Jämsénin hieno Menu Signature

Varatessamme matkaa Silja Symphonylle meitä kiinnosti erityisesti mennä syömään Matti Jämsénin Signature Menu. G.W. Sundmansilla työskentelevä Jämsén edustaa Suomea jo toistamiseen Bocuse d’Or -kisassa.

Bon Vivant-ravintolassa nautitun menun maut olivat poikkeuksellisen tuhteja ja syviä. Paahdetut paistopinnat toistuivat myös monessa annoksessa. Yksinkertaisen näköiset annokset toivat upeita makuelämyksiä, eikä ainoatakaan notkahdusta tullut koko iltana. Menu oli makuelämyksenä enemmän kuin odotimme, sillä vuosien takaiset kokemuksemme laivan fine diningista eivät ole olleet millään muotoa huippuja. Annokset nousivat paikoin liian hitaasti. Tunnin ravintolassa istuttuamme saimme eteemme vasta ensimmäisen varsinaisen alkuruuan. Lasten uniajan ylityttyä turhan paljon pyysimme nopeuttamaan tahtia jos se suinkin on mahdollista ja näin myös kävi. 

Viineistä parhaiten jäi mieleen Kreikan Santorinilta tuleva Gaia Estaten Thalassitis. Valkohomeiselta tuoksunut viini ei maistunut yhtä jyrkälle, mutta selkeää pitkäänkypsytettyä juustoa sielläkin oli. Viini oli niin mielenkiintoinen, että ostimme sitä myös kotiin ravintolan viereisestä liikkeestä. Olisipa tällainen hyväksiosoittautuneen viinin ostomahdollisuus myös maissa! Viinit ruualle on valinnut Vindirektin sommelier Joonas Vainio. 

Lapset olivat helpottuneita kun heidän ei tarvinnut syödä "hienoja ruokia", kuten he itse asian ilmaisivat. Bon Vivant ravintolasta sai myös lasten menun, joka oli meille nyt oikein paikallaan. Syötyään lapset kirmasivat takaisin lasten leikkihuoneeseen pari kerrosta alemmas ja me aikuiset saimme jatkaa nautintoa pitkän menun äärellä. Postauksen lopussa lasten annoskuvat. 

Alkuun kaikki saivat keittiöntervehdyksenä katkarapua, kukkakaalia ja omena-sipulichutneyta. Meistä oli hieno ele että myös lastenmenun syöjät saivat nämä upeanmakuiset pikkuannokset eteensä (vaikka me aikuiset ne kyllä lopulta söimme).

Ensimmäinen alkuruoka oli lohitartar kampasimpukkamajoneesilla ja piparjuurivinaigretilla. Herkkä, hieno aloitus, jota kurkut kevittivät mukavasti.

 Yksi illan onnistuneimmista annoksista meidän silmäämme ja suuhumme oli kurpitsa vuohenjuuston kanssa tarjottuna. Erityisesti grillattu vuohenjuusto meni loistavasti yksiin maanläheisen kurpitsan kanssa.

Paistettu merirapu tarjottiin consommén ja fenkolin kanssa. Liemi oli aivan upean makuinen, vaikka luvattua sitruunamelissaa emme sieltä löytäneetkään. Annos oli kokonaisuutenakin todella hieno, vaikka näyttää turhan simppeliltä. 

Glaseerattu kateenkorva tarjottiin eri tavoin kypsennettyjen sipulien kanssa. Maut ja rakenteet hurmasivat meidät molemmat täysin!

Hiillostettu siika mäteineen oli yhtälailla hieno annos, joskin parhaiten jäi mieleen orvon näköisen simpukan hieno maku. 

Illan hauskin annos oli ehdottomasti mätiannokselta näyttänyt porkkanagranite, jonka alta löytyi appelsiinigeeliä ja päällä vaahtoili rakuunavaahto. Suunraikastajana tarjottu porkkanagranite ei ollut niitä kaikkein raikkaimpia väliannoksia, mutta ehdottoman hyvä ja iloinen annos.

Peuranseläke tarjottiin pitkään muhitetun peuranlavan ja punajuuren kera. Punajuuriallergisen lautaselta kyseinen juures puuttui. Hämmennystä aiheutti liivatteinen "kansipaperi" prässätyn lapapalan päällä. Tarjoilija kehotti ottamaan pois sen ennen syömistä, jolloin me hämmästelimme miksi se sitten edes tuodaan pöytään. Makuasioita syökö vai ei, kuulemma. 

Jälkiruokia oli menussa yllättäen vain yksi, mutta hyvä niin. Karpalot tarjottiin hyvin suolaisen kinuskin ja ihanan kermaisen vaniljajäätelön kanssa. Lautaselta löytyi myös rapeaksi paistettua vohvelia, jonka maku oli turhan hiivainen meille kummallekin. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä annos ja mainio, joskin aika ronski lopetus hienolle menulle. 

Jämsénin Menu Signaturea tarjoillaan Silja Symphonylla 8. tammikuuta asti. 

Tässäpä vielä lupaamani lasten annokset. Poitsu napsi napaansa kananrintaa pennepastalla ja tomaattikastikkeella näyttäen peukkua hyvän maun merkiksi. 

Tyttäremme ranskisannoksessa oli varrastettuna nakkeja ja lihapullia. Kokonaisuus tarjoiltiin cheddardipin kanssa. 

Mansikkaunelma-jälkiruuastaan lapset pitivät kovasti. Me aikuiset kyllä ihmettelimme valmiskeksin läsnäoloa muuten kivassa annoksessa.

***

Yhteistyössä Tallink Silja

Isän juhlintaa pitkän kaavan mukaan

Lapset ovat jo pitkään toivoneet pääsevänsä laivalle. Emme ole koskaan tehneet päivä Tukholmassa risteilyä, sillä suoraan sanottuna me aikuiset emme ole olleet asiasta järin innostuneita. Tämän viikonlopun jälkeen täytyy kuitenkin sanoa, että meidän täytyy ottaa sanamme takaisin. Laadukkaan ruokatarjonnan ja juuri passelin laivassaolomäärän ansiosta tämä matkailumuoto tulee vastakin kysymykseen kun miniloma houkuttaa. 

Päätimme jo matkaa varatessa, että isänpäiväviikonlopun tunnelmissa matka tehdään pitkälti lasten toiveiden mukaan. Ei siis pöytävarauksia Tukholmaan, eikä suuremmin muitakaan suunnitelmia. Lapsemme kertoivat lomatoiveikseen uimisen ja rentoutumisen sekä jonkun ihanan kahvilan. Ensimmäisen olimme toteuttaneet jo ennen kuin laiva ehti irtautua Helsingin satamasta. Uiminen tosin oli paremminkin porealtaissa lillumista. 

Vastaremontoitu Silja Symphony lähti Helsingin satamasta perjantaina kello 17, mutta laivaan pääsi jo aiemmin. Takaisin samaisessa satamassa olimme hiukan ennen kymmentä sunnuntaiaamuna, kun laiva oli lähtenyt Tukholmasta niinikään kello 17. Lapsellisina meille jäi siis noin neljä tuntia ilta-aikaa laivalla, joka oli meille oikein hyvä. 

Perjantai-iltana ruokanautiskelimme Matti Jämsenin signaturemenun ravintola Bon Vivantissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Sen voin sanoa jo tässä vaiheessa, että makujen puolesta voimme suositella menua lämpimästi! Lapset saivat samaisessa ravintolassa valita annoksia lasten menusta, mikä oli helpotus muksuille. Omat ruuat syötyään lapset pelmahtivat lastenhuoneeseen puuhaamaan ja me aikuiset jäimme nauttimaan keskenämme. 

Tukholmassa emme tehneet mitään erityistä. Pääosin kiertelimme Kungsgatanin ihania keittiö- ja lelukauppoja pieniä ostoksia tehden. Kahville pysähtyessä poikien kaffepullavalinnat saivat hymyn minun huulilleni: toinen otti valtavan suklaamuffinssin ja toinen mellanölin. 

 

Lounaaksi lapset toivoivat jotain "ihan tavallista ruokaa, ei mitään hienoa". Reittimme varrelle osui mukava pizzeria Il Giardino, josta saimme kiviuunissa paistettuja maistuvia pizzoja. 

Takaisin laivalle suunnatessa aikuisten päiväunitoiveet romutettiin hetsillään. Hetken leikkihuoneessa istuttuamme ja legorakennusta harrastettuamme lähdimme kiertelemään laivaa. Iloiseksi yllätyksekseni shoppailun lomassa ja päätöksiä hioessa käteen sai proseccoa. Mikä loistava idea!

Lauantain illallinen nautittiin uudessa Sushi & Co:ssa. Ja voi jestas minkämoisen sushisetin saimmekaan eteemme kun tilasimme Special Platterin. Tästä upeudesta myös lisää omassa postauksessaan.

Laivareissu oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut. Paatti ei keikkunut tippaakaan, ruuat olivat nautinnollisia ja lapset pitivät hurjasti todella tilavasta lastenhuoneesta Legoineen ja pelikonsoleineen. Poitsun mielestä matkassa parasta oli pallomeressä leikkiminen, tytsy piti eniten yläsängyssä nukkumisesta. Me aikuiset arvostimme eniten syömistä ja koko perheen kiireetöntä, nauravaista yhdessäoloa. 

Tänään, varsinaisena isänpäivänä Jukka on suukottettu ja halattu, mikä ei tosin poikkea paljon tavallisesta päivästä. Lapset antoivat myös hienot itsetaitaiteilemat korttinsa. Jukka toivoi päivälliselle tuoreita suppilovahveroita, joten niitä piti sitten metsästä hakea. 

Viikonlopun fiinistelyjen jälkeen oli mukava istahtaa koko perheen voimin pöytään kun lapset hihkuivat ilosta isänsä tehtyä lempilihaansa. Se on luomupossun paneroitua ulkofilettä. Lisukkeena sitten sipulia ja sieniä pannulla käytettynä sekä röpöliäisiä ranskiksia. 

Näin meidän perheen isää juhlittiin koko viikonloppu, mutta kyllä hän on sen ansainnutkin!

***

Yhteistyössä Tallink Silja

Clove Club, Lontoo

Muistellessani Clove Club ravintolaa Lontoossa mieleeni nousee ensimmäisenä se ihana kampasimpukka-annos, joka lie elämämme parhaita ravintola-annoksia. Samalla mietin hymyillen sitä, miten erilainen ennakkoajatus minulla oli tähtiravintolan tyylistä pelkän ulkokuoren netissä nähtyäni. Mietipä sinäkin tuota aloituskuvaa tiiraillessa millainen ravintola seinien sisältä löytyy sinun mielikuvissasi, kun sen nimi on Clove Club. 

Sisältä löytyy lämmintunnelmainen, aika vaatimattoman oloinen sali. Tunnelma paikassa oli kevyellä tavalla seesteinen, joskin rento. 

Ikkunan edessä riippuvat kinkut lienevät rohein verhoviritelmä ikinä. 

Ruokasalin puolella tarjoiltiin eripituisia menuita, joista valitsimme viiden ruokalajin kokonaisuuden valmiiksi mietittyine viineineen. Nettisivuillaan Clove Club kertoo tarjoavansa kunnianhimoista ruokaa mielenkiintoisista ja monesti väheksytyistä brittiläisistä raaka-aineista.

Alkuun maistelimme mukavia drinkkejä. Minun juomassani oli mm. orvokkia ja hipaisu maitoa terävän seurana.

 Erilaisia, mielenkiintoisia snackseja tuli useampi ennen alkuruokia. 

 

 

Potin räjäytti heti ensimmäisenä varsinaisena ruokana tarjoiltu annos, joka hämäsi meitä vahvasti vaatimattomalla ulkonäöllään. Sinapinlehtien alta löytyi raakaa kampasimpukka Orkneysta, ruskistettua voita, hunajaista makeutta ja pähkinää. Maut ja tekstuurit soivat yhteen niin taivaallisen hienosti, että pitkitimme syömistä hidastelemalla, leveä hymy huulilla. Taisimme tuumata melkeinpä yhteen ääneen, että lautanen lie elämämme paras ravintolanautittu annos. Tarjoilijan hakiessa lautasta hän kysyi ensin miten maistui, mutta tokaisi heti perään hymyillen, ettei tarvitse sanoa. Näki kuulemma naamasta. 

Seuraavaksi saimme eteemme karun kauniin kala-annoksen, joka oli maultaan kaikkea muuta kuin karu. Menusta ruokaa ei löydy, joten lie joku ylimääräinen asiakkaanhellimisannos.

Meribassi oli saanut seurakseen raakaa tattia, tryffelikastiketta ja villifenkolia. Ihan huiman hyvä lautanen, jossa eri sienet korostivat toistensa makua upeasti toimien hyvin myös arvostetun kalan kanssa. Clove Clubin menussa pääraaka-aineiden kotipaikka on aina kerrottu. Tässä annoksessa meribassi on tullut Cornishista ja tryffelit Wiltshiresta.

Illan ainoa notkahdus tuli pääruuan kohdalla. "Speckle faced" lammas (en tiedä rodun nimeä suomeksi) tarjottiin suppilovahveroiden ja savustetun valkosipulin kanssa. Tämäkin oli todella hyvää ja taiten tehty, mutta kaikissa muissa kokonaisuuksissa loistanut yllätyksellisyys ja taianomaisuus loisti nyt poissaolollaan. Kun kerroimme tämän "miten maistui?" kysymyksen perään, meiltä tiedusteltiin tarkemmin mikä ei toiminut. Keskustelimme tarjoilijan (joka tässä kohtaa oli ilmeisesti yksi ravintolan omistajista) kanssa melko pitkäänkin asiasta. Se sai tuntemaan että mielipidettämme todella arvostettiin. 

Oli melkoinen sääli, että nyt jo siirryttiin jälkiruokiin, vaikka vatsa toki alkoikin täyttyä uhkaavasti. Clove Clubin tunnelmassa olisi fiilistellyt ihania ruokia vielä paljon kauemminkin. 

 Amalfin sitruunoista ja Sarawakin pippureista tehty jälkiruoka oli ihastuttavan kevyttä vaahtoa.

 "Hasselpähkinäjäätelö viikunoilla" opetti meille miten upeasti nämä kaksi sointuvat yhteen.

Ennen laskua saimme vielä loppumakeat, joiden Fernet Branca karkit eivät olleet ihan niin pahoja mitä inhokkijuomani pelkästään on. 

Tehdessämme lähtöä ravintolasta kävelimme avoimen keittiön edestä, jolloin keittiön pääjehu ja yksi Clove Clubin perustajista Isaac McHale pysäytti meidät turinoimaan. Vaihdoimme lahjakkaan miehen kanssa monta sanaa juuri koetusta, ruuasta yleensä ja kuluneesta sienivuodestakin. Siinä vaiheessa kun kerroimme kampasimpukka-annoksen olleen yksi parhaita ravintolassa nauttimiamme annoksia, mies läpsäytti kanssamme ylävitoset. Kaikessa, niin lämminhenkisessä tarjoilussa, huolitelluissa ruuissa kuin viinivalinnoissakin näkyi asiakkaan arvostaminen - ei miellyttäminen - ja rento, mutta huolellinen ote. 

Kokonaisuutena iltamme maksoi 246 puntaa (joka lokakuussa 2014 oli noin 315 euroa). Tähän summaan kuuluivat myös alkudrinkit ja laskuun valmiiksi sisällytetty palvelumaksu. Suosittelemme lämpimästi Clove Clubia niille, joita kiehtovat uudet raaka-aineet taidokkaasti yhdisteltynä. 

Jos pöydän saaminen Clove Clubista ei onnistu etukäteenkään varaamalla, kannattaa käydä kokeilemassa erilaisen menun saatavuutta baarin puolella. 

Urban Kuopiossa

Syksyinen työmatka suuntautui Kuopioon ja tietenkin oli tarve käydä lounaalla. Edellisenä iltana selailin netistä mahdollisia paikkoja, kun Kuopio ei ollut mitenkään tuttu. Mielenkiintoisimmalta vaikutti keväällä 2013 avattu lounas- ja tilausravintola Urban, jonka ravintoloitsijoina toimivat pariskunta Anna Marttinen ja Anssi Kantelinen. Anssi on kunnostaunut monien ravintoloiden ohella myös Top Chef 2013 finalistina.

Urban sijaitsee aivan Kuopion torin välittömässä läheisyydessä, joten sinne oli helppo vieraspaikkakuntalaisenkin löytää. Urban kertoo kotisivuillaan "Alkupalaksi tarjoilemme simppelin pienen salaatin, hörpättävän keiton ja itse leivotun mallasleipäviipaleen. Pääruoaksi on päivittäin valittavissa kaksi eri vaihtoehtoa. Kahvin tai haudutetun teen kera on tarjolla pieni makea jälkiruoka." Pöytiin tarjottu lounas maksaa 10 euroa. 

Tällä kertaa keittona oli parsakaali-pinaattikeitto. Salaatti oli simppeliä kuten luvattiin, sisältäen pelkkää jäävuorisalaattia. Maukas aloitus ja oli kiva saada sekä salaattia että lämmintä keittoa alkuun.

Pääruokana oli ameriikan malliin mac&cheese sekä lihapullat. Annos näyttää kuvassa aika pieneltä mutta varsinkin lihapullat olivat todella kookkaat. Juustomakaroonien päälle oli vielä lisätty raastettua juustoa. Suutuntumaa annokseen toi rapsakka perunakroketti, joka oli toisaalta aika turha ja irrallinen lisä. Lihapullien maku oli mainio ja sopi hyvin makaronien kaveriksi. Toisena pääruokavaihtoehtona olisi ollut  Bataatti-halloumijuustosalaattia.

"Pieni makea jälkiruoka" osoittautui todella pieneksi. Porkkanakakkua oli murustettu pikkuruiseen kippoon ja seuranaan oli tuorejuustokreemiä. Yhdellä lusikallisella jälkiruoka katosi suuhun. Mietin hetken että oliko tässä mitään järkeä. No kiva maku siitä jäi, mutta olisin voinut herkutellä hiukan enemmänkin jälkkäriä kahvin kaverina.  

Vaikka annokset olivat aika pieniä, tuli lounaasta riittävän kylläiseksi. Maut olivat kohdillaan ja se on kuitenkin tärkein juttu. Urbanin tunnelma oli kiva, tarjoilu erittäin ystävällistä ja hymyilevää. Urbanin erikoisuutena on sekapöytäkäytäntö. Pöytävarauksia ei oteta vaan tarjoilijat sijoittelevat uudet asiakkaat pöytiin vapaille paikoille, vaikka pöydässä olevan seurueen sekaan. Lupsakkaat savolaiset juttelevat ja tulevat varmasti toimeen kaikkien kanssa. Milloinkohan pk-seudulla joku ravintola uskaltaa kokeilla samaa konseptia? En ole ainakaan kuullut vastaavasta käytännöstä. Lähdin lopulta tyytyväisenä ja maha sopivan täynnä. 

Ravintola Urban
Puijonkatu 15
70100 KUOPIO

Loisto vietnamilaista

Etsiessämme lupaavan hyviä ruokapaikkoja Lontoon reissullemme Sông Quê Café pompsahti silmille useasta lähteestä. Vietnamilaiseen ruokakulttuuriin pöllööntyneinä päätimme käydä maistamassa paikan ruokia ja onneksi niin teimme. Moni lupaa tämän ravintolan tavoin: "only the truest flavours cooked expertly and authentically" pystymättä kuitenkaan likellekään. Sông Quê Café osasi homman hienosti. 

Meillä ei ollut mikään hirmuinen nälkä, joten päätimme syödä muutamia annoksia puoliksi. Tilaamamme tuoreet kevätkääryleet olivat hurjan kauniisti kääritty ja täytteissä oli keskitytty kiitettävän hyvin katkiksiin ja yrtteihin nuudelin kustannuksella. Tämä tuo kääryleisiin keveyttä. 

Cua Lột Rang Muối eli mausteinen, friteerattu pehmytkuorirapu (softshell crab) oli elämäni paras. Ja uskokaa että muutaman olen tähän rapuruokaan himoontuneena syönyt. Ravussa oli mukavan mausteinen maku ja upean ohut, mutta hyvin rapsakka friteeraus. Olisi ehkä pitänyt tilata kaksi.                     

Viime Vietnamin reissulla ihastuimme kovasti katukeittiössä kokoonsaatettuun Bun cha-annokseen, joten halusimme maistaa vastaavaa Lontoossakin. Grillattu possu ei ollut yhtä maistuvaa ja yrttejäkin oli nyt turhan naftisti, mutta yhtä kaikki annos oli todella hyvä friteerattuine kevätkääryleineen ja riisivermisellinuudeleineen. Palan painikkeeksi sai vietnamilaisiakin oluita, mikä tietysti ilahdutti. Palvelu paikassa oli ripeää ja oikein toimivaa. Ympäristö on kovin ruokalamainen, mutta eipä tuokaan haitannut. 

Samalla kadulla on monta muutakin vietnamilaista ravintolaa, jotka eivät kyllä olleet ainakaan lauantai aamupäivällä läheskään niin täynnä hulinaa kuin Sông Quê Café. Joten jos tämä Shoreditchissa sijaisteva vietnamilainen alkoi kiinnostaa, malta kävellä Kingsland roadia tarpeeksi pohjoiseen ja pääset ihanien makujen äärelle.