotiaan tyttäremme hänen maistaessaan pääruuaksi tuotua sianpäätä. Ihan noin dramaattisiin sanakäänteisiin me aikuiset emme lähde, mutta emme myöskään keksi mitään moitittavaa. Kävimme nimittäin perheen kesken ravintola Mechen kutsumana maistelemassa heidän piikkiinsä paikan ruokia. Täytyy sanoa että etukäteistutustumisenkin jälkeen yllätyimme todella positiivisesti paikasta. Palvelu oli rennon asiantuntevaa, ruuat erinomaisia ja esillepano kaunista. 

Ilta alkoi rapeakuorisella leivällä, jossa maistui selkeästi oliivi. Hyvää, myös henkilölle joka ei oliiveista perusta. 

Otin alkuun suurena mustekalan ystävänä "mustekalaa ja perunasalaattia". Kokonaisuus oli paitsi kaunis myös maistuva, niin osina kuin kokonaisuutena. Mustekala oli pehmoista, ranskankerma rasvaisen pehmeää, marinoidut perunapalat maistuvia, tapenade sopivan suolaista ja tomaattitipat aivan upean syvän makuisia. Olin odottanut perunamustekalasalaattia, mutta sainkin jotain hienostuneempaa ja makurikkaampaa. 

Jukka otti alkuun "kukonpoikaa ja salaattia". Kukko oli uskomattoman mehevää, ihan tirskuvan mehukasta. Reseptiä kysellessämme kuulimme kukon muhineen sous vide-kylvyssä ennen pintojen rapsakkaaksipaistoa. Tämä on kannaltamme tylsää, sillä vaikka ravitsemme itseämme myös kotona juuri samoilla Viskilän kukonpojilla, ei meillä ole tähän settiin tarvittavia välineitä. Toisaalta taas ravintolassa on mielekästä syödä ruokaa jota ei voi tai pysty toisintamaan kotona. 

Pääruuaksi olimme toivoneet pari päivää aiemmin kokonaisen sianpään. Tämä ruokalaji oli etukäteen kutkuttavan jännittävä ja runsaasti mielikuvia tuottava, sen voitte arvata. Rasvaisen pään kaveriksi pöytään tuotiin punakaalia saksanpähkinärouskulisällä ja omenaista viher-sipulisalaattia. Kumpikin olivat mukavan hapokkaita ja raikkaita. Peruna tai muu vastaava olisi ollut possun kanssa ihan liikaa. Kulhoista löytyi myös valkosipulista jogurttia ja ryynipitoista sinappia. 

Sitten pöytään nostettiin luuton possunpää. Hän on niin kaunis ja houkuttelevan näköinen, eikö? Päätä oli suolattu kolme päivää, muhitettu uunissa yön yli ja luiden poiston jälkeen paistettu korkeassa lämmössä rapsakaksi. Lopputulos oli niin rasvainen, maukas ja mehevä kuin vain kuvitella saattaa. Poitsukin piti lihasta, vaikka ei edes tukkoiselta nenältään maistanut mitään. Hän totesi että possu tuntuu kivalta suussa.

Pään on mainittu riittävän pääruokana kahdelle ja alkuruokana neljälle. Meistä alkupalojen jälkeen possusta olisi riittänyt hyvinkin neljälle, sillä setti oli kovasti täyttävää. Possunpäänautinto tulee tilata vähintään kolme päivää etukäteen.

Pohdimme ja kuiskutimme keskenämme, miten kehtaisimme kysyä possua kotiin, koska emme millään jaksaneet syödä kaikkea. Lopulta hyvän lihan hukkaanheittäminen kuulosti niin rikokselta, että rohkaisimme itsemme ja olimme pian tuoksuvaa folionyyttiä rikkaampi. 

Jälkiruokia toki maistelimme. Makeavatsa on erikseen, tiedättehän. Jukka otti créme brûlèen sitruunaisuudella, joka oli ihanan raikas, tutisevainen ja sopivan sokeripintainen. 

Me muut otimme "maitosuklaata ja kahvia", jossa oli persikkasorbettia, "kahvipurua" ja vanukasta. Tästä annoksesta tyttäremme tuumasi:" Jos minä olisin kuningatar, minä päättäisin että joka päivä pitäisi syödä tätä sorbettia ja kahvikastiketta --- ja maksalaatikkoa ja sianpäätä."

Olut ja viinisuositukset osuivat hyvin makuumme. 

Astiaihailija minussa hurmaantui varsinkin pyöreään, matalasti suorareunaiseen alku- ja jälkiruokalautaseen. Astiat olivat kuulemma keraamikko Mika Lukkarisen taideteoksia. Mies on myös osakkaana ravintolassa. 

  

Meche on ravintola, jonne palaamme varmasti uudestaan. Kavereiden kanssa olisi kiva jakaa olutlasien äärellä yksi sianpää ja ottaa kylkeen baarilistalta vaikka  rapukroketteja. Suosittelemme paikkaa lämpimästi! 

Muuten: Mechen taustajoukoista löytyy myös Olon Pekka Terävä. Tämä asia toi lisäjännitystä kuvien ottoon.

Mechessä ovat bloggajista käyneet myös mm. Hayley´s Cuisine, Kulinaarimurulan Jaana ja Liemi-Jenni.