tiistai 30. lokakuuta 2018

Juustotarjotin rennosti

kaupallinen yhteistyö ARLA
Vietin nelikymppisiäni kavereiden ja ystävien kesken viime viikonloppuna. Juhlat tekivät minut hurjan onnellisiksi, sillä sain paikalle roppakaupalla tärkeitä ihmisiä. Vieraat todella tekevät juhlan! 

Muusta juhlasta lisää myöhemmin, mutta tässä alkuun jälkiruuasta. 

Olen aiemmin ollut melkoinen suklaahiiri ja nauttinut kovasti kaikesta makeasta. Ikä (?) on tehnyt tässä(kin) suhteessa tehtävänsä ja maku on muuttunut melko radikaalistikin. Otan ravintolassa ruokaillessa mieluummin alkupaloja pidemmän kaavan mukaan ja jätän vaikka jälkiruuan syömättä. Olen myös ottanut tartarin jälkiruuaksi kun en makeiden listalta löytänyt passelia vaihtoehtoa. Juustot ovat kuitenkin ikuinen intohimoni, varsinkin makean hillon kanssa naposteltuna. 
Omiin juhliini en siis lähtenyt väkästämään kakkua tai edes viitsinyt tilata moista. Sen sijaan ostin itselleni parhaiten passaavia kovia, kypsytettyjä juustoja. Tällä kertaa ne meinasivat Kalbach gruyereä ja kolmevuotista comtéa. 
Koska monet pitävät homejuustoista, päätin hankkia niitäkin valikoimaan yhteistyökumppaniltamme Arlalta. Castellon kermaisen pehmeässä Black-sinihomejuustossa yhdistyy lehmän- ja lampaanjuusto, mikä tuo siihen pientä makeutta. Castellon Brie-valkohomejuustossa ilahduttaa luomuisuus. Molemmat juustot ovat laktoosittomia. 

Juustojen keralle laitoin tarjolle suolaisia keksejä ja piparkakkuja, jotka sopivat erityisen hyvin sinihomejuuston kanssa. Itsekeitelty omena-varsisellerihillo toimii hienosti varsinkin kypsytettyjen juustojen kanssa, joten sitä halusin ehdottomasti tarjota juhlavieraille. 

Kyse oli rennon letkeistä juhlista, joten juustolautasten stailaukseen en käyttänyt aikaa lainkaan - kuten huomaatte. Hyvin näytti maistuvan näinkin, joskin olisi maistunut kuulemma enemmältikin jos leikkuuvälineet varsinkin kovemmilla juustoilla olisi olleet paremmat. Onneksi tutut ihmiset olivat minun hummatessa ymmärtäneet itse hakea keittiöstä kunnon puukon leikkaamiseen.

Pieneksi makeaksi tarjosin lakritsia, joka nykyään on suuhuni usein parempaa kuin suklaa. 

Itsehän unohdin maistaa jälkiruokia kokonaan, 
sillä tässä vaiheessa tanssitutti jo kovasti. 


6 kommenttia:

  1. Hillo oli niin hyvää kaiken kanssa (ja yksinäänkin) vaikken millään meinannu ymmärtää ettei siinä oo aprikoosia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sun lauatsella olikin. Toisille laitetaan tyrmäystippoja niin sulle aprikoosia :D.

      Poista
  2. No miten sen nyt vois paremmin aterian päättää, juustoja ja lakritsaa. Onneksi sai vielä aamiaispöydässäkin nauttia juustoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on nautiskeltu tässä pitkin viikkoa. Onneksi en ostanut juustokauppiaan suosittelemaa neljää kiloa per juusto, vaan kilo molempia + homejuustot.

      Poista
  3. Ei ollut ulkojuustoja, arvostin! :D Niin ihanaa comté kyllä, että oksat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kato sankarin mukaan sentään se ;). Comtea pidin itsekin parhaimpana.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin