perjantai 3. elokuuta 2018

Vietnamilainen pannukakku ja Brunssikirja

Vietnamilainen ruoka on koko perheellemme todellista herkkua. Aika ajoin on vain grillattava kalakastikkeellakin maustettua possua tai pyöräytettävä kevätrullat vaihtelevilla täytteillä. Niinpä naulitsin silmäni tiukasti Brunssikirjan pannukakkuohjeeseen, joka kertoi sisältävänsä vietnamilaisiakin makuja. Onneksi näin tein, sillä pannari päällisineen oli todella herkullinen ja helppo. Tätä teen brunssille tai vierastarjottavaksi riisijauhoisena kun kaipaan gluteenitonta tarjottavaa. 

Kuvasta puuttuu kalakastikepitoinen kastike, joka todella kruunaa makuelämyksen. Me lisäsimme kirjassa ohjeistetun pannarin päälle vielä cashewpähkinöitä tuomaan purutuntumaa ja omaa makuaan. 
Brunssikirja - josta ohje siis on - on bloggaajakonkari Jenni Häyrisen ja uudemman bloggaajan Saara Atulan yhteisponnistus. Kauniit ja inspiroivat kuvat yhdessä monipuolisen sisällön kanssa tuovat esille brunssin monimuotoisuutta ja sitä miten brunssista voi rennosti koostaa ihan omanlaisensa. Brunssi on oiva tapa tavata ihmisiä, sisällä tai ulkona. Brunssikirja uusine ideoineen on hyvä lisäys kirjahyllyymme, sillä me rakastamme kutsua vieraita nautiskelemaan ruokapöytämme ympärille, myös erilaisille brunsseille


Olen kokeillut blogista myös paahdettuja munakoisoja tahinikastikkeella. Seesaminsieminen kastike oli erityisesti Jukan mieleen. Meillä munakoisot tehtiin grillissä uunissa paahtamisen sijaan. 

VIETNAMILAINEN KATKARAPU-PANNUKAKKU
neljälle

pannukakku 
3 kananmunaa 
2 dl kookosmaitoa 
1 dl riisi- tai vehnäjauhoja
½ tl kurkumajauhetta
2 kevätsipulinvartta silputtuna
1/4 tl suolaa
2 rkl voita paistamiseen

päälliset
4 kevätsipulinvartta
180 g katkarapuja (MSC)
½ ruukkua thaibasilikaa
½ ruukkua korianteria
ituja
(cashewpähkinöitä)

kastike
½ punainen chili
1 valkosipulinkynsi
2 rkl sokeria
2 ½ rkl limetin mehua
1 ½ rkl kalakastiketta

Lämmitä uuni 225 asteiseksi. Laita uuninkestävä paistinpannu keskitasolle kuumenemaan.

Vatkaa pannukakkutaikinan kaikki ainekset yhteen. Kun pannu on kuumennut uunissa, laita sille nokare voita sulamaan. Kaada pannukakkutaikina paistinpannuun ja laita pannu takaisin uuniin. Paista noin 25 minuuttia.

Valmista sillä aikaa kastike. Pilko valkosipulinkynsi ja chili hienoksi silpuksi. Sekoita kaikki kastikkeen aineet hyvin keskenään.

Lisää paistetun pannukakun päälle täytteet. Laita kastike tarjolle vaikkapa pieneen kannuun jotta jokainen voi kaataa siitä sitten mielensä mukaan.

***
Brunssikirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena. 

4 kommenttia:

  1. Varmaankin tosi hyvää noilla mauilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on! Eilen taas syötiin vietnamilaisia makuja koko perhe - niihin ei vaan kyllästy koskaan!

      Poista
  2. Kiitos tosi paljon :). No hei tottakai cashewpähkinät tai suolapähkinät kuuluvat asiaan :o. Miten mä itse ne saatoinkaan tästä unohtaa..:D

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin