lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulumenu 2012

Jouluruuat alkavat olla aikalailla syötyjä. Itse asiassa kinkkua lukuunottamatta loput tuli syötyä eilen. Jouluherkkujen napaan napsiminen ei tuntunut edes puuduttavalta, sillä kävimme välillä mummulassa herkuttelemassa muilla ruuilla. 

Tänä vuonna teimme alkupalapainotteisen pöydän, koska se on todettu toimivaksi meillä. Lanttulaatikko haettiin Nummelan torilta Hennolan kojusta ja haetaan varmaan vastakin, sillä se oli oikein hyvää! Jälkiruokaa ei kukaan ole aikaisempina vuosina jaksanut lusikoida lainkaan, joten se jätettiin kokonaan pois ja napsittiin makeapalaksi lahjasuklaata. 

Tänä vuonna uskalsin ensimmäistä kertaa sohaista melkein pyhää asiaa - varovasti ehdotin josko kinkku voisi ensi vuonna olla jokin muu liha. Positiivisena merkkinä ehdotuksen läpimenosta voidaan pitää sitä ettei Jukka pyörtynyt tai lähtenyt ovet paukkuen ulos. 

Reseptit löytyvät linkkien takaa, sikäli mikäli ne jakamisenarvoisiksi koettiin. 

JOULUMENU 2012

glögisilli
muikunmäti
paahdetut punajuuret
marinoidut suppilovahverot

luomukinkku**
lanttulaatikko


* puolikkaan piimäjuuston sekaan 1 rkl kuivattua timjamia piimä-kananmunaseoksen sekaan
** 90-asteisesta uunista poisottaessa sisälämpö 73 astetta

11 kommenttia:

  1. Oi miten olette ahkeroineet kalaherkkuja.

    Meillä on ollut välillä joulupöydässä poroa ja nytkin harkitsin routapaistia, mutta luovuin ajatuksesta, kun kinkkua ja kalkkunaa tuppasi ovista ja ikkunoista... Sen sijaan oli poropullat sekä jänismakkaraa! Joku vuosi voisin kokeilla jouluhanhen.

    VastaaPoista
  2. Teittekö jänismakkaran itse? Millä se oli maustettu? Tuo olisi meikäläisittäin tosi eksoottista!

    VastaaPoista
  3. Alkuruoat ovatkin aina parhaita :) meille tuli töiden kautta joululahjaksi villisian kinkku (joka päätyi tosin pakastimeen toistaiseksi), se ainakin voisi olla hyvä vaihtoehto pikkuhiljaa siirtyä muiden lihojen pariin, veikkaan sen maistuvan hieman tavallista kinkkua riistaisemmalta. Joulukinkku on kyllä hyvän sinapin kanssa herkullista, mutta en minäkään siitä niin paljon perusta, että muutamaa siivua enempää kaipaisin...

    VastaaPoista
  4. Tehtiin itse kyllä. Mausteina oli maustepippuria, konjakkia, valkosipulia ja sipulia, Koitan saada jonkun bloggauksen aikaan, vaikka ei tämä vielä täydellistä makkaraa ollut... Hyvää kyllä ja kaikki meni.

    VastaaPoista
  5. Sini: Villisian kinkku onkin arvokas lahja! Ostamme silloin tällöin villisikaa Juvalta matkalla Jukan isän luo.

    Villisian on todettu maistuvan myös henkilöille, jolle sianliha ei maistu. Kyllä se maku, joskin tietysti myös eettiset asiat, on niin eri. Vaikkakin meillä syödään vain luomupossua, mutta kasvatusolosuhteet ovat silti toki erilaiset.

    Jos joulupöydässä ei ole kinkkua, se voi ollakin sitten jo ihan mitä muuta vaan.

    Tusla: Vautsi! Me ei olla vieläkään saatu aikaan tehdä itse makkaraa. Pitäiskö luvata uutena vuotena...

    VastaaPoista
  6. Upeita herkkuja! tuo jallu skagen sai veden herahtamaan kielelle :)

    VastaaPoista
  7. annemi: Se se oli helppoa ja hyvää. Ajattelin uutena vuotena nakata jallu-skagenia voitaikinavohvelien päälle. http://sillasipuli.blogspot.fi/2012/12/voitaikinavohvelit-muikunmadilla.html

    VastaaPoista
  8. Alkuruuat ovat aina parasta - oli kyse sitten joulupöydästä tai laivan seisovasta sellaisesta...

    Me söimme varsinaisia jouluruokia vain aattona ja joulupäivänä mummilassa, kotona ei tarvinnutkaan sitten niitä tehdä.

    Voitaikinavohvelit ovat ihania... mekin jo testasimme ja hyväksi ideaksi totesimme :-) Jos Blogistaniassa jaettaisiin parhaan keksinnön palkinto ruoan saralla samoin kuin Blogistanian Finlandia kirjoille, niin tuo olisi oiva ehdokas.

    VastaaPoista
  9. Alkuruuat kyllä monesti vetää parhaimman korren, siinä olen ihan samaa mieltä.

    Voitaikinavohvelit on kyllä helppoudessaan niin loistokeksintö että! Muistankin että teit sinäkin suolaisen version vohveleista.

    VastaaPoista
  10. Oikein mukava menu teillä. Tuossa on ainoastaan kinkku, mihin en koskisi. Muut ruoat maistuisi sitten senkin edestä.:)

    Mies saa joka joulu lahjaksi palvatun kalkkunan, mutta silti pitää vielä kinkkukin olla. Nyt ei enää kahteen vuoteen olla itse kinkkua paistettu, vaan on ostettu Kivikylästä palvikinkku makurasvalla, kun siihen tuo lihansyöjä viime jouluna ihastui.

    Tänä jouluna meillä oli myös pieni pala hirsisaunassa palvattua hevosen paistia, kun kinkkua haettaessa sitä myymälässä huomattiin. Kuulemma tosi hyvää oli, ja ostetaan toistekin, jos vastaan tulee.

    Jouluruoat alkaa kinkkua ja kalkkunaa lukuun ottamatta olla vähissä. Nykyään olen jo onnistunut "mitoittamaan" laatikot ja muut niin, ettei niitä tarvitse päiväkausia syödä tai säilöä pakastimeen. Loppu kinkkukin menee tässä viikon sisällä hernekeittona, ja kalkkunaa laitoin pakastimeen kastikkeita varten.

    VastaaPoista
  11. Palvattu hevosenpaisti kuulostaa tosi hyvältä. Täytyykin mennä kurkkimaan joskus Kivikylälle kun siellä päin suhataan. Kiitos vinkistä!

    Kalkkuna kestääkin pakastusta aika hyvin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin