lauantai 4. huhtikuuta 2020

Pilvimunat - höttöisen hyvä aamupala

Nyt löytyi kiva uusi juttu viikonlopun hitaammille aamupaloille: pilvimunat. Ne ovat hyppineet silmilleni viime viikon aikana useammastakin paikasta, joten koin melkein pakkoa kokeilla niiden tekemistä. Ja onneksi koin, sillä nehän olivat hyviä! 

Pilvimunat oli myös helppo tehdä: valkuaisvaahtoa kypsennettiin muutama minuutti uunissa, minkä jälkeen päälle lumpsautettiin keltuainen ja kypsennettiin lisää. Maustamisen jälkeen homma oli valmis! Pelkäsin, että valkuainen maistuisi marenkimaiselle, mutta eihän se sitä tehnyt ilman sokeria (tietysti, jälkikäteen viisastellessa). Höttöinen rakenne oli hauskan tuntuinen ja makuinen. Lisäsin joukkoon hiukan parmesaania, koska miksipäs ei. Keltuaisen halusin jättää valuvaksi, sillä sellaisena me siitä pidämme. 

Näitä tehdään taatusti toistekin! Yövieraillekin, sitten kun heitä taas saa kutsua. 
PILVIMUNAT
varaa 1 per syöjä

kananmunia
suolaa
mustapippuria
mauksi jos haluat: parmesaaniraastetta, pekonimurua, yrttejä jne.

Erota valkuaiset ja keltuaiset toisistaan niin että valkuaiset menevät vatkauskulhoon ja keltuaiset jäävät munankuoreen odottamaan.
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Voit maustaa vaahtoa halutessasi parmesaaniraasteella. Nostele leivinpapaeroidulle pellille yhtä moneksi kasaksi kuin on keltuaisia. Tee keskelle kolo. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 4 minuuttia kunnes valkuainen ottaa hiukan väriä.
Ota pelti uunista, kippaa valkuaispilven koloihin keltuaiset ja jatka kypsennystä uunissa kunnes keltuainen on haluamassasi kypsyydessä. Me pidimme vielä 3 minuuttia jonka jälkeen keltuainen oli mukavan valuva.
Mausta suolalla ja mustapippurilla, halutessasi vielä vaikkapa timjamilla ja parmesaaniraasteella kuten me tai vaikka pekonimurulla.

14 kommenttia:

  1. Oijoi! Kanatilalliselle uusi herkku! Meillä viime viikolla tehtiin uusi munimisennätys, 26 munaa yhtenä päivänä. Eli reilusti ollaan omavaraisia munien suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas hauska jos pystyin esittelemään teille uuden tavan hyödyntää munia! Miten monta kanaa tuollaiseen urakkaan tarvitaan?

      Poista
    2. Vajaa 40 kanaa meillä on, mutta joukossa on aina vapaamatkustajia, jotka ovat sitä mieltä, että elämä on hurvittelua varten ja työnteko on toissijaista. Kanojen hermoja koettelee nyt lisäksi ulkonapitokielto, joka päättyy vasta kesäkuun alussa. Tänään juuri kanalaan mennessä ajattelin, että karanteeni se on tämäkin, mutta sen ansiosta ei Suomessa ole paljon riesaa muuttolintujen mukana tulevista lintutaudeista, kun Suomessa määräyksiä noudatetaan aika kuuliaisesti.

      Poista
    3. Ai kanoillakin on oma ”karanteeninsa”. Kuulostaa kyllä tylsältä heidän kannaltaan.

      Poista
  2. Jännän näköinen muna:)Onko muuten Suomessakin hamstrattu munia? Täällä on selvästi ja munista pulaa, etenkin tähän aikaan vuodesta kun niitä käytetään enemmän ,sekä pääsiäisen että juutalaisen pääsiäisen vuoksi, ja huomasin että myös Yhdysvalloista on ollut munahamstarausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin? Tekstuuri on hauska suussa: vähän kuin tiiviihkö hattara mutta ei kuitenkaan.
      Täällä munien hamstraaminen ei ole (vielä) alkanut. Jauheliha loppui kaupan hyllyiltä ensimmäisessä hamstrausaallossa ja jo silloin mietin miten paljon kätevämpi huoneenlämmössä säilyvät munat ovat proteiinina.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No eikö olekin. Pilven päällä paistaa aurinko!

      Poista
  4. Näillä hurmataan lapset pääsiäisenä!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. No käsittääkseni kyllä. Voi tehdä kuulemma toistekkin. Mulla oli niitä valtaisia tuplakeltuaiskananmunia ja epäonnistuin (mitä, onko se ylipäätään mahdollista?) vähän kuopan koon arvioimisessa ja yhtä lukuunottamatta keltuaiset lähti valumaan osittain pellille, ehkä asiaa edesauttoi se, että tasapainoilin kuumaa pelliä toisessa kädessäni ja samalla kumosin keltuaisia, jotka olivat ensinnäkin tarttuneet kuorestaan munakennon pahviin, niihin liian pieniin koloihin...Mutta niin viisaus taas kasvoi.

      Poista
  6. Cloudy eggs are a deliciously decadent way to start the day, and when paired with the convenience and reliability of online assignment help, you can tackle your academic work with ease and satisfaction.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin