torstai 1. tammikuuta 2009

Kahdeksan jälkeen suklaakakku

Poikamme kerhokaverin äiti oli leiponut lasten joulujuhlanyyttäripöytään aivan huimaavan hyvää suklaakakkua. Juju oli mehevä kypsyysaste ja päällisen AfterEight-suklaa. Ohjetta tiedusteltiin tulevaisuuden varalle paitsi meidän myös muutaman muunkin perheen toimesta. Uudenvuoden vastaanottajaisiin pyöräytin sitten ensimmäinen kakkumme tällä ohjeistuksella. Veikkaanpa ettei tämä jää ainoaksi kerraksi…

Kahdeksan jälkeen suklaakakku

Pohja

150-175 g tummaa suklaata (70%)
175 g voita
2 dl sokeria
3 munankeltuaista
1 dl vehnäjauhoja
3 munanvalkuaista

Sulata voi ja paloiteltu suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoittele koko ajan. Ota kattila pois liedeltä. Lisää mukaan sokeri ja sitten munankeltuaiset voimakkaasti sekoittaen. Sekoita joukkoon myös jauhot.
Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita vaahto suklaaseokseen.
Voitele irtopohjavuoka. Paista kakkua 175 asteessa noin 20 minuuttia. Kakun mehevyyden idea on osaltaan siinä, että se jätetään hiukan raa’aksi. Eli uunista ulos tullessaan kakku saa olla tutiseva keskeltä.

Kuorruta kakku jäähtyneenä:
Kuorrute
25 g voita
1 dl kermaa
200 g AfterEight minttusuklaata

Sekoita voi, kerma ja AfterEight-suklaa keskenään kattilassa. Anna seoksen sulaa miedolla lämmölää. Anna seoksen jähmetä hiukan ennen kakun päälle kaatamista. Koristele halutessasi helminompparelleilla.

8 kommenttia:

  1. Teillähän tämä After eight -kakku olikin. Mä näin tästä viime yönä unta. Pitänee viimeinkin laittaa testiin :D

    VastaaPoista
  2. nyt heräsi kiinnostus: millaista unta? kakku on aivan loistava, suosittelen suklaisesti! :)

    VastaaPoista
  3. Olin olevinaan joku mestarileipuri ja sain ennen kuulumattoman idean tehdä kakku käyttäen After eightejä. Tein siihen päälle myös huippuhienot koristeet, joita en varmaan ikinä oikeasti osaisi, valkosuklaasta ja jostain hopeisesta jutusta pursotellen. Ei siinä mitään sen kummempaa tapahtunut, tai en ainakaan muista :)

    Nuo koristelut tuli varmaan siitä, kun eilen pursotin kasaan kurpitsamuffineita varsin onnistuneesti hämähäkin seitit suklaasta päälle. Mistä lie sit tuo After eight - oisko kellojen käännöstä..?

    VastaaPoista
  4. :)

    ne teidän kurpitsalyhdyt ovat hienoimmat ikinä. aivan kertastkaikkijjaan!

    VastaaPoista
  5. Välitin kehut miehelle, kun ei varmaan ikinä eksyisi tänne... ;) Myhäili tyytyväisenä, vaikka mutisi jotain, että "ei nyt ehkä ikinä". Tuntui suunnittelevan jo jotain ihan hurjia ensi vuotta varten ;D

    VastaaPoista
  6. ahaa. enää onkin siis vuosi odotusaikaa :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan kuuloinen resepti! Menee ehdottomasti jossakin vaiheessa leipomisteni kokeilulistalle :)

    VastaaPoista
  8. suosittelen! "taika" häviää jääkaapin jälkeen, joten suosittelen kokkaamaan tarjouspäivänä, mutta niin että ehtii jäähtyä. ja kannattaa jättää tutisevaksi - silloin se on ah niin ihanaa! (esim. meidän uudella uunilla 20 minuuttia oli ainakin 5 minuuttia liikaa, mutta opittiinhan sekin)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin