perjantai 26. helmikuuta 2010

Dramaattista ruokaa - musta pasta itsetehtynä

Minusta tämä annos on ulkonäöltään dramaattisen upea. Tai no, olisi jos vihreät sipulinvarret olisivat tuoreita eivätkä pakastimessa lötkistyneitä. Mutta jos kuvittelee ne vastapilkotuiksi, niin sitten!
Jukka teki pastataikinan tutulla ohjeellaan nakaten nyt sekaan 4 vakuumipussillista mustekalan mustetta, yhteensä 16 grammaa. Muste on tasaisen sekoittumisen kannalta selkeintä lisätä nesteen sekaan. Tuolla määrällä saatiin vahva merellinen tuoksu, kuvan mustuusaste ja selkeästi merellinen maku. Maku on muuten huomattavasti vahvempi kuin kaupasta saatavilla kuivapastoilla, jotka on niinikään mustattu tällä ittellään.

Keittämisen jälkeen pastasuirot päätyivät lautaselle pakasteesta sulatettujen sipulinvarsien ja Ikeasta saatavan Abban mädin kanssa. Tuota jälkimmäistä emme osta enää ikinä, niin karmean makuista se oli - ihan liian suolaista ja ihan liian kummalllista. Näytti joukossa olleen ainakin valkoviiniäkin ja säilymisaika oli hulppea. Olisihan tuo maku jo pitänyt arvata, mutta kun moista jääkaappiin oli kulkeutunut. Lapset nauttivat mustat pastansa pelkällä Parmesaanilla, joka olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto kuin TUO mäti.

Joka tapauksessa, mustaa pastaa tehdään toistekin, sillä sen maku oli hieno ja ulkonäkö upea!

13 kommenttia:

  1. Hienon dramaattisen näköistä! Mistä löysitte mustekalan mustetta?Viimeksi pikku kalmareita putsatessa oli seassa mustettakin,mutta heitin pois. Ensi kerralla voisi sitä säästääkin.

    VastaaPoista
  2. Yaelian: kannattaa säästää jso saa pussin kokonaisena irti. meillä on Venetsiasta ostteuja pakkauksia. Pikkuruisia vakuumipusseja pahvirasian sisällä. Niitä sai supermarketeista ja juustokauppiaaltakin. Säilyvät hurjan kauan vakuumissa, paketista luntattuna 4 vuotta, vaikka sisältävät vain mustetta, vettä ja suolaa. keltainen pakkaus näkyy itseasiassa täällä Venetsian tuliaspostauksessa.

    VastaaPoista
  3. Millainen tuo musteesta tuleva maku on? Tekisi mieli kokeilla, mutta taloutemme äyriäisiä inhoava osapuoli ei ehkä nauti tästä, jos maku on liian vahvasti siihen suuntaan.

    Mahtavan näköistä tuo kyllä on. Hiuslakalla tuohon ehkä saisi vielä komean kiillon pintaan (ja itsehän toki tekisin mustan värin rennosti spray-maalilla).. ;)

    VastaaPoista
  4. cele: kyllä se aika vahva maku on, ehkä frouva ei-niin-äyriäisten-ystävä voisi tykätä huonoa. paitsi jos tekisit jonkun pikku juustokakun jälkkäriksi ;). Jukka kyllä suositteli että varminta on käyttää sitä spray-maalia. eipä maistu äyriäiset! siihen ei varmaan kannata enää suihkia lakkaa kun rupiaa kiiltämään liikaa. tai en minä tiedä, kerro sinä :D.

    HYVÄ että laitoit nyt tuon hymiön perään.

    jos sovitaan että teemme tavatessa joskus pastaa tai risottoa musteesta niin pääsette makuun :).

    VastaaPoista
  5. Mäkin haluan sitten tulla maistamaan! Toden totta dramaattisen näköistä, wau.
    Mä kadehdin ihmisiä jotka tekee pastaa itse, mä en jotenkin ikinä ole saanut sitä aikaiseksi.

    VastaaPoista
  6. Jytis: lämpimästi tervetuloa vaan!voiskin tossa keväämmällä järjestää taas jotain kokkailusessiota täällä meillä. grillin vuoksi olis kiva odotella vähän mukavampia kelejä :).

    ei mekään aina tehdä, mutta usein Jukka innostuu. minä siis en ole tehnyt pastaa kertaakaan.

    VastaaPoista
  7. Jooo, kevätkauden avajaiset! Nyt vaan toi lumi hus, hus.

    VastaaPoista
  8. Vaudevau, upean näköistä! Mulla on pastakone odottanut kaapissa käyttöönpääsyä nyt jo ehkä 11 vuotta. Toivottavasti ei kerry enää kovin montaa lisävuotta...

    VastaaPoista
  9. Jytis: lumi vois tosiaan mennä jo hus,hus. kiva että oli, mutta kiva jos jo menis :).

    Jonna: kiitos Jonna! öy nöy - käyttöön vaan!

    VastaaPoista
  10. Mahtavat värit annoksessa! Täytyisi joskus taas innostua itsekin omatekoista pastaa tekemään. Sen vain kokee liian työlääksi, kun kaupan pastat voi vain kaataa suoraan pakkauksesta kattilaan.;) Maku kuitenkin olisi vallan eri tuoreessa omatekoisessa.

    VastaaPoista
  11. kmsu: no näin se kyllä on kmsu. itsetekoisessa pastassa on myös se etu että sitä voi "maustaa" mielensä mukaan. minäkään en tottumattomana viitsi hommaan ryhtyä, mutta Jukalle homma on niin tuttua juttua, että hän pyöräyttää pastat helpon näköisesti ja nopeasti.

    VastaaPoista
  12. onpas hienoa ja tasaisen väristä! :) Vasta nyt ehtii selailla läpi mitä kaikkea olettekaan saaneet aikaan meidän loman aikana:)

    VastaaPoista
  13. Tasainen väri tulee siitä että muste on sekoitettu jo nesteeseen.

    Lomalta palatessa on kyllä iso homma siinä että päivittää itsensä ajan tasalle kaikesta netissä tapahtuneesta :).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin