sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Dosa-lettuja maistelemassa

  
Kasvisravintolana OmNam on pirteä poikkeus omalla ravintolakartallani. Sain kutsun paikkaan nauttimaan heille tyypillisen, runsaan kasvislounaan. Ravintola löytyi  aivan Helsingin keskustasta, Annankadulta, valoisalta sisäpihalta.
OmNam tarjoaa sesonkista, luomu- ja lähiruokaan painottuvaa itsetehtyä ruokaa. Eri maiden vaikutukset näkyvät tarjoilussa hyvin, eikä tarkoitus olekaan tarjota tietyntyyppisiä ruokia vaan monenlaista värikästä kauniisti esillepantuna. Ruuan tervehdyttävä vaikutus on johtavana ajatuksena OmNam:ssa. 
Salaattivalikoimasta minut hurmasivat maustetut linssit, joiden kanssa tarjottiin paahdettua sipulia ja jogurttiraitaa. Pidin myös erityisesti avokadojen isosta lohkokoosta ja siitä että myös punajuuria löytyi yhdestä salaatista. 


Itselleni ihana uutuus oli paikan suosituimmaksi ruuaksi mainitut dosa-letut. Letut on tehty liotetusta riisistä, linsseistä  ja sarviapilansiemenistä. Taikinaa hapatetaan useampi päivä. Dosa lettusten päälle kasattiin maustettuja perunalohkoja, joiden ylle lusikoitiin vielä mausteista Sambharia tai minut raikkaudellaan yllättänyttä kookos-korianterichutneyta. Tämä on ruoka jota pitää ehdottomasti kokeilla kotonakin, pidin siitä kovasti!
Lopuksi maistelimme vielä kauniisti kukitettua raakakakkua. Pidin sekä pähkinäisen banaanisesta pohjasta että ilmavasta kuorrutteesta. 

OmNam:sta saa myös täytettyjä leipiä, salaatteja ja raakaleivonnaisiakin vitriinistä. Lauantaisin tarjoillaan kasvisbrunssia ja lounaan lisäksi arkisin saa myös aamiaista. 

Suosittelen lämpimästi piipahtamaan OmNamissa, vaikka dosa lettujen merkeissä!

*

Lounaan tarjosi OmNam

3 kommenttia:

  1. Loistavaa! Olen yrittäyt etsiä Helsingistä intialaista ravintolaa, josta saisi dosia, mutta ei ole osunut kohdalle. Täytyypä siis piipahtaa tuolla. :)

    VastaaPoista
  2. Hurjan hyvän näköistä kaikki.Sain kutsun tuonne mutta no,tämä välimatka...harmitti taas...

    VastaaPoista
  3. No ompas hienoa Anna että meistä oli tällaisessa asiassa vinkiksi!

    Jael: no juu, vähän turhan pitkä matka ilmaiselle lounaalle :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin