torstai 19. syyskuuta 2013

Arkinopeaa lehtikaalitettuna

Kirjoittaessani viime viikolla lehtikaalista ja pyytäessäni ideoita lehtikaalin käyttöön, sain niitä roppakaupalla. Siitä iso kiitos! Kiran kommentin innoittamana olen silpunnut kaalia  bolognesen sekaan, sillä "Mattöteppi" kertoi lisäävänsä kaalia vaikka ja mihin. Nyhtöpossuakin piti viikonloppuna kietoman lehtikaaleihin, mutta pitaleipäpäissäni se vaihtoehto unohtui. 

Ankeriaan ehdotuksesta kaivoin esille Saku Tuomisen "Basta!"-kirjan. Cavolo nero con pancetta vaihtui meillä makkaraiseksi paprikalisällä, mutta muuten edettiin samalla. Italiaanojen pekoni olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto, mutta viikonlopulta grillaamatta jääneet makkarat piti käyttää pois. Makkarat eivät mielestäni parmesaaniraastetta kaivanneet, mutta pancetan kanssa varmaan toimii. 

LEHTIKAALI MAKKAROILLA

1 sipuli
1 valkosipuli
100 g pekonia / makkaraa
1 punainen chili
1 lehtikaali
1 paprika
1 dl (kasvis-, kana- tai) possulientä
(parmesaania)

Pilko ja kuullota sipulit, pekoni tai makkara ja chili. Pilko lehtikaalin lehdet. Lisää pannulle. Pilko myös paprika ja lisää pannulle. Lisää liemi. Anna kiehua noin 5 minuuttia, niin että kaikki neste on haihtunut. (Raasta päälle parmesaania ja) tarjoile. 
 Kurpitsa-makkara-peruna-sipulipyttärikin sai aimo annoksen lehtikaalia seurakseen. Nam!

Ruokablogeista löytyy paljon mielenkiintoisia lehtikaalireseptejä, esimerkiksi tähän malliin: 
Herkkusuun lautasella-blogin Kantarellipaistos lehtikaalilla
Kulinaarimurulan Lehtikaalipiirakka


5 kommenttia:

  1. Minulla löytyy blogista kolmisenkymmentä
    lehtikaalireseptiä joista etenkin lasagne, keitot ja kuivatuista lehtikaaleista tehdyt smoothiet ovat suuria suosikkejani. Ensimmäiset reseptit ovat ihan blogin alkuajoilta, taisin taas kerran olla vähän edellä aikaani, vaikka olenkin muka-jämähtäjä. Blogista löytyy myös hyvin demottuna se, kuinka Suomessa on mahdollista saada sydäntalvella kotimaista kasvista tuoreena omalta pihalta ;)

    VastaaPoista
  2. Oi, tuhannet kiitokset linkistä. Lehtikaaliohratto ja tuo herkkutattinen lehtikaalilasagne vaikuttivat oikein hyviltä.

    Sinusta mallia ottaen taidammekin yrittää kasvattaa ensi vuonna talvilehtikaalia :).

    VastaaPoista
  3. Mä inspiroiduin niin tästä, että pyöräytin äsken lounaaksi perunasipulimakkaramangoldilehtikaalipyttipannun. Oli muuten hyvää. Ja kaikki muut paitsi makkara lähiruokaa tuosta omalta pihalta. Ja eihän tässä oo kyllä Atrian tehtaallekaan matkaa kuin 10 kilometriä, että miten sen nyt ottaa... :)

    VastaaPoista
  4. Lehtikaali on ihanaa! Oon aivan koukussa sipseihin. Keväällä blogasin myös lehtikaalipiiraan, superhyvää!

    http://ruokahommia.blogspot.fi/2013/04/lehtikaalipiiras-ja-kevaan-kaipuu.html

    VastaaPoista
  5. Nanna: Mielenkiintoinen näkemys tuo Atria ;D. Mangoldilehdet on taas jotain mitä en ole koskaan maistanut. Ihanan pitkäsanainen ruoka!

    Janna: Just sipseillä me aloitettiin ja heti vaakuututtiin! Fetainen lehtipiiraasi kuulostaa ylivedolta!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin