lauantai 30. marraskuuta 2013

Naudanlihaa ja mustapapukastike

Osaatteko auttaa? Mistä saa shaoxing-riisiviiniä? Sitä pitäisi lisätä niin moneen kiinalaiseen ruokaan, mutta emme ole onnistuneet sitä löytämään edes ViiVoanista tai muistakaan käymistämme alan kaupoista. Tähänkin suikaloituun nautaruokaan sitä olisi kaivattu, mutta korvasimme sen sitten mirinillä. 

Tämä kiinalainen nautaruoka oli oikein maistuva! Rasvattomat lihat korvattiin puutteellisen pakkasvaraston myötä entrecotella, mutta eipä tuo tahtia haitannut. 


Resepti löytyi kirjasta "Löytöretki Kiinan keittiöihin", josta pidän kovasti kuvituksen ja selkeiden ohjeiden vuoksi. Jokainen resepti löytyy kirjoitettuna myös kiinaksi (tai niin ainakin luulen). 
NAUDANLIHA MUSTAPAPUKASTIKKEELLA

NAUTA
750 g naudan paistia, ulkofilettä tai entteriä
1 rkl vaaleaa soijakastiketta
2 tl (shaoxing) riisiviiniä
½ tl (paahdettua) seesamiöljyä
1 tl maissitärkkelystä
2 ½ dl öljyä

MUSTAPAPUKASTIKE
1 rkl öljyä
30 g hienonnettua kevätsipulia
1 rkl hienonnettua valkosipulia
1 rkl suolattuja, fermentoituja mustapapuja huuhdeltuna ja paloiteltuna
1 rkl hienonnettua inkivääriä
1 vihreä paprika suikaloituna
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
2 tl vaaleaa soijakastiketta
1 rkl (shaoxing)-riisiviiniä
1 tl sokeria
2 rkl kanalientä
½ tl (paahdettua) seesamiöljyä
2 tl maissitärkkelystä

Leikkaa liha syiden vastaisesti hyvin ohuiksi viipaleiksi (1 mm). Leikkaa jokainen viipale ohuiksi suikaleiksi ja pane kulhoon. Lisää soijakastike, riisiviini, seesamiöljy, maissitärkkelys ja 1 rkl vettä. Sekoita. Anna maustua jääkaapissa ainakin 30 minuuttia.

Kuumenna wokki-pannu suurella lämmöllä, lisää öljy ja kuumenna melkein höyryäväksi. Lisää kolmasosa lihasta ja paista koko ajan sekoittaen 1 minuutti. Ota liha wokista ja reikäkauhalla ja valuta. Toista samoin lopun lihan kanssa.

Valmista mustapapukastike. Kuumenna wok suurella lämmöllä, lisää öljy ja kuumenna erittäin kuumaksi. Paista valkosipulia, kevätsipulia, mustapapuja ja inkivääriä koko ajan sekoittaen 10 sekunnin ajan tai kunnes ne tuoksuvat. Lisää paprikasuikaleet ja paista koko ajan sekoittaen 1 minuutti.

Sekoita soijakastike, riisiviini, sokeri, liemi, seesamiöljy ja maissitärkkelys. Lisää tämä seos kastikkeeseen ja keitä hiljalleen, kunnes kastike sakenee. Lisää liha kastikkeen joukkoon ja sekoita kevyesti, jotta liha peittyy kastikkeella.
Tämä nautainen ruoka oli yksi pöydän antimista kun kokoonnuimme ystäväperheen kanssa aasialaisien ruokien ympärille. 

12 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Täällä on kiva kiinalainen vaihde päällä :-)

En usko, että shaoxingiä saa mistään Suomesta. Jos joku tietää paremmin, niin tieto otetaan ilolla vastaan. Laita Merituuli minulle osoitetiedot sähköpostitse, niin lähetän sulle pullopostina shaoxingiä jouluksi.

Shaoxingin voi korvata ihan hyvin kuivalla tai puolikuivalla sherryllä. Miriniä sen sijaan en suosittele. Ei sen käyttö nyt varmaanka yleensä ottaen mitään pilaa, mutta on aika eri ainetta kuitenkin.

Merja kirjoitti...

Kiinnostavaa kuulla miten ohje kehittyy tuolla Ankeriaan pullopostilla! Jenkkibloggajalla on vinkkejä amerikkalaisille, mutta olisiko tässä vihjettä korvikkeille?

http://www.vietworldkitchen.com/blog/2010/02/shaoxing-rice-wine-where-and-how-to-buy-it.html

Nanna kirjoitti...

Ja minä olisin kyllä mennyt ihan alkoon kysymään kiinalaista riisiviiniä... niillä on ainakin jotakin ollut. ainakin joskus,
sherryllä oon minäkin korvannu

Merituuli kirjoitti...

AV: Suurkiitos taas tiedosta! Ajattelin miriä siksi, kun purkin kyljessä kuitenkin lukee enklanniksi "japanilainen kokkausviini" ja raaka-aineluettelossakin fermentoitu riisi.
Mielelläni laitan osoitetta - laitanko sullepäin vaikka mesiangervoa?

Merja: Suurkiitos linkkivinkistä. Luin sen läpi mielenkiinnolla.

Hienoa kun on näin valistuneita ihmisiä jotka lukevat meidän blogia ja malttavat vielä kommentoidakin. Suurkiitos!

Merituuli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Merituuli kirjoitti...

Nanna sherryä olis ollutkin. Sitä siis seuraavaksi jos ei Ankeriaan posti ehdi perille ennen ;).

Sini │ my blue and white kitchen kirjoitti...

Itsekin metsästin shaoxingia tässä pari viikkoa sitten, kun tein paistettua riisiä - etnisistä kaupoista ja Alkosta ilman tulosta. Korvasin sen lopulta kuivalla sherryllä, joka toimi mainiosti.

Merituuli kirjoitti...

Hienoa kuulla Sini että toimi sullakin!

Nanna kirjoitti...

Kuulemma Kaubamajan Toidumaailmast löytyy jopa 3 eri merkkiä... tehän olitte sinnepäin menossa?

Merituuli kirjoitti...

oho! kiitti vinkistä! reissu on vasta suunnitteluasteella mutta kovasti tekis mieli.

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylässä, osoitteessa Kauppakatu 12 on aasialainen ruokakauppa Moi Panda. Avoinna Ma-La 10:30-18:30 ja Su 11:00-18:00. Kysy kassalta Shaoxingiä ja he hakevat kellarista varastosta. SItä ei ole hyllyssä, sillä sitä ostavat vain kiinalaiset. Olen ainoa suomalainen, joka Shaoxingiä heiltä ostaa. Myyjät puhuvat englantia.

Merituuli kirjoitti...

Lämmin kiitos vinkistä anonyymi!

Blog Widget by LinkWithin