tiistai 12. marraskuuta 2013

Herefordin rotulihaa olutkylvystä pannuun


Minä olen vasta nyt herännyt nettiostamiseen. (Koko nettiinkin heräsin toooosi myöhään, ette edes uskoisi jos kertoisin). Olen ostanut netistä toistaiseksi matkojen lisäksi vaatteita itselleni ja rotukarjan lihaa. Kyllä. Lihaa. 

Tamminen tarjosi meille houkuttelevan diilin testata heidän Mahti-Lihalaatikkonsa tilaamista. Meidän piti käyttäytyä kuin kuka tahansa priimalihan ostaja ja naputella tietomme ja tilauksemme ensin ehtoihin tutustuttuamme. Hyvin avokätisen lahjakortin toki saimme yhteistyön nimissä ja kolmannella kerralla se jopa toimi. 

Ehtojen sisäistäminen oli hyvin helppoa. Tärkein juttu meille oli huomata, että postipoika toisi lihat kotiovelle meidän postinumerollamme sekä päivisin että iltaisin toiveemme mukaan. Kotona olisi oltava, sillä muuten tilattua lihaa ei saisi, eikä liioin rahojaan takaisin. Jos Jukka ei olisi ollut etätyöpäivällä, olisin varmaan tilannut lihat työpaikalle. 

Tilaaminen onnnistui sujuvasti ja kotiinkuljetus samoin. Sitten pähkäilimme hetken, mitä tekisimme mojovalla lihamäärällä. Osa päätettiin ottaa samantien maisteluun ja loput pakastettiin pilkkomisen ja jakamisen jälkeen. 

Ulkofileestä Jukka leikkasi ohuet, leikemäiset pihvit. Ne paistettiin arki-illan ylevöittäjiksi. Rinnalle paistettiin toisessa pannussa sieniä, kaalia ja porkkanaa suiroina. Pikaruokaa parhaimmillaan. 

Isänpäivää varten plumpsautin jo lauantaina Herefordin entteriä uimaan portterikylpyyn. Olisin halunnut valmistaa ison entrecôtepalan, mutta Tammisen laatikossa kyseinen ruhonosa tulee valmiina pihveinä - mikä toki tilausta tehdessä oli mainittu JOS oli ollut tarkkana. Eipä tätä jääty kuitenkaan itkemään, sillä entrecôte toimii vallan hyvin myös pihvisenä.

Portterikylvetetty entrecôte oli oikein herkullista. Pihvin mureus yhdistettynä selkeään oluen makuun sopi ihan loistavasti syksyyn ja isänpäivään. Meillä pihvit tarjottiin simppelisti kuorineen paahdettujen maa-artisokkien kanssa, jotka entisestään syvensivät juurevaa makukokemusta. Väriä lautaselta ei tällä tyylillä liiemmin löytynyt. 

Ohjeistusta löytyi Jens Linderin "Vanhan ajan keittiöstä", mutta kuten sanottua, etenimme soveltaen.
ENTRECÔTE PORTER-OLUESSA 

2 pihviä eli 520 g Herefordin entrecôte-lihaa
1 pullo (33 cl) portteria
10 mustapippuria
1 punainen chili siemenet poistettuna ja pienittynä
2 rkl soijaa
2 tl worcestershire-kastiketta
merisuolaa

Murskaa pippurit morttelissa. Sekoita oluesta ja mausteista liemi. Laita liha kannelliseen astiaan. Kaada mausteliemi lihan ylle ja aseta kansi päälle. Anna maustua jääkaapissa vuorokauden. 
Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpiämään. Poista liha marinadista mutta säästä liemi. 
Laita liemi kattilaan ja keitä puoleen alkuperäisestä tilavuudesta. Tämä on loistokastike pihville. 
Paista entrecôte kuumalla, öljytyllä pannulla noin 2 minuuttia per puoli. Pane liha vetäytymään paiston jälkeen folion sisään ainakin viideksi minuutiksi. 

6 kommenttia:

  1. Ooo, tämä kuullostaa kerrassaan loistavalta! Ja kiitos kastikevinkistä. :)

    VastaaPoista
  2. Tuo liha on tosi hyvää, sillä se on kasvatettu ihan syömistä varten! Rotulihaa siis!

    VastaaPoista
  3. Tammisen lihat ei ole kyl ikinä pettänyt. Oli varmana herkkua. Hieman tästä innostuneena hauduttelen 10h possunposkia portterissa :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa oikein maukkaalta kastikkeelta. Ja jännä, miten netistäkin pystyy nykypäivänä tilaamaan melkein mitä vain. Itse tykkäänkin kaikkein eniten tehdä ostoksia kaikessa rauhassa kotona koneen äärellä kahvikupposen kera. Voittaa kaupoissa ihmisvilinässä kiertelyt.;)

    VastaaPoista
  5. Näyttää herkulliselta! Onko tuo Tammisen liha siis myös luomua vai ihan tavallista kasvatusta?

    VastaaPoista
  6. Ei ole luomua. Naudat ovat kuitenkin saaneet elellä lajilleen tyypillisesti kesällä ulkona laiduntaen ja talvellakin tilavissa pihatoissa. Minulle tärkein pointti luomulihan ostamisessa on juuri eläinten paremmat elinolot. Nämä lihat ovat myös suomalaista tuotantoa.
    Täältä lisää: http://www.tamminen.fi/tuotteet/rotukarja/

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin