torstai 20. toukokuuta 2010

Lime-Juustokakku

Äitienpäivän yhteydessä olen monesti päätynyt kinuskikakkuun, rakas vaimoni kun siitä niin kovin pitää. Silti se ei ole mikään pakollinen perinne, joten tällä kertaa päätin tehdä jotain muuta. Halusin tehdä juustokakkua, kun sekin vaimolle maistuu. Etsin jonkin aikaa eri ohjeita kunnes törmäsin Kinuskikissan marraskuussa 2008 tekemään lime-juustokakkuun. Lime-juustokakun vihreät värit sopivat mielestäni erityisen hyvin kevääseen ja varsinkin Äitienpäivään. Kinuskikissa on oikea kakkujen mestari, joten uskoin osaavani tehdä hänen tarkalla ohjeellaan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun tein juustokakkua.

Valitsin halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoan. Käytä mielellään perinteistä, tiivistä, metallista irtopohjavuokaa, eikä silikonireunaista kuten minä. Syy selviää myöhemmin. Pohjan tekemiseen tarvitaan vain:

180 g Digestive-keksejä
75 g voita
Murskaa keksit hienoksi muruiksi. Nypi sekaan sulatettu voi. Painele keksi-voiseos vuoan pohjalle.

Valmista täyte. Näillä määrillä tulee 24 cm vuokaan noin tuuman korkea täyte.

5 liivatetta
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g maustamatonta tuorejuustoa
¾ dl limettimehua (noin 3 limetin mehu)
1 ½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma omassa astiassa ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Yhdistä kermavaahto ja valkuaisvaahto. Sekoita limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri tuorejuustoon. Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita liivatevesi tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä sitten tämä seos kerma-valkuaisvaahtoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta mahdollisimman hyvin. Laita sitten hyytymään jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi.

Kun täyte on hyytynyt, valmista kiille johon tarvitaan:
3 liivatetta
½ dl limettimehua
2 dl vettä
½ dl sokeria
vihreää elintarvikeväriä

Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limettimehu, sokeri ja vesi makeaksi mehuksi. Värjää vihreällä elintarvikevärillä halutun sävyiseksi. Kiehauta n. ½ dl mehusta ja sulata siihen liivatelehdet. Yhdistä seos lopun mehun kanssa. Jäähdytä seosta, sillä kiillemehu ei saa olla lämmintä täytteen päälle kaadettaessa. Jos menet tässä vaiheessa keilaamaan, niin kaada kiilleseos kakun päälle. Jos sen sijaan unohdat kiilleseoksen kulhoon jäähtymään jääkaappiin ja palatessasi keilaamasta se on jähmettynyt, voit notkistaa seoksen takaisin hiukan lämmittämällä. Levitä siis sopivasti jäähtynyt mutta ei jähmettynyt seos kakun päälle. Kinuskikissa suosittelee kaatamaan kiilleseoksen täytteen päälle lusikan kautta, jotta leviää tasaisemmin eikä se poraudu täytteeseen.. Siirrä jääkaappiin hyytymään. Jos olet tehnyt kakun silikonivuokaan, kuten minä, kiille valuu ulos vuoan saumakohdasta. Tällöin asettele kakku hiukan vinoon jääkaappiin jähmettymään siten ettei kiille valu pois.

Koristele suikaloidulla limetinkuorella tai muilla koristeilla.

Ensikertalaiselle lime-juustokakku on aika monivaiheinen ja paljon tiskiä aiheuttava kakku. Hyvää se kuitenkin oli ja se on pääasia.

8 kommenttia:

  1. Hei!

    Sellaista kysyisin valkuaisvaahdosta, että tuleeko noin kakun täytteestä sen avulla kuohkean moussemainen?

    Nim. uusia ideoita juustokakkuihin etsivä ;)

    VastaaPoista
  2. Heli: Kyllä siinä meidän molempien mielestä oli "höttöisempi" ts. kevyempi koostumus, positiivisessa hengessä lausuttuna.

    Päällisen "kiille" oli suhteiltaan oikein hyvä. Joskus tulee vastaan kakkuja, joissa päällinen on liian tönkköä tai liisterimäistä. Tällä ohjeella lopputulos oli mukavan lohkeavaa.

    Yaelian: Niin minustakin! Ja tuo Jukan keksimä koristeluideakin oli hauska ja antoi jo limenkuorilla vinkkiä tulavasta mausta.

    VastaaPoista
  3. Hui! Onhan mahtavan värinen kakku. Varmasti ihanaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä ja raikkaasta ohjeesta! Kakku onnistui hyvin. :)

    VastaaPoista
  5. Kirsikka: no kyllä on!

    Minna jne :): oikeinko kokeilitte jo? Ohjehan on kyllä Kinuskikissan, Jukka testasi ja totesi hyväksi. kuten näemmä tekin.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa herkulliselta. Toivottavasti joku tarjoaa tätä minulle joskus, itseltä jää kyllä tekemättä. Rakastan juustokakkuja mutta vihaan liivatetta, en vain kertakaikkiaan onnistu sen kanssa. Ikinä.

    VastaaPoista
  7. Mä taas olen epäonnistunut vaan kerran liivatteen kanssa ja sekin tietty pojan ristiäisiin tarkoitetun kakun kanssa. Musta ohjeet on paljon moniputkaisempia kuin todellisuus.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin