sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Grilli kuumana Ameriikanmaalla

Olemme viettäneet pian puolitoista viikkoa täällä ihanan lämpimässä San Josen kaupungissa, joka sijaitsee Amerikan länsirannikolla Kalifornian osavaltiossa. Huoneistohotellimme keittiö vaikutti ihan kivalta, mutta liesi on niiiiiiin hidas että pastankin keittämiseen meni liki tunti (tai siltä se ainakin tuntui). Onneksemme allasosaston välittömässä läheisyydessä on pari kaasugrilliä, joita olemme hyödyntäneet ahkerasti silloin kun emme ole lähteneet ulos syömään.


 
Raaka-aineet grillailluun on ostettu Whole Foods-, Trader Joe's- tai Safeway-kaupoista. Kaikissa on hyvä tarjonta luomuakin. Whole Foods johon osuimme, oli kuulemma ketjunsa neljänneksi suurin ja vallan paratiisi! Kiertelin ihmeissäni valtavaa markettia ja ihmettelin ihania tuotteita. Ostimme sieltä elämämme parhaan rib eye pihvin, jonka rakenne oli aivan uskomattoman pehmeä. 


Ruuanlaittomme huoneistohotellilla on ollut tosi simppeliä, hyviin raaka-aineisiin nojaavaa. Ruuan kanssa on maisteltu pienpanimoiden oluita tai paikallisia viinejä. 


Esimerkiksi tänään Jukka grillasi alkupalaksi jättikatkiksia, joita oli maustanut sitruunalla, korianterilla ja öljyllä lisäten myös suolaa ja mustapippuria. Ne tarjottiiin ihanan vaalean leivän päältä. 
Pääruuaksi vetelimme naudan pihviä, joka oli ihan uskomattoman hyvälaatuista. Salaattina toimi pinaatista, mansikoista, kirsikoista ja grillatusta parsasta tehty yhdistelmä, kastikkeena hyvää oliiviöljyä ja suolaa sekä mustapippuria.
Jälkiruuaksi hedelmiä ja marjoja sekä kaupan leipomon pipareita. 
Elämä ja ruuat siis maistuvat! Kotosuomessakin on hellitty kuulemma lämmöllä?

Parhaiten pysyt menossamme mukana seuraamalla Instakuviamme.

6 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Itä ja länsi, yhtä vaikeita asioita kuin oikea ja vasen? ;) Aika hyviltä näyttävät nuo eväät, söisin! Täällä on ollut vähän floridamaiset kelit, lämmintä ja kosteaa, ei ihan lempparini.

Jael kirjoitti...

Kivan näköistä aluetta tuolla hotellissanne:) ja nuo mainitsemasi kaupat ovat ihania;ihan ikävä niitä,ovat niin mahtavia:) Oletteko tuolla vielä kauan?

Merituuli kirjoitti...

Campis: Hah haa! Kauniisti huomautettu. Jos IHAN tarkkoja ollaan, niin länsirannikolla. Korjaan.

Jael: Me ollaan ihan tyytyväisiä hotelliimme. Ollaan me täällä vielä muutama viikko.

Campasimpukka kirjoitti...

Tulee vähän haikea mieli, omasta edellisestä Amerikan turneesta on jo 5 vuotta, lapset olivat juuri sopivassa iässä, kun reissasimme siellä neljänä vuonna vuosien 2004 ja 2009 välillä. Melkein kaikki mantereen osavaltiot tuli ainakin korkattua.

Jos teillä on aikaa ja mahdollisuus, Yosemitea suosittelemme ja tietty Grand Canyonia.

Nelle kirjoitti...

Hitsi, tosi ankeelta vaikuttaa teidän elo ja olo siellä! :) Pisteet että löysitte grillikastikkeen ilman HFCS:ää :) Nuo kalat ja äyriäiset on niin erilaisia jenkeissä; valikoimaa on.

Merituuli kirjoitti...

Campis: Yosemitia vielä arvotaan, Grand Canyonille asti ei lähdetä, vaikka se on ollut minun haaveeni jo pitkään. Jukka tekee täällä töitä viikolla ja vain viikonloppuisin voi mennä jonnekin pidemmälle.

Nelle: On, ankeeta on...;). ja kyllä, valikoimaakin!

Blog Widget by LinkWithin