tiistai 16. helmikuuta 2010

Munakoisorisotto punajuurilastuilla koristeltuna

Tätä ohjetta ei alunperin pitänyt laittaa tänne, risottoja kun sivultamme löytyy niin monta. Satsista tuli kuitenkin niin hyvää, että halusin jakaa sen kanssanne, rakkaat lukijat. Kebab-postauksen kommenttilaatikon ansiosta uskallan puhua lukijoista monikossa.

Kuvassa syvänpunaisina uhkuvat viinietikkaiset punajuurilastut ostin taannoin ihan silkasta kokeilemisenhalusta. Pelkälteen massutettuna lastut eivät minulle maistu, mutta esimerkiksi naurismuhennokseen dipattuna kyllä. Samaten näillä lastuilla oli ilo kauhoa risottoa, makupari matsasi hyvin. Koristeenakin juureslastut ovat minusta hienoja muuten melko värittömälle annokselle. (Jos muuten klikkaat tuonne supisuomalaiseksi itseään mainostavan RealSnacksin sivuille, varo. Siellä taustaäänenä on houkutteleva rouskutus, jonka alettua rupeaa himo sipseihin iskemään!)

MUNAKOISORISOTTO
3-4:lle

puolikas munakoiso pilkottuna
öljyä paistamiseen
sipuli silputtuna
250g risottoriisiä (meillä Vialone Nano)
2 dl valkoviiniä
noin 1 l kanalientä
suolaa ja pippuria myllystä
50-70g voita
100g tuoretta parmesaania raasteena

koristeeksi

Lorauta öljyä kuumalle pannulle ja nakkaa perään munakoisot. Paista toivomasi pehmeiksi, meillä noin 10 minuuttia. Ota munakoisopalat pois pannulta.

Kuullota sipulit oliiviöljyssä. Lisää riisi ja pyörittele, kunnes ne ovat kuullottuneet. Lisää viiniä ja anna höyrystyä. Lisää sitten kuumaa kanalientä vähän kerrallaan viereisestä kattilasta. Lisää kevyen kiehumisen edetessä edelleen lientä niin kauan että riisi on al dente. Joskus lientä jää, siksi en viitsikään laittaa ihan tarkkaa desimäärää. Lisää joukkoon munakoisopalat. Tarkista maku suolalla ja mustapippurilla. Lisää vielä ulkonäön ja maun vuoksi nökäre voita ja runsaasti parmesaania.

Koristele valmis annos punajuurilastuilla ja nauti!

6 kommenttia:

  1. Ihana risotto varmaankin! Nuo punajuurilastut ovat ihania! Ostin niitä kesällä Suomessa,ja yritin täällä kuivurillani tehdä samoja,mutta ei ihan tarpeeksi lähelle mennyt...

    VastaaPoista
  2. Yaelian: onnistuuko ihan tavalliset punajuurilastut miten? luulisin tykkääväni itse ihan suolalla silatuista ainakin naposteltavana enemmän.

    VastaaPoista
  3. Herkullista. Risotoista tykkään, ja valmistan niitä silloin tällöin. Viimeksi paahdettujen punajuurien kera.
    Punajuuret sopivat tosiaan hyvin risoton seuraksi.

    VastaaPoista
  4. Luulen,että nuo punajuurilastut on tehty niin,että jauhettu ensin massaksi ja lisätty se etikka ja mausteet. Tavallisista punajuurikiekoista ei tule tuollaisia kuivurissa.

    VastaaPoista
  5. Vautsi, kuulostaa hyvältä, eikä olisi ihan ensimmäisenä tullut mieleen laittaa munakoisoa risottoon. Kiva, että jaoit reseptin meillekin! :-)

    Mä olen tehnyt punajuurilastuja silleen, että olen uppopaistanut mandoliinilla vedetyt lastut öljyssä, siis kuten perunalastutkin. Ei ehkä ihan maailman terveellisimpiä, mutta hyviä.

    VastaaPoista
  6. arleena: varmaan sopivatkin. punajuuri antaa ruokaan kuin ruokaaan kaunista väriä!

    Yaelian: ahaa! en olisi osannut ajatellakaan massaksi ajoa.

    Hippu: ja oli!

    sun punajuurilastut kuulostaa kyllä hyviltä. ei välttämättä ihan 0,4 % rasvaa-kamaa, mutta mitäs tuosta jos on herkutteluun tarkoitettu

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin