torstai 21. helmikuuta 2013

Blinit poffertjesin vaatteissa


Kummityttömme perheineen asui ennen Hollannissa.  Siellä reissatessa tutustuimme poffertjes-lettusiin. Ne ovat erityisellä pannulla paistettuja, hiivataikinaisia pikkulettusia. Poffertjesit tarjotaan monesti voinokareen ja päällesirotellun tomusokerin kanssa, aivan kuumina. Siinä saa sitten varoa polttamasta suutansa kun haluaa kovasti pistää herkkupalat suuhunsa. 

Poffertjes-pannussa on pyöreitä koloja joissa hiivataikina paistetaan. Olen tuumannut voisikohan tällä pannulla pyöräyttää myös takoyakeja, mutten ole vieläkään päässyt ajatusta pidemmälle.

Bliniaikana fundeerasin, että sekoittamalla tattarijauhoja poffertjes-taikinaan saisin ehkä aikaan pikkaraisia blinejä. Ja näin kävi. Poffertjes-blinit nautittiin taannoisella brunssilla perinteisten blinilisukkeisen kera, eli smetanalla ja mädeillä. 

POFFERTJES-BLINIT

130 g vehnäjauhoja *
70 g tattarijauhoja *
3,5 dl täysmaitoa
8 g hiivaa
noin 1 tl suolaa
voita paistamiseen


Lämmitä maito hiivalle sopivaksi. Lisää hiiva.
Lisää jauhoihin suola. Lisää tähän edelleen neste. Sekoita hyvin.
Peitä liinalla ja jätä kohoamaan lämpimään paikkaan noin tunniksi.


Lämmitä poffertjes-pannu keskilämmöllä, laita joka koloon voita ja perään tietysti taikinaa. Minusta se käy helpoiten lusikalla. Kun taikina on kypsynyt pannupuolelta, tartu haarukan piikeillä letun reunaan ja kippaa se ympäri. Kun pallura on paistunut kummaltakin pinnalta, nosta se lautaselle. Voitele poffertjespannun kolo voilla uudestaan ja laita siihen taas taikinaa. 


*tavallisiin poffertjeseihin käytän 200 g vehnäjauhoja

10 kommenttia:

  1. onpas kivan näköisiä pikkulettusia, ja tattarilettusetblinit ovat niin ajankohtaisia juuri nyt.

    VastaaPoista
  2. Nämä on varmaan tanskalaisten ebelskivereitten pikkuserkkuja:)

    VastaaPoista
  3. Heti, kun näin pannun, kävi mielessä, että näinköhän siinä onnistuis takoyakien paistaminen! Jään mielenkiinnolla odottamaan raporttia!

    VastaaPoista
  4. Herkkusuun lautasella: Tyttö kun näki minun naputtelevan tätä juttua, tilasi näitä lettusia taas synttäreilleen :).

    Campis: Ikinä kuullutkaan moisista, mutta hienoa sivistyä. Lyhyen googletuksen jälkeen sanoisin että Tanskan serkut ovat pallomaisempia ja tehty syvempikoloisissa pannuissa. Ja monissa tuntuu olevan jotain täytettäkin. Saiskohan niitä(kin) tehtyä ainakin jotenkin tällä pannulla. hmmm... Oltko maistanut?

    Liisa: Nooh, sitä on jo nyt mietitty useampi vuosi että voipi paljon vettä virrata Vantaan joessa ennenkuin aikaiseksi saadaan. Joskus toki yllätän itsenikin!

    VastaaPoista
  5. Kiva idea laittaa blinejä tuolal tavoin:) Poffertjesit tulivat hieman tutuiksi viettäessäni enemmän aikaa Hollannissa 2000-luvun taitteessa,kun eksä asui siellä.

    VastaaPoista
  6. Olen tehnyt sekä suolaisia, että makeita ebelskivereitä, pannun koloset ovat tosiaan vähän isompia, pannussa taitaa olla 9 koloa. Laitan ensin taikinaa pienen nökösen, sitten täytettä, vaikka muutaman karpalon ja sitten lisää taikinaa. Pyöräytys tikulla ja saadaan aikaan suht pyöreä pallero. Suolaisena täytteenä käytin jotain juustoa ja olikohan pekonimurua?

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Ei niin rapeapintaisia, mutta hiukan blinimäisiä kuitenkin.

    Campas: Olen näköjään aikanaan kommentoinutkin ebelskiver-postausta, mutta unohtanut. Täytyy linkittää tähän poffertjes-juttuun.

    Yritin kommentoida juttuasi, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Siksi laitan tähän tulkkausta ihmettelyilmeeseen:
    Minulla ei kuule ole varaa paheksua, kyllä tuo ihastelua taitaa olla :).

    VastaaPoista
  8. Täällä siis Campiksen herkullinen raportti ebelskivereistä: http://campasimpukka.blogspot.fi/2012/01/lentava-ebelskiver-pannu.html

    VastaaPoista
  9. En tiedä miksei kommentointi onnistunut enää, ei ollut hyväksymistä odottamassa kommenttia, eikä roskapostissakaan, kuten joskus käy. Mutta kiva kuulla, ettet paheksunut :D

    VastaaPoista
  10. Oho, kuinka suloisia ja hyvännäköisiäkin! :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin