Luomu Parmigiano Reggianoa ja Sbrisolonaa

Modenasta Pohjois-Italian matkamme jatkui kohti Hombren luomu parmesaanitilaa. Maatilalle oli aivan lyhyt ajomatka, mutta kovin kuoppainen ja kapea. 

Perillä ujuttauduimme jonkun seurueen mukana parmesaanikiekkojen kanssa samaan tilaan, jonne ei muuten yleisöä päästetä. Ikääntyvien juustojen tuoksu oli uskomattoman intensiivinen.

Hombressa prosessoidaan päivittäin 6000 litraa maitoa kahdeksitoista juustokiekoksi. Uskomaton määrä maitoa sitä tarvitaankin Parmigiano Reggianon tekoon! Me hamstrasimme tilan 36 kuukautta ikääntynyttä juustoa 4,5 kiloa, joten sitä löytyy nyt myös pakastimesta. 

  

Seuraava etappimme oli Agriturismo Cascina Solive Brescian ja Bergamon puolessavälissä. Luottaen Jukan kännykän karttasysteemiin päädyimme aluksi aivan tuskastuttavan pienille teille ja loputtomalta tuntuvaan liikenneympyräkierteeseen. Onneksi matkallemme osui lounastushelmi, ristorante La Tavernetta Casalbellotassa, Viadanasta jonkun matkaa Casalmaggioreen päin.  Jukka hoksasi ravintolan ohiajaessa. Koska sapuska näytti kelpaavan monelle paikalliskilpiselle autoilijalle ja rekkamiehillekin, päätimme luottaa onneemme. 

Päivän menu sisälsi alkuun kasviksia buffasta, primin ja secondon. Jälkiruokaakin sai toiveesta. 

Buffa näytti aika aneemiselta, mutta ei sitä lopulta ollut. Kauhoimme lautaselle muunmuassa napakaksi kypsennettyä kurpitsaa ja sipulia, lihaliemessä muhevaksi kypsennettyä kaalia, artisokkaa ja kuohkeaa focacciaa. 

 Jukka otti seuraavaksi tortellineja, joissa oli maistuva juustoinen kastike. 

Minä haarukoin napaan oikein mainiota sienirisottoa talon viinin kanssa kuskin tyytyessä veteen. 

 

Paikan isäntä toi meille secondiksi aimo setin maistuvaa lihaa. Ja me hullut olimme tilanneet myös paistettua possua. 

Tunnelma paikassa oli välittömän hauska ja lämmin. Koko henkilökunta puhui parhaan taitonsa mukaan englantia, kuten toki mekin. Asiakkaana ollut vanha herra kävi meille tokaisemalla muutaman sanan saksaksi, kun kerran ulkomaita muutenkin puhuttiin. Keittiössä näkyi hääräävän myös makuluottamusta herättävä mummoihminen. 

Jälkiruuille ei oikeastaan enää olisi ollut tilaa, mutta en voinut vastustaa tarjoiluvaunun kutsua. Pyysin pienen palan suklaakakkua, jolloin saimme yhteislautaselle aimo annokset kaikkia jälkiruokia. Oli vadelmapiirakkaa, tiramisua, sacher-kakkua ja tuplasuklaakakkua sekä jotain viinerimäistä baakkelsia. Hyvää...!

Kaiken kruunuksi eteemme ilmestyi odottamatta pari palaa hyvin pähkinäistä, keksimäistä kakkua kookoslisällä. Opimme että se on Mantovan paikallinen ylpeys, Sbrisolona.  Laseihin kaadettiin vielä maistiaiset talon omista puista tehtyä pähkinäistä, hyvin alkoholipitoista juomaa. Kyllä meitä hellittiin. 

Päälle nautittiin vielä kahvit ja yksi sbrisolona-kakkukin napattiin mukaan. Lasku oli käsittämättömät 35 euroa, jolloin oli pakko tarkistaa että otittehan kaiken mukaan. 

Lähtiessä pohdittiin, että on hienoa kokea sekä Osteria Francescanan tyyppisiä paikkoja, että tällaisia mutkattomia ravintoloita.